Miten saisi vedettyä perheelle omat rajat ja säännöt, niin etten aina pahoittaisi anoppini mieltä?
Hankala anoppi on varmasti jo klisee ja enkä minäkään mikään helppo miniä ole ollut. Tahallani härnään takaisin, enkä varmana taivu. Viisi vuotta olin anoppini kanssa hyvät ystävät. Matkustelimme yhdessä, näimme useasti ja meillä oli aidosti hyvä ja lämmin suhde. Tulin raskaaksi ja raskausaikana mietin, että meidän vauva saa kyllä ihanan mummin.

Vauva syntyi, synnytys oli pitkä ja kivulias. Rintani oli herkät imetyksestä ja maailmani mullistui täysin. Synnytysosastolla oli ruuhkaa ja jouduin jakamaan huoneeni kolmen muun äidin kanssa. Ilmoitin, että en halua ottaa vieraita vastaan synnärille, sillä olen väsynyt, halusin rauhassa pesiä vauvan kanssa, sekä haluan antaa myös muille äideille rauhaa. Toiveeni ymmärrettiin oman perheeni puolelta, anoppi tuli sukunsa kanssa kutsumatta. Vauvaa en antanut syliteltäväksi, en puhunut sanaakaan, mielessäni nielin raivoa.

Koen että kaiken mitä sanon, pyydän tai teen koetaan olevan väärin tai niistä loukkaannutaan.
Mistäkö meillä sitten väännetään? ja miksikö alkoi ”anoppimalja” täyttyä?

Tein väärin kun nukutin vauvaa selällään, sillä vauvanhan tulee nukkua mahallaan, jotta tulee kaunis pää.
Ei auttanut vaikka kerroin kätkytkuolemien vähentyneen, kun ei enää nukuteta vastasyntyneitä mahallaan.
Pyysin että kädet pestäisiin, kun tullaan meille kotiin, ei suostuttu. Päätin, että vauvaa sylitellään vasta, kun käsipesulla on käyty. Välillä anoppi pesi kätensä, välillä jätti pesemättä ja lähti suuttuneena kotiin.
Seuraavaksi sain kuunnella arvosteluita imetyksestä, ettei se ole riittävää, eikä pelkällä tissillä kasva. Ei sieltä varmaan edes tule maitoa, koska imetän jatkuvasti. Kuulin myös usein 3h syöttövälistä. Vauvantahtinen imetys ei ollut anopin mielestä mistään kotoisin.

Perunasta jankutettiin ihan jatkuvalla syötöllä. Koska vauva kasvoi hyvin, täysimetin kuusikuukautiseksi ihan vain anoppia kiusatakseni. Ja se peruna oli viimeinen mitä maistatettiin. Muutenkin hänellä oli jatkuva tarve syöttää vauvalle kokoajan jotain, mm. ristäisissä olisi halunnut antaa lusikalla kermavaahtoa.

En antanut viedä vauvaa nelikuisena saunaan, ja tästä väittelimme useasti. Kerran hänen luonaan kylässä alkoi vain riisumaan vauvaa ja oli viemässä häntä ”mummin kanssa saunomaan”. Saunotin vauva ensimmäisen kerran vasta nyt vuoden ikäisenä.

Halusin ensimmäisen joulun viettää kotonamme ja kutsuimme anopin meille. Anoppi Itki miehelleni, että joulu on pilalla kun emme mene sinne, eikä hän halua lähteä pois kotoaan jouluna.
Vauva kuulemma vierastaa siksi, koska pidän häntä liikaa sylissä. Tai kun emme käy useammin. Olen aina muistuttanut että ovet on avoinna isovanhemmille ja hänen on helpompi tulla meille, kun meidän hänen luokseen. On rasittavaa raahata ruuat, syöttötuoli, vaunut yms mukana. Enkä muutenkaan ymmärrä, miksi meidän pitäisi vuorotella kyläilyjä.
Nyt pahoitti äitienpäivänä mielensä, koska emme menneet koko perhe, vain ainoastaan mieheni yksin.
Ajattelin, ettei minun tarvitse äitienpäivänä mielistellä ketään ja haluan viettää laatuaikaa lapseni kanssa. Meillä oli oikein ihana äitienpäivä, herkuttelimme, ulkoilimme ja leikimme.

Omat isovanhempani ovat olleet äärimmäisen rakkaita ja haluaisin, että myös lapsellani olisi tähän mahdollisuus. En vain jaksa tätä valtataistelua.
Mitenhän saisin anopin kunnioittamaan meidän valintoja kasvatuksessa tai ylipäätäänsä lapsenhoidosta? Luulen, että lapsemme alkaa kohta vaistoamaan kireän ilmapiirin ja sitä en todellakaan halua. En vain halua antaa liikaa periksi, koska koen tulevani tallotuksi. Mieheni ei osaa ottaa kantaan, häntä ei kuulemma häiritse äitinsä toiminta, eikä häntä häiritse, vaikka emme näkisi hänen äitiään yhtään enempää kun on pakko.

Onneksi oma äitini luottaa, että teen kaikkeni lapseni hyvinvoinnin eteen, eikä hän koskaan ole kyseenalaistanut valintojani. Että ainakin yksi ihana isovanhempi on täyttä kultaa.
Olen tarkka ja haluan pitää suosituksista kiinni. On ne sitten ohjeita nukuttamisasennoista, maitotuotteiden aloituksesta tai saunomisesta. Uskon että moni on esikoisen kohdalla tarkka. En jaksa kokoajan kuunnella arvosteluita tai vähättelyitä lapseni hoidosta. Yritän kuitenkin olla se maailman paras äiti.

Nimim.  Miniä

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 48 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle H Peruuta vastaus

48 vastausta artikkeliin “Aikalisää anopista kiitos”

  • Miksi siedät? sanoo:

    Isän vanhemmat rikkoivat välit isän veljen vaimon kanssa kymmeniä vuosia sitten. Siitä seurasi se, että vaimo ei ole käynyt miehensä vanhempien luona sen koommin ja isovanhempani tulivat joka ikinen Jouluaatto meille ja setäni perhe vietti joulua keskenään. No isän äiti on nyt kuollut ja setäni on menon kelkassa, joten välit voi panna poikki ja jos puoliso ei tue suhteen voi lopettaa.

  • Anni-mummo sanoo:

    Mummohöyryt kun alkavat niin se on mieletön tunnemyrsky. On ihan mahdoton selittää sitä tunnetta kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy. Ehkä parhaiten sitä kuvaa ”melkein oma, mutta voi ottaa vain kermat päältä”. Eli voi vain nauttia pienestä eikä siitä ole liiaksi vaivaa, kun vastuu kokonaisuudesta on vanhemmilla. En tiedä onko tuosta mummouteen ”hurahduksesta” tehty tutkimuksia, mutta se on iso mullistus ja sivuvaikutuksena syntyy usein kaaosta. Liekkö verrattavissa toiseen hormoonihumaukseen, kuten rakastumiseen. Kaupathan tietävät tuon ja hyödyntävät tehokkaasti sitä myydessään isovanhemmille (ja vain heille suunnattuja) vauvatarvikkeita. Uskoakseni mummon sekopäisyys helpottaa lapsen kasvaessa tai uusien mummotettavien syntyessä. Kärsivällisyyttä.

    • Korppikotkan miniä sanoo:

      Meillä ei jatkuva minun ja mieheni tallominen loppunut, ennen kuin pistettiin välit poikki. Päivääkään en ole katunut välien katsomista. Sitä olen katunut, että en pistänyt ylikävelevää painajaista pois perheeni elämästä.

  • A sanoo:

    Olisin halunnut auttaa poikani perhettä mm. imuroimalla, pyyhkimällä pölyjä, tiskaamalla jne. kun lapset nukkuivat päiväunia. Miniäni moitti minua ja sanoi, että hänelle tulee tunne, että heillä on likaista. Yritin vain auttaa ja helpottaa heidän arkeaan. Enää en yritä. Itse olisin ollut superkiitollinen, jos oma anoppini olisi auttanut. Hän tyytyi vain arvostelemaan ja arvostelee edelleenkin, vaikka olen jo 66-vuotias.

  • Madre86 sanoo:

    Kirjoitus oli kuin omasta kynästäni. Esikoisen ollessa parivuotias räjähdin totaalisesti lukuisten asiallisten keskustelun avausten jälkeen. Anoppi piti mykkäkoulua, emme tavanneet toisiamme kuin vasta toisen lapseni syntymän jälkeen. Kokemus opetti lopulta sen, että oma varmuuteni äitinä kasvoi. Väliy lapsiin on hyvät ja anoppi mukana elämässä, mutta enää ei ohjeita tule.

  • Äiti 74 sanoo:

    Isän tehtävä on asettaa rajat äidilleen. Oma exä oli yhtä munaton äitinsä suhteen, ja siinä yksi syy, että on exä. Ongelma ei ole yksin sinun. Mies voisi vetää pään perseestä ja alkaa pitämään perheensä puolia

  • Hyvää tarkoittava ei aina tee hyvää sanoo:

    Minulla oli ihana mummo ja olin tärkeä hänelle. Teini-iän jälkeen vasta huumasin miten mummo (isänäiti) kohteli äitiäni. Mummolla oli omat vanhanaikaiset käsitykset naisena olemisesta ja äitini oli niihin sopimaton, vaikka pahinta mitä hän teki, oli oman auton hankinta. Lapsena mummolassa oli mummolan säännöt. Mummo oli joskus meitä hoitamassa kotona, mutta en usko että kovin usein. Hän päivitteli vilkkauttani eli äitini liian lempeää kasvatusta. Äitini ei koskaan sanonut mummosta meille lapsille mitään negatiivista, mitä arvostan, sillä itse en pystyisi samaan.

    Nyt olen itse mummo ja ymmärrän vasta mitä lapsenlapsen syntyminen merkitsee. Koska omien lasten kasvaessa kaikki ei ole mennyt kuin strömsössä, on suuri toive ja tahto, että lapsenlapsilla kaikki menisi hyvin. Vanhempien virheet (tai mummon vanhanaikaiset näkemykset) sattuu mummon sydämeen. Silti mummon on ymmärrettävä, ettei hän ole lapsenlapsensa äiti, eikä huoltaja. Mummona on oltava sydämellä läsnä, mutta silti askeleen kauempana, ettei astu vanhempien varpaille. Miniän on vähän ilkeääkin kiusata mummoa, vaikka hän onkin ärsyttävä. Parempi olisi sanoa suoraan, että mummon käytös saa vanhemman turhautumaan ja tuntemaan, ettei osaa hoitaa omaa lastaan ja jatkuva arvostelu rikkoo suhteen. Jos kyse on puolison äidistä, hänen pitäisi asettaa rajat, miten omaa perhettä kohdellaan. Harmi vaan, ettei miehet yleensä siihen pysty.

  • Tuhmä äiti sanoo:

    Minä en osannu pukea lasta, en osaa edelleenkään vaik lapsikin on jo 8v. Ei lapsi itsekään osaa… En osaa pukea juhliin, kertaakaan ei o tarvinnu hävetä meitä, ei kylmänä kesäpäivänä, ei pakkasella talvella. Aina on ohjeet annettava, nykyään isälle kun en anoppia kuuntele enää…Kuitenkin oltiin jo iäkkäitä kun lapsi saatiin. Et on jo elämänkokemusta, ja ite oon lapsia hoitanut muutenkin

    Ei saa itkeä ei saanut pienenä kaatuessakaan itkeä, ei tartte itkee sanottiin, minä sanoin et itke pois jos itkettää.

    Lapsi tykkää papasta paljon, touhuu kovin papan kanssa niin kateus, se on pahinta, ja kun heittäydytään marttyriksi lapsen kuullen. Itse aiheuttaa sen ettei lasta kiinnosta hänen jutut.

    Ja kilpailu toisten isovanhempien kanssa. Kilpailu ajassa, kilpailu tekemisissä, kilpailu kopa siinä että mun äidillä on useampi lapsenlapsi, anopilla vain yksi, kuka on kellekin tärkein. Ei tämä lapsi voi olla niin tärkeä mun vanhemmille kun on muitakin… Tää nousee juhlapäivinä esiin.

    Joulut on semmosta marttyyriyden juhlaa.

  • Mm22 sanoo:

