Nyt kun taas, tai yhä, eristellään, saattaa olla hyvinkin hankalaa pitää asenne optimistisena ja leuka ylhäällä. Poikkeusaikana monien työt ja koulut hoidetaan pääosin kotoa, harrastukset ovat katkolla eikä ystävienkään tapaaminen onnistu tavalliseen malliin.

Listasimme 7 hyvää, tai vähintään kohtalaista, vinkkiä ajan kuluttamiseen kotona.

Rästihommat pois. Kattoon saakka täytetty vaja, lasten liian pienistä vaatteista pursuileva vaatekaappi, siivoton piha-aita… Joudut kuitenkin olemaan kotona, käytä se hyödyksi. Kun rästihommat on hoidettu pois, on hyvä palkita itsensä viinilasilla ja skumppasuklaalla.

Sosialisoidu etäältä. Moni ruuhkavuosissa elävä tietää sen tunteen, kun lupaat soittaa ystävällesi takaisin ”ihan kohta”. Viikon päästä muistat että niin hitto, sekin. Kolme viikkoa siitä saatat ehkä ehtiä jopa oikeasti soittamaan. Ota vahinko takaisin! Whatsapp-videopuhelut laulamaan.

Kuva Charles Deluvio.

Nauti suoratoistopalveluiden annista. Netflix, Viaplay, HBO, Ruutu+, Cmore…valikoima on loputon. Pidä leffa- tai sarjamaraton, löydä uusia suosikkeja tai nauti vanhoista klassikoista.

Retkeile lasten ehdoilla. Anna lasten tehdä eväät ja päättää reitti. Jätä puhelin kotiin, irtaudu ahdistavista koronauutisoinneista.

Silmälasipäinen nalle.

Kuva Andrik Langfield.

Vietä virtuaalinen viini-ilta. Whatsapp-videopuhelun, Meetsin tai Zoomin välityksellä saa vietettyä isommankin porukan kesken mukavan illan, samalla vaikka lautapelejä pelaillen.

Lue, tai kuuntele äänikirjoja. Kirjaston ovet ovat kiinni, mutta omaa kirjahyllyä on nyt aikaa käydä läpi. Napit korvilla äänikirjan tai podcastin avulla on helppo sukeltaa hetkeksi ihan toiseen maailmaan – testaa vaikka Spotifysta iki-ihanan Antti Holman Auta Antti-podcastia, tutustu Storytelissa rikollisten parissa työskentelevien ihmisten työstä kertovan Elämäntyönä rikos-podcastin kautta tai valitse joku tuhansista äänikirjoista.

Lue vaikka Huonon Äidin Tunnustuksia! Klikkaamalla kuvaa pääset suoraan kauppaan 😉

Säästä itseäsi – tue paikallista yrittäjää. Jos kukkaron nyörit antavat periksi, ottakaa perinteeksi vaikka pizzaperjantai. Tilaa lätty kotiovelle ja käytä keittiössä kuluva aika johonkin paljon mukavampaan.

Ota pahimmasta irti paras. Koko perheen kotoilun ei tarvitse olla silkkaa painajaista. Viikonlopun koittaessa pitäkää yökkäripäivä – jos on pakko pysyä kotona, sen voi tehdä mukavastikin, ja vetää jopa hiukan överiksi. Katsokaa leffoja sängyssä, kokatkaa yhdessä, herkutelkaa ja ottakaa haltuun talon kaikki lautapelit!

Pelinappulat hiipivät hiljaa laudalla

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia