Aikuinen avioerolapsi: vanhemman valta lapseen on liian suuri
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Uusperhe. Eri vanhemmat. Vanhempani erosivat, kun olin ala-asteella. Äiti löysi uuden ja jätti isän. Äiti avioitui melko pian uuden miehen kanssa. Isä sen sijaan eli muutaman vuoden yksin. Äiti sätti ja ivaili isän muutamasta naissuhteesta. Sinänsä se tuntui minusta oudolta. Olihan äiti itsekin naimisissa.
Jossain vaiheessa isä löysi naisen, jolla oli lapsi. He menivät yhteen ja saivat myös yhteisen lapsen. Siskon minulle. Tai puolisiskon. En koskaan voinut ymmärtää miksi äitini suhtautui isän perheeseen niin ilkeästi. Opin etten voinut kertoa äidille kuinka mukavaa minulla oli isän perheessä. En voinut kertoa kivoista pelihetkistä tai reissuista, joita teimme. En mistään. Opin erottamaan elämän isän luona ja elämän äidin luona.
Äitini ei koskaan tunnustanut siskoani. Myös isän naisystävän lapsi oli negatiivinen asia. Jos jossain kysyttiin, onko minulla sisaruksia, vastasin aina äidin kuullen, että ei. Elin ikäänkuin kaksoiselämää. Halusin olla lojaali molemmille vanhemmilleni.
Vasta aikuisena olen ymmärtänyt kuinka paljon hallaa äiti teki. Koskaan en kuitenkaan ole voinut ymmärtää miksi hän oikeutti asioita itselleen, mutta ei isälle. Oliko hän katkera, ettei saanut itse enempää lapsia vai mitä? Aikuisena ymmärrän myös sen, miten suuri valta vanhemmilla on lapsiin. Hyvässä ja pahassa. Onneksi voin itse aikuisena toimia toisin.”
Nimim. Minulla on sisko
Artikkelikuva Kelly Sikkema.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 16 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lisää sinua kiinnostavaa luettavaa:
Vastaus henkilölle sosiaalityöntekijä-perheterapeutti Peruuta vastaus
16 vastausta artikkeliin “Aikuinen avioerolapsi: vanhemman valta lapseen on liian suuri”
Uusimmat artikkelit
Itsellä vanhemmat erosivat kun olin noin 13. Pienenä jo ilmoitin, että isän kanssa muutan jos näin käy. Kun ero tuli, äiti ei uskonut. Koitti kaikin keinoin saada minut luokseen asumaan: mustamaalasi isää, kritisoi kaikkia hänen valintojaan, väitti että isä manipuloi minua häntä vastaan ja lopulta syyllistyi asiaan, jonka takia meillä meni lopullisesti välit. Äitini aivan suoralla naamalla perheterapiassa syytti isääni minun seksuaalisesta hyväksikäytöstä. IKINÄ ei ole mitään edes tuollaiseen viittaavaa tapahtunut. Pistin poikki välit äitiini, kun erään ystäväni äiti (jolla myös huonot välit omaan äitiinsä) totesi, että ei sitä edes suvulta tai vanhemmilta ihan mitä vain tarvitse kestää. Oma mielenterveys parani kuin silmissä ja nyt useampia vuosia täysin äitiäni näkemättä olleena totean, että paras valinta mitä ikinä olen tehnyt!
Jokaisella on oikeus myös valita ja tarpeen tullen karsia sitä perhettä, mutta tämä on jokaisen henkilökohtainen asia ja jos lapsi kokee puolisiskot perheenä niin se on sitten vanhempien vain pakko hyväksyä ja aikuisena pitää mölyt mahassa.
Olen itse ydinperheestä, mies avioeroperheestä. Erotessa apellani oli uusi nainen odottamassa, joka oli raskaana. Silloin 80-luvulla avioeroon vaadittiin oikeudessa syyllisen toteaminen ja ero oli nopeampi kun vauvakin oli jo tulossa.
