Mitä horoskooppimerkkisi  kertoo tavastasi olla äiti? Sanotaanhan, että lapsen  myötä myös äiti syntyy, ja  astrologisesti ajateltuna  sehän on juurikin näin. Aivan  täysin uusi persoona syntyy  siinä hetkessä kun naisesta  tulee äiti. Ja millainen äiti,  se onkin kirjoitettu tähtiin.

Astrologian keskeisimpiin  oppeihin kuuluu eläinradan  tähtikartan jako  kahteentoista yhtä suureen merkkiin, sekä yhtä lailla myös huoneisiin, joista jokainen  edustaa yhtä elämän osa- aluetta. Neljäs huone  määrittää äitiyden  ominaisuuksia,  hoivaamisviettiä ja  minkälaista äidin roolia  ylläpidät omassa perhe- elämässäsi. Oletko enemmän  paijaava ja lohduttava äiti  vaiko karjumalla laumaa  luotsaava leijonaemo?

Riippuen omasta  tähtimerkistäsi, on  jokaisella huoneella myös oma  hallitsijamerkkinsä. Kun  kyseinen merkki on vallitseva esimerkiksi juuri  neljännessä huoneessa, niin  se määrittää vahvasti sen osa- alueen toimintaa, kuten  vaikkapa juuri äitiyden  aspektia.

Oletko koskaan pohtinut, että  olet oikeastaan ihan eri  tyyppi äitinä kuin muuten  olet ihmisenä? Tämä johtuu siitä,  että kyseisen huoneen hallitsijamerkki onkin  täysin eri kuin oma  syntymässäsi saatu tuttu  horoskooppimerkki.  Esimerkiksi äärimmäisen  itsenäisellä  jousimiehellä onkin neljännen  huoneen valtijana ei- todellakaan-niin-itsenäinen  kalat. Onko siis ihme, että  samaisen tyypin tullessa  äidiksi paljastuu aivan uusia  ulottuvuuksia ja puolia,  joita ei ehkä tunnekaan  lainkaan tutuiksi tai edes  mukaviksi.

Mutta ei hätää! Sinun ei  tarvitse olla kaiken oppinut  astrologi selvittääksesi oman  tilanteesi. Tässä sinulle Huffington Postin  vallan oiva tiivistelmä äitikooppiuteen:

Oinas

Neljännen huoneen  halitsijamerkki: Rapu

Äitiys: Tartut tiukan  hanakasti saksipihdeilläsi  melkeinpä kaikkeen mihin  kykenet. Olet todella  omistushaluinen pikku kullanmuruistasi ja  haluaisit hallita jokaista  yksityiskohtaa. Lapset saavat  sinussa esiin kanaemon, mikä  voi tulla vapaasieluiselle Oinaalle aikamoisena  yllärinä. Ja koska Rapu on  hvyin vahvasti tunteidensa  vietävissä, saattavat lapset  saada aikaan kunnon  tunnekuohahduksia, mikä ei  aina tiedä pelkkää autuutta  temperamenttisilla Oinailla.  Huom, jos olet pitänyt  itseäsi aina kovismimminä  niin varaudu tapaamaan  nyyhkympi versio itsestäsi.

Härkä

4. Huoneen hallitsijamerkki: Leijona

Äitiys: Ylpeä ja  kuninkaallinen, todellinen  pesueensa kuningatar. Kun  näyttämisenhaluinen Leijona  vaikuttaa neljännessä  huoneessa, niin epäilemättä  rakastat hemmotella  jälkikasvuasi ja kehuskella  heidän saavutuksillaan. Ei  epäilystäkään etteikö jokainen piirimestaruuspokaali ja  näytelmäkerhon kunniamaininta  olisi näyttävästi esillä. Ja  jos et itse ole  vanhempainillan parhaiten pukeutunut, niin aivan  varmasti lapsillasi on  varteenotettava oma tyylinsä.  Teillä panostetaan  trendikkäisiin lasten  teemajuhliin sekä voitetaan palkintoja  hulvattomimmista jouluvaloista.

Kaksoset

4. Huoneen hallitsijamerkki: Neitsyt

Äitiys: Kun pilkuntarkka  Neitsyt saa niskaotteen  löysäranteisemmasta  Kaksosesta, niin paljastuu  jälkimmäisestäkin aikamoinen yksityiskohtien viilaaja.  Neitsyt on terveyden perikuva,  joten ihan mahdollista on  että oletkin super-luomu-äiti,  joka kokkaa parsajäädykkeitä  ja gluteiinittomia  herkkuleivonnaisia  pikkupilteilleen. Puhut  kotisynnytyksestä,  ekovaipoista ja  vaihtoehtopäiväkodeista  sujuvasti  kahvipöytäkeskusteluissa. Älä  anna liian analyyttisen  Neitsytpuolen kuitenkaan  johtaa liialliseen mikrotason  pomottamiseen junnujen kanssa.

Rapu

4.huoneen hallitsijamerkki:  Vaaka

Äitiys: Äiskä ja Minä- meininkiä. Vaaka on  läheisyyden merkki, ja et  kerta kaikkiaan saa tarpeeksi  ajasta nassukoidesi kanssa.  Lastesi läheisyydessä oleminen saa teidät molemmat  osapuolet nauttimaan ja  kiitos kärsivällisen Vaa’an,  jaksat kokea jokaisen  pikkuihmeen arjessa sekä  juhlassa lastesi näkökulmasta.  Vaaka jos kuka on  esteettinen, joten saat  kiksejä lastenhuoneen  sisustamisesta sekä natsaavien asukokonaisuuksien  suunnittelusta. Lapsesi ovat  hyvin käyttäytyviä ja heillä  on aina hiussuortuvat  kohdallaan.

Leijona

4.huoneen hallitsijamerkki:  Skorpioni

Äitiys: Leijonilla on  yleisestikin tahtoa olla  johtohahmona ja kun tähän  lisätään voimakastahtoinen  Skorpioni, niin tuloksena on  hippasen hallitsemishimoinen  äippä. Siinä missä Leijona on  tunnettu rohkeudestaan ja  avosydämisyydestään, on  Skorpionilla varautuneempaa, jopa  epäluloista energiaa. Jos  tähänastinen tavaramerkkisi  on ollut “luota ensin, kysele  vasta jälkikäteen”, niin tämä  periaate ei kyllä ulotu enään  lastenkasvatukseen. Skorpioni  luo vahvoja ja intiimejä  suhteita, jolloin napanuoren  katkaiseminen voi olla työlästä. Vaikkakin on  ihailtavaa olla joka saralla  osallisena jälkikasvun  toimintaan, niin pieni askel  taaksepäin voi auttaa lapsia löytämään omaa varmuuttaan  sekä toteuttaa itseään.

Neitsyt

4.huoneen hallitsijamerkki:  Jousimies

Äitiys: Ei enään neuroottista  joka asian vahtimista. Kun  seikkailuhenkinen Jousimies  on päästetty kuskin paikalle,  niin kuoren alta paljastuu vapaasti ajatteleva  yksilö turhantarkkojen  sääntöjen noudattajan sijaan.  Siis tokihan tarkkailet  kasvukäyrien prosenttisuhteita tai sitä  saako lapsesi varmasti  riittävästi vitamiineja ( olethan kuitenkin Neitsyt!),  mutta annat heille myös  liekaa tutustua ympäröivään  maailmaan. He saavat tutustua  erilaisiin aktiviteetteihin,  vierailla jännissä paikoissa  ja laajentaa horisonttiaan ilman että stressaat  jokaisella seikalla, kuten  normaalisti saattaisit tehdä.  Ei siis ihme että äitiys on  niin antoisaa monille  Neitsyille, saathan kerrankin  päästää nutturan irti ja  antaa tukan hulmuta tuulessa.

Vaaka

4.huoneen hallitsijamerkki: Kauris

Äitiys: Järjestystä kaaokseen?  Suurpiirteisille Vaaoille  tekee hyvää saada huoneensa  herraksi järjestäytynyt  Kauris. Äitinä pystytkin  yllättäen laatimaan sääntöjä,  noudattamaan rutiineja ja  olemaan auktoriteetti ilman  että mietit pitävätkö lapsesi  sitten sinusta. Jopa kaikista eniten konflikteja  välttelevä Vaaka osaa pistää  rajat napakasti ja reilusti.  Ehkäpä myös luontainen  myöhästely saadaan kuriin  äitiyden myötä ja  säntillisyys nostaa päätään.  Tavoitelähtöinen Kauris saa  sinut terveellä tavalla  huolehtimaan lastesi  tulevaisuudesta ja oletkin ensimmäisenä  tutkimassa valinnaisaineiden  tarjontaa lähikouluissa sekä  vertailemassa esikoulujen  opetussuunnitelmia.

 Skorpioni

4.huoneen hallitsijamerkki:  Vesimies

Äitiys: Vaikka oletkin  tähtikartan intensiivisin  merkki, niin silti äitiys  onnistuu kaivamaan sinusta  esiin boheemin puolen. Kun  hieman hipahtava Vesimies muokkaa  tapaasi toimia äitinä, niin  sinulla on vahvat  mahdollisuudet olla coolein  äiti koko lähipiirissä.  Pukeudut nuorekkaasti, näytät hyvältä  ja olet sekä äiti että kaveri  lapsillesi.

Pieni haaste saattaa  kuitenkin syntyä kun  Skorpionin vahva  läheisriippuvuus sekoittuu  Vesimiehen jopa  välinpitämättömyyteen,  jolloin syntyy  vuoristorataefekti. Toisen  hetkenä haluat tietää  täsmälleen mitä lapsesi  puuhaavat ja jo seuraavassa  hetkessä he saavat kirmata vapaana ja päättää  ihan itse kaikesta.

Jousimies

4.huoneen hallitsijamerkki:  Kalat

Äitiys: Vapaus ei yhtäkkiä  enään vaikutakaan niin  loistojutulta kun itsenäinen  merkkisi tuntee hoivaavamman  Kalojen vaikutuksen.

