”Haluaisin kysyä vinkkiä ja kokemuksia muilta äideiltä. Meillä on 7-vuotias poika, jonka käytös aiheuttaa jatkuvasti ongelmia. Aloitettuaan ekan luokan, koulussa on tapahtunut yhtä sun toista. Hän nimittelee ja tuuppii kavereita, ilmeilee uhkaavilla ilmeillä ja ampuu käsistä muodostetuilla aseilla äänitehostein. Hän myös valehtelee paljon. Tällä hetkellä juuri mihinkään, mitä hän sanoo, ei ole luottamista. Jos sovimme, että hän saa käydä pyytämässä kaveria ulos ja sovimme alueen, jossa pitää pysytellä, hän lähes varmasti lähtee alueelta pois tai etsii kaverin, jonka kanssa voi hakeutua kaverin puhelimella pelien ja levottomien videoiden pariin.

Kerran poikani on myös varastanut lähikaupasta karkkia. Hän ei myönnä tekosiaan kovinkaan helposti vaan saamme tilanteet selville muuta kautta. Meillä näistä tekosista tulee seuraus. Esimerkiksi tikkarin poika maksoi omista rahoistaan ja pyysi kauppiaalta anteeksi. Jos poistuu sovitulta alueelta ulkona, sen jälkeen ulkoillaan jonkin aikaa vain omassa pihassa ja käydään taas säännöt ja syyt niihin uudelleen läpi. Koulutilanteet toki selvitetään heti koulussa, mutta puhumme niistä myös kotona riippuen vähän siitä mitä on tapahtunut.

lapsi keltaisessa takissa

Kuva Daiga Ellaby. Ylin kuva Michał Parzuchowski.

Olen lopen uupunut tähän tilanteeseen. Olemme olleet perheneuvolaan 1,5 vuotta jonossa ja ensimmäinen käynti sinne on kohta tulossa. Soimaan itseäni kaiken aikaa, miten olen näin epäonnistunut kasvatuksessa. Pidämme huolen siitä, että poika menee joka ilta kahdeksalta sänkyyn, luemme iltasatua, aamulla saatamme kouluun ja koulupäivän päätteeksi hän saa tulla suoraan kotiin kun olen pikkusisaruksen kanssa kotona. Pelaamme yhdessä lautapelejä, ulkoilemme, kavereita on paljon, tv-aikaa on tunti päivässä, peliaikaa on kerran viikossa tunnin ajan, ruokaa on tarjolla 5 aterialla päivässä, halin, suukotan ja silitän, annan hyvää palautetta, kuuntelen, keskustelen, kannustan ja koetan näyttää hyvää esimerkkiä. Mutta silti hän hölmöilee jatkuvasti.

Opettaja soittelee minulle lähes joka viikko kun koulussa on tapahtunut jotain ja lisäksi Wilmassa tulee tiuhaan viestiä. Pahimpina päivinä tulee ensin soittoa ja myöhemmin vielä toisesta tilanteesta viesti. Aina kun puhelin soi, pelkään, että opettaja tai jonkun kaverin vanhempi soittaa ja kertoo, että poikani on tehnyt jotain ikävää. Poikani keskittymiskyky on hyvä ja oppiaineissa hän pärjää äärimmäisen hyvin, mutta sitten tämä muu elämä.

Kaipaisin vertaistukea ja neuvoja. Nämä ongelmatilanteet eivät ole aivan tuore asia vaan alkoivat pojan ollessa noin 4-vuotias. Pojan elämässä suurimmat muutokset ovat olleet sisarusten syntymät 2 ja 4 vuoden iässä ja muutto 5 vuoden iässä, jolloin myös päiväkoti vaihtui.”

Nimim. Huono äiti?

LISÄYS! Alkuperäinen avautuja lähetti meille myös vastauksen kommentteihin ja heränneisiin kysymyksiin:

”Kiitos tuhannesti kaikille ajatuksista ja vinkeistä!