Erosta on nyt kuitenkin jo kohta 40 vuotta ja mieheni vanhempien uudetkin liitot ovat kestäneet jo yli 35 vuotta. Myös anoppini nykyinen avioliitto. Kumpikin osapuoli on ollut nykyisten osapuoliensa kanssa naimisissa useita vuosikymmeniä kauemmin kuin heidän ensimmäinen liittonsa kesti.
Silti anoppini katkeruus vaikuttaa hyvin samalla tavalla kuin aloittajan viestissä ei vain hänen omien lapsiensa, mutta nyt jo myös minun, hänen toisen miniänsä ja hänen kaikkien lapsenlapsiensa elämään.
Niin minä kuin lapset tiedämme, että näistä isovanhemmista tai mieheni puolisisaruksista ei saa puhua. Välillä tämä on ollut ihan hullua kun olemme vaihtaneet kahden todellisuuden välillä toiseen esim jouluisin ja näytelleet näytelmää, jossa edellistä päivää ”vaietussa mummolassa” ei ole saanut olla olemassakaan. Samassa näytelmässä on ollut oman perheeni lisäksi myös mieheni täyssisaruksen koko perhe.
En ikinä tule unohtamaan anoppini ilmettä ja reaktiota kun yksi lapsistamme sanoi pienempänä mieheni äitipuolten vahingossa ”mummoksi”. Eikä varmaan lapsikaan, koska tätä virhettä ei ole sen jälkeen.
Ymmärrän, että ero voi olla vaikea asia ja petetyksi tuleminen satuttaa. Silti olen sitä mieltä, että aikuisten, korkeakoulutettujen ihmisten pitäisi osata käsitellä omaa vihaansa ja katkeruuttaan niin, että se ei jää ainakaan enää lastenlapsien kannettavaksi. Tai hakea jotain apua siihen.
Mun vanhemmat eros kun olin n 5v. Minä jäin isälle ja pikkusisko äitille.
Vanhempieni kanssa kaikki oli ok. Mutta isäni löysi uuden naisen ja oma äitini kävi kihlaustakin onnittelemassa… se olikin viimeinen kerta kun äitini sai tontille tulla. Äitipuoleni sitten alkoi käyttäytymään suunilleen nuon.
Eli äitini ei saanut hakea minua vaan isäni kuskasi, eikä äidin sukulaisusta saanut puhua, ne ei missään nimessä saaneet tulla meille, saati isäni ja äitini yhteiset ystävät,uudet siskopuoleni eivät koskaan saanu tulla meille, uudet kaverini tentattiin siltävaralta, että ovatko kavereita vai äitini puolen tuttuja. Jäin kiinni kun salakuljetin yhden kotiin. Täyssisko sai sentään käydä. Kaikki äitini aikaiset tavarat lähes hävitettiin, sisustus meni uusiksi…. Enkä koskaan mielyttänyt äitipuoleni silmää. Isäni koitti puoliani pitää. Onneksi erosivat ennen kun pahimpaan teini-ikään kerkesin. En tiedä minkälainen ”sota” olis tullu.
Onko tämä oikeasti avioerolapsen kirjoittama? Vai katkeran uusperheen uuden vanhemman?
Mikä tästä tekee epäilyttävän? Työn kautta olen kohdannut lukuisia aloittajan kaltaisia tarinoita.
Eihän siinä kauaa mennyt, kun saatiin tämäkin uusperheen syyksi.
Olin vuosia sitten tilanteessa, jossa oltiin sairaalassa, lapsen vuoteen ympärillä kaikki eksät ja nyksät. Lääkäri kysyi sisaruksista. Isä ei ehtinyt kissaa sanoa, kun lapsen äiti vastasi, että on yksi. Isän puolelta olisi ollut toinenkin, mutta häntä ei ilmeisesti saanut laskea.
Muutenkin äiti sätti, joka kerta, kun isä aukaisi suunsa, että no sinä et mistään tiedä jne. Ja tämä aina kaikkien kuulleen. Mietin silloin mieheni puolisona kuinka vihaa täynnä ja katkera miehen ex oli (on). Ei jäänyt kellekään huoneessa epäselväksi miten paljon vääryyttä miehen ex on kokenut.
Äiti päättää ketä lapsen elämään kuuluu. Jos hän ei hyväksy niin sitä ei ole.