Kalat myös pehmentävät  välillä liian suorasukaisen  Jousimiehen viestiä, ja  muovaavat teräviä kulmia  pyöreämmiksi. Kannattaa olla varuillaan ettei Kalojen ote  saa piilevää  syyllisyystaakkaa ottamaan  valtaa äitiydessä. Lisäksi  rajojen asettaminen saattaa  osoittautua yllättävän  vaikeaksi, vaikka normaalisti  se sujuu sinulta  luonnollisesti. Muistathan  myös ettei sinulle ominainen  anteliaisuus lipsahda liiallisuuksiin ja saa  martyyri-äidin piirteitä.

Kauris

4.huoneen hallitsijamerkki:  Oinas

Äitiys: Kuka oikein määrää?  Kauriin merkki tekee sinusta  synnynnäisen johtajan, johon  langat-käsissä Oinas lisää  oivasti twistiä. Hieman  pidättyväisempi Kauris saa  reilusti potkua suoralta ja  impulsiiviselta Oinaalta,  joka näkyy rohkeampana käytöksenä äitinä  kuin muilla elämän saroilla.  Olet vahva ja kykenevä  roolimalli, kokeilet asioita  joita et ehkä normaalisti tekisi ja otat  riskejä, jos uskot antavasi  lapsille hyvän roolimallin.  Sekä Oinas että Kauris ovat  molemmat maskuliinisia merkkejä, joten on  mahdollisuus että ajaudut  perheenpään rooliin ja täytät  sekä isän että äidin kengät.

Vesimies

4.huoneen hallitsijamerkki:  Härkä

Äitiys: Järjestäytynyt ja  jalat maan pinnalla? Mitä,  sinäkö? Ei ehkä entisessä  elämässäsi, mutta äitinä  kyllä. Yht’äkkiä löydät  itsestäsi loistosuunnittelijan ja  superorganisoijan, joka  hanskaa aikataulut sekä  priorisoinnin jalon taidon.  Härkä antaa yllättävää  potentiaalia kalenterien täyttämiseen,  vaatehuollon järjestämiseen,  kaverikutsujen pyörittämiseen  sekä arkirutiinien  ylläpitämiseen.

Kalat

4.huoneen hallitsijamerkki:  Kaksoset

Äitiys: Niin siis äiti vai  bestis? Siinä missä Kalat on  hieman vanha sielu, niin  leikkisä Kaksoset lisää  keveyttä askeliisi ja tuo  huumoria vanhemmuuteen.  Lapset saavat sinut ylös  mielen syvyyksistä, tuovat  naurua huulille ja piristävät  yleisvirettä. Kaksoset ovat kommunikoinnin merkki joten  avoin keskustelu lasten  kanssa on tärkeää sinulle.  Pystyt juttelemaan  tuntitolkulla, jakamaan mielipiteesi lempimusiikista  ja -kirjoista, ja vaikka  pukeutumaan samalla tavoin,  onhan Kaksonen kaiken takana.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Soile Peruuta vastaus

15 vastausta artikkeliin “Äitiys horoskooppimerkkien mukaan eli äitikooppi!”

  • Vesmiäs sanoo:

    Vesimies täällä ja menin lukee teinille et oon sit se coolein mamma ja ah nii trendikäs! Ja juu oon hipahtava jne joten kerrankin jokin kooppi osu ja uppos😀

  • Minttu-Maria sanoo:

    Ei helkuta, oon kaksonen ja tää kuvaus kyllä osui ja upposi!! :’D
    T. Luomusynnyttänyt, taaperoimettänyt ja lapsensa kestovaipattanut kaksosäiti

  • Äits sanoo:

    Vesimiehessä kuvaus sopii. Eli härkä. Tosin oon nousevassa merkissä neitsyt. Tai sit se oli kuumerkki. 😀 joka lailla härissä ja neitsyissä jotain samaa. en muista mut onhan näitä. Kiinalainen horoskooppi ei kyl täsmää.

  • Härkämamma(ko?) sanoo:

    Härkä-äidin kohdalla meni kyllä metsään vielä enemmän kuin osasin edes epäillä. Ei osunut yhtään mikään, päinvastoin! Ja melko tyypillinen härkä kyllä muuten olen.

  • TiiviTaavi sanoo:

    Osu ja uppos, suorastaan naurettavan hyvin (skorpioni), ja kas kummaa, kun katsoin exän kaksoset, niin sekin osu ja uppos!

  • Soile sanoo:

    Oisko voinut paremmin kuvailla mua? Ei! 😀

  • Mari sanoo:

    Kauriin kohdalla osui ja upposi – kops!:) Ja kun mies on vielä oinas, niin voisiko sitä sattuvammin sanoakaan.

    • Huono Äiti sanoo:

      Aina sitä miettii, että horoskoopit on huuhaata – ja sitten löytää itsensä…

  • Kirsi sanoo:

    Mitä tarkoittaa ”enääN”

  • kirsi sanoo:

    Mitä tarkoittaa enääN?

  • Helzu sanoo:

    Pakko sanoa että tän kaksosmutsin kohdalla meni kyllä niin paljon mettään kun vaan lepikkoon voi mennä 😮

  • Hanna sanoo:

    Käsittämättömän todellinen!!! 😀