Olen nyt pohtinut paljon sitä, saako poika olla riittävän iso ja kuitenkin kokea olonsa turvalliseksi ilman liiallisia vaatimuksia. Peliaika, joka meillä on hyvin rajattu, herätti paljon keskustelua. Olemme kokeilleet pojan kanssa monenlaisia järjestelyjä välillä tunti peliaikaa/päivä-tunti peliaikaa/viikko. Pelaamisen jälkeen pojasta tulee ärtyisä, rauhaton ja aggressiivinen. Lapsi jää ikään kuin pelimaailman vangiksi ja ärsyketulva virittää hänen aivonsa ylikierroksille. Vaikutus on hyvin samanlainen, oli kyse sitten vaikkapa Ekapelistä tai Brawl Starsista. Hän myös järkyttyy hyvin herkästi ja esimerkiksi kerran saatuaan pelata kaverillaan Minecraft-versiota, jossa on zombeja, heräilimme kahden kuukauden ajan useita kertoja yössä zombiaiheisiin painajaisiin. Nyt, kun hän saa peliaikansa perjantaisin, meillä on koko viikonloppu aikaa toipua ennen kouluviikon alkua. Meillä siis pelit lisäävät ei-toivottua käytöstä. Pelkään kuitenkin, että tämä on yksi asia, jossa poika selvästi kokee ulkopuolisuutta kaveriporukassa enkä tiedä miten asian ratkaisisin. En voi vahtia jatkuvasti, pääseekö poika kavereidensa puhelimille. Huomaan sen kyllä, jos näin on käynyt, koska hän on sen jälkeen kuin eri lapsi. Jos siis vinkkejä tähän pulmaan vielä jollain on mielessä, kuulen mielelläni.

Teemme tiivistä yhteistyötä pojan opettajan, erityisopettajan ja koulupsykologin kanssa. Meillä päin perheneuvola ottaa hoitaakseen tällaiset asiat ja tarvittaessa tekee lähetteen lastenpsykiatrialle, jos tilanne on niin haastava, ettei lasta pystytä perheneuvolasta auttamaan. Kovin on kiven alla avun saaminen. Koetin monestikin kiirehtiä asiaamme, mutta siitä ei ollut apua. Meillä on hoitokuluvakuutuskin, mutta siitä kaikki psykologiset tutkimukset ja terapiat on rajattu pois. Emme ymmärtäneet harmiksemme tätä huomioida silloin kun vakuutuksen hankimme eikä ole rahkeita lähteä etenemään yksityistä polkua. Raudanpuute pojalla todettiin alkusyksystä ja sen hoito on onneksi hyvässä vauhdissa. Ainakin sellainen positiivinen muutos on rauta-arvojen parannuttua ilmennyt, että poika nukkuu 1-2 tuntia yössä enemmän kuin aiemmin.”

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 34 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Päivi Peruuta vastaus

34 vastausta artikkeliin “Aina kun puhelin soi, pelkään, että poikani on tehnyt jotain ikävää”

  • Äiti 74 sanoo:

    Kuulostaa vahvasti psyykkiseltä ongelmalta, jossa on narsistisia piirteitä. Nyt haluan heti sanoa, että älä syytä itseäsi. Ei kuulosta yhtään siltä, että te vanhempina olette epäonnistuneet.
    Lapsi tarvitsee apua ja pian, nämä piirteet voidaan saada vielä korjattua, mutta jos apu ei pian tule, niin teini iässä olette nesteessä. Narsistinen persoonallisuus häiriö voidaan todeta jo tosiaan 4 vuotiaana haastavana käytöksenä. Vaikka aina sanotaan, että johtuu jostain lapsuuden kokemuksista, niin ei kyllä aina johdu. Siihen ei nyt kannata tarttua, vaan lapsen täytyy saada apua. Aikuisena tätä ei enää korjata. Asia voi kuulostaa hirveältä ja asian haluaa torjua, ymmärrän, ei kukaan halua ajatella , että omasta lapsesta on kasvamassa narsisti, mutta nyt häntä voi vielä auttaa.

  • Es sanoo:

    Itselläni on adhd-poika ja kyllä käytös vahvasti vaikuttaa adhd:lta.

    Itse löysin adhd-liiton sivuilta 16sivun kuvauksen, miten adhd voi näkyä eri ikäisenä. Valitettavasti saimme avun vasta 6 luokalla, joten ala-asteen vastoinkäymiset vaikutti lapseen kovasti ( jatkuva negatiivinen palaute koulusta, opettajan silmätikuksi joutuminen, vaikeudet sosiaalisissa tilanteissa -ilmeily, oli liian suorasukainen kavereille, ei muistanut sääntöjä jne. )
    Diagnoosin viivästymiseen vaikutti myös se, etten itse halunnut hyväksyä asiaa. Harmittaa paljon koska lapsen elämä on todella paljon parantunut diagnoosin, lääkityksen ja neurops valmennuksen myötä.