Miksi sitten ex ylipäätään oli siellä?
varmaan siksi, että hän on lapsen vanhempi!
Toivon mukaan kaikki ymmärtävät että tämä vieraannuttamista. Sitä mitä ei kriminalisoida. Ja mihin ei myöskään haluta viranomaisten puolelta puuttua. Moni etävanhempi kohtaa tämän. Heistä suurin osa on miehiä. Suomen vaietuin tasa-arvo ongelma
Viranomaisten pitäisi puuttua siihen että lapsen äiti ei tunnusta lapsen sisarpuolta täyssisarukseksi? Entä jos lapsi ei itsekään – ilman vanhemman painostusta – tunne sisarpuoltaan täyssisarukseksi?
Itselläni on kaksi sisarpuolta joista kumpaakaan en pidä missään määrin lähiomaisena, vaan ovat täysin vieraita ihmisiä. Joko viranomainen kohta soittaa ovikelloa?
Juttu ei luultavasti ole tosi vaan kirjoitettu tänne vieraannuttamiskeskustelun edistämiseksi. Vieraannuttamiseenhan pystyy sukupuolesta riippumatta mutta näissä jutuissa vieraannuttaja on aina äiti.
Millaisessa todellisuudessa jotkut elävät, että tällainen varmaan aika tavallinen kokemus on joidenkin kuplassa niin erikoista, että ylläoleva kokemus mitätöidään tuntematta taustoja lainkaan?!
Meillä ei koskaan erottu, mutta äiti oli muuten kovin katkera, mollaava ja mustasukkainen isääni kohtaan. Isä taas välttelevä ja etääntynyt eli molempien lapsuudenkokemukset selvästi näin aikuisena tarkastellen heijastui suhteeseen. Pääasiassa lapsuuteni oli onnellinen ja se pelko oli nimenomaan ero jaa kenen puolelle silloin pitäisi mennä/asua jne. Isä kuitenkin menehtyi yllättävään sairauteen ja onneksi tilanne myös rauhoittui siinä pari vuotta aiemmin, eli ruuhkavuosien paineet taisi ehtiä jo helpottaa pahimmasta.
Maailmassa tapahtuu paljon pahoja, epämiellyttäviä asioita ja helpottaisi jos ihmiset osasivat sen hahmottaa ja tuntea sympatiaa ja empatiaa kokemuksensa läpikäyneille ja keskustelemaan asiasta asiallisesti.
Tämä sukupuolen vetäminen asiaan kuin asiaan on oikeasti älytöntä, kuka tahansa ymmärtää että sukupuolesta riippumatta väestöstä löytyy persoonallisuushäiriöisiä tai vain ikäviä ihmisiä. Tietyissä asioissa miehet ovat yliedustettuina, toisissa naiset eikä kunpikaan sukupuoli tee epäreiluista asioista hyväksyttävämpää.
Olen isän vaimo, ja en tunnusta bonuslasten äitiä.
Ällöttää koko nainen. Taloudellisesti hyväksikäytti miestä, ja oli hyvin omapäinen ihminen.
Kylmä ja epäinhimillinen.
En ole samaa maata. En pidä hänestä eikä minulla tarvitse tulla hänen kanssaan toimeen.
Ihan järkyttävää, mutta näin lähipiirissäkin toimittu.
Olen edelleen aikuisena ”avioerolapsi”,äidilläni oli suuri viha isäni uutta perhettä kohtaan ja toisaalta isäni oli täysin välinputämätön minua ja äitiäni kohtaan. Veljeni synnyttyä isäni sanoi etten kuulu perheeseen… vanhempani ovat varmaan mukavia ihmisiä? Muille paitsi lapselleen,joka ikävä kyllä edelleen näin aikuisena hakee heiltä hyväksyntää,jota ei tule. Ainoa on kommentointi elämästäni,ihmissuhteistani jne…eikä positiivista. Nyt olen äitini kuoltua sulkenut yhteydet isääni ja toivon kasvavani oikeasti aikuiseksi,jonka ei tarvitse etsiä hyväksytää