”Ulkopuoliset paineet nuoren ja nuoren perheen elämässä. Akateemisten taitojen ihannointi ja statuksen nostaminen numeroiden ja arvosanojen kautta. Kuka meistä on toistaan parempi, kuka sen määrittää ja miten?

Minulla on maailman paras ja rakkain poika. Poika, joka ei päässyt ylioppilaaksi keväällä. Tulosten tultua poikaa harmitti kovasti, eikä tiennyt miten pitää toimia käytännön asioissa. Minua ei harmittanut, se on yksi lakki ja juhlat.

Tiedän, että hän on hyvä ja pidetty kaveri. Äärettömän huomaavainen. Hänellä on paljon kavereita ja hän harrastaa urheilua. Sosiaalisesti vahvoilla. Kaveriporukassa suunnannäyttäjä ja järjen ääni. Hänellä on uskomaton taito lukea muita, huomata asioita sanattomasta viestinnässä ja osata sanoa juuri oikeat sanat. Luotettava, ja rehellinen ollut aina, myös ikävissä asioissa.

Toiset ovat hyviä matemaattisissa aineissa. Toiset matemaattisissa aineissa, sekä sosiaalisesti. Hienoa, että ollaan erilaisia. Kannustin ja tsemppasin parhaani mukaan, mutta huomasin surun ja huonommuudentunteen hänessä. Mitä ihmettä? Siksikö kun muut odottavat valkolakkia, aikuiset! Aina voi kokeen uusia, niinkuin nyt syksyllä uusikin. Asiat täytyy laittaa oikeisiin mittasuhteisiin.

Huomasin sitten kesällä, että ulkopuolisten paine sai mieleni asian suhteen maahan. Tuntui kuin olisin joutunut todistelemaan muille, että minulla on kaikesta huolimatta taitava lapsi. Jatkuva kysely ja asian eteentuominen sai minut puolustuskannalle. Lukiosta valmistui, mutta ei ole ylioppilas. Teki mieli huutaa maailmalle että ”hei, ei elämä tähän lopu!”. Minua ei itseäni haittaa ettei poikani saanut lakkia, mutta muita näyttää haittaavan. Helkkarin ylioppilaslakki! Vaikeudet olivat tiedossa ja parhaansa teki ja yritti. Yhdestä numerosta jäi kiinni, viisi meni läpi.

Kuva Adam Birkett.

Mikä täällä elämässä on tärkeää. Miksi meidän täytyy luoda stressiä ja paineita, niin kuin ei maailmassa tarpeeksi sitä olisi. Ikinä ei negatiivisuudella ja ylen painostamalla ole tavoitteisiin päästy. En ikinä ole osannut ihannoida arvosanoja. Olisinko voinut opettaa lapseni tavoitteellisemmaksi kouluarvosanoissa? Eikö riitä, että tekee parhaansa. Olisiko paraskin voinut olla vielä parempi. Minä olen opettanut toisen arvostamista, sensitiivisyyttä ja tasavertaisuutta. Olen kaikille lapsilleni teroittanut yhteenkuuluvuuden tärkeyttä ja rakkautta.

Se oli yksi elämänvaihe ja yksi pieni murunen tässä hetkessä, ei koko elämä. Jokainen meistä on yksilö ja positiivisen ja välittämisen kautta me löydämme paikkamme maailmassa. Sanokaa, että olette tärkeitä ja merkityksellisiä toisillenne. Toinen on hyvä toisessa asiassa mitä toinen vielä opettelee. Arvostetaan toisiamme koska jokainen meistä on hyvä juuri itsenään. Koskaan ei kenenkään tarvitsisi joutua todistelemaan omaa, tai perheensä paremmuutta toisille. Kaikki me ollaan parhaita, kunhan parhaamme teemme ❤”

Nimim. Juuri oikeanlaiset

Tämä on yksi Huonon Äidin positiivisten tekstien kirjoituskilpailuun lähetetyistä kirjoituksista. Mikä kirjoituskilpailun teksteistä ansaitsee sinun mielestäsi voiton? Äänestä voittajaa ja olet mukana Huono Äiti -tuotepaketin arvonnassa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Lukion ope Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Aina ei onnistu ekalla kertaa – ja se ei haittaa”

  • Lumi sanoo:

    Syöksylaskijoina me yleensä tulemme,etu- tai takaperin. Oma lapsi on oma,taapertaa kohti aikuisuuttaan,päin elämänsä haasteita,kukin omalla tavallaan.
    Tekee valintojaan,ja porskuttaa eteenpäin.
    Se ettei ole ihan,kuten jotkut toiset,tehnyt jotakin ei merkitse pitkässä juoksussa muuta,kuin se opettaa tätä taapertajaa. Ulkopuolisten sanomiset ei siinä paina.
    Sillä on merkitystä,että taaperrus jatkuu,ja taapertaja huomaa etteipä tässä vielä pahasti käynytkään,kun yrittää taas etteenpäin.
    Vanhemman läksy on,että rakastaa omaa lastaan meni hyvin tai huonommin.
    Emmehän me vanhemmat voi tilata,sellaisia suorituksia tekeviä lapsia kuin haluamme.
    Saamme lainaksi jotakin,joka kulkee sitä omaa tietään pois vaikutuspiiristämme,ja elää omaansa. Jokainen menee siinä tavallaan,kuka kirkkaasti suoraan,kuka mutkitellen,kuka nousee alunperinkin vaikeimman kautta ohi muista.
    Toiset kukkivat nuorina,osa vanhemmalla ikää.
    Annetaan elää,eletään itse.

  • Kasvatetaan arkipärjääviä aikuisia sanoo:

    Hyvä nostaa esille myös isojen lasten kanssa läpikäytyjä asioita. Vanhemmuus ja murehtiminen ei lopu siihen kun lapsi on lähellä täysi-ikäistymistä.

    Aina tarvitaan tukea ja kannustamista.

  • Lukion ope sanoo:

    Olisipa kaikilla opiskelijoilla tällaiset huoltajat! Näet lapsesi vahvuudet, ymmärrät että tulevaisuus ei ole yhdestä lakista kiinni. Kerrot hyvin ympäröivän yhteiskunnan paineista – miten joutuu ”puolustelemaan” omaa lastaan.

    Valitettavan usein nykypäivän nuoria mitataan arvosanoilla ja opinnoissa menestymisellä. Ennen lukioaika oli ns. elämän parasta aikaa, juuri siinä aikuisuuden kynnyksellä. Nyt tuntuu, että lukio on suorittamista, pitää tietää jo yläkoulussa, mikä itsestä isona tulee.

    Viime viikolla tulivat syksyn ylioppilaskokeiden tulokset. Kenties lapsesi pääsi nyt sen viimeisenkin kokeen läpi. Jos ei, vielä on uusimiskertoja jäljellä.

    Urani aikana mieleeni eivät ole jääneet ne 6 laudaturin ylioppilaat, vaan ne, jotka ovat erinäisten syiden takia joutuneet kamppailemaan läpipääsyssä. Osa on lopulta selvittänyt kokeet ja saanut sen valkoisen lakin. Osalta lakki on jäänyt saamatta, mutta lukion päättötodistus on kuitenkin ansaittu. Kaikki ovat kuitenkin paikkansa maailmassa löytäneet.

    Onnea lapsellesi, hänellä on paljon enemmän kuin se lakki, hänellä on ympärillään rakastava ja huolehtiva vanhempi.