    Itselläni anopin kanssa ihan kohtalaiset välit. Asia, mikä hiertää ja tulee varmasti hiertämään jatkossakin, on lapsen sairastaminen ja lääkitys. Lapsella on siis muutama pitkäaikaissairaus, mitkä vaativat säännöllistä lääkitystä. Myös kipulääkkeitä menee. Kaikki nämä luonnollisesti lääkärin määräämiä, myös kipulääkkeet, mitä on ohjattu antamaan mielummin etukäteen kuin jälkikäteen, kun on jo kovat kivut. Myös nukutuksia tulee useampi vuodessa ja hoito kokonaisuudessaan on yliopistosairaalassa. Itse koen, että kaikki, mitä sieltä lääkäri sanoo ja määrää, ovat tarpeellisia ja tottakai toteutamme hoidot ja lääkitykset niillä ohjeilla. Anoppi kauhistelee aina, että ”voi kuinka paljon menee lääkkeitä! Onko nuo nyt kaikki tarpeellisia? Eikö nyt ilman tuommoista lääkemäärää pärjäisi?”. Ja hänen vakiolausahduksiin kuuluu, että ”en minä näe mitään vikaa tuossa lapsessa!”. No ei kai siinä lapsessa nyt mitään vikaa ole herrantähden! On nyt elämän alkuun vähän kurjat kortit vaan jaettu. Tuo lääkityksen kauhistelu ei yhtään helpota omaa oloani, kun näen ne lääkkeiden haittavaikutukset, mitä lapsi joutuu kestämään, kun ne eivät kuitenkaan mitään ”nallekarkkeja” ole. Mies ei ota asiaan kantaa, muuta kuin päivittelee, kun joudutaan taas nukuttamaan lapsi. Ja kyllä, aion edelleenkin tehdä hoitojen kanssa, mitä lääkärit sanovat. Ärsyttää vaan lääkärien ja hoitosuositusten kyseenalaistaminen. Anoppi ei ole siis lääkäri.
    Muissa asioissa olen alkanut käyttämään anoppiin ”käänteispsykologiaa”. Kysyn häneltä ”neuvoa” johonkin asiaan, vaikka on oma selkeä näkemys ja linja tiedossa.

  • Voi kyllä sanoo:

    Täällä myös yksi, jonka sanomisista vedetään aina herne nenään, vaikka kyse on ihan normaaleista asioista.

    Kun sanon, että jos kerran olet oksennustaudissa, on varmaan viisaampi moikkailla lapsia välimatkan päästä, tästä suututaan ja soitellaan miehelle, kuinka tämä on nyt syvästi loukannut.

    Kun sanon, että juuri tällä kertaa meillä on muita suunnitelmia eikä Sanni voi nyt tulla mummolaan viikonlopuksi, tästä suututaan ja äkäillään – jos ei meille, niin muulle suvulle.

    Kun sanomme, ettei nyt tarvita uusa Kuomia tätä samaa kokoa, kun sellaiset on tälle talvelle ostettu eikä niissä ole ulkoisesti tai muuten mitään vikaa, alkaa marttyyrimeno. ”Siis ei kelpaa vai?!”

    Kun sanomme, että teemme asian X lapsen kanssa itse, on vastassa mykkä hiljaisuus.

    Kun sanomme, että meille on kyllä tervetullut, kunhan kysäisee vähän aiemmin että ollaanko kotona tai voiko tulla, tästä loukkaannutaan. On minun vikani, että mieskään ei pidä yllätysvieraista; varmaan aivan helkkarin sotkuinen koti, jos ei voi yllättäen tulla. No, ehkä joskus onkin, mutta pääsyy on se, että haluamme kotona tosiaankin vain olla rauhassa emmekä ottaa tilanteeseen katsomatta vastaan vieraita, olipa he sitten kumman suvusta tahansa.

    Kun mieheni sanoo, että tänään meille ei sovi tulla mutta jospa jonakin toisena päivänä, tästä loukkaannutaan…. *rumpujen pärinää* no aivan – minulle! En tosin ymmärrä, miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että
    A) Jos ollaan koko perhe yhdessä, meillä voi olla ihan omia suunnitelmia eikä edes välttämättä olla kotona
    B) Jos minä olen se, joka olen lasten kanssa kotona, sopisi kysyä minulta, voisko pistäytyä.
    C) Kaikki eivät välttämättä halua ottaa jotakuta vastaan aikaan ja paikkaan katsomatta, vaan myös katsoen sitä, milloin se itselle sopii.

    Äskeistä ei saa ymmärtää väärin: totta kai anoppi voi tulla, mutta häntä (kuten myös minun vanhempiani) on pyydetty lukuisia kertoja, josko voisi soitella ennen tuloaan. Tämä ei vain jostain syystä mene jakeluun.

    Tästä taas seuraa se, että anoppi rääkyy, kuinka voi tavata ”Sannia” sitten muuallakin, jos meille ei saa tulla. Ihan kuin kyse olisi jostain hiukkastason fysiikasta, sen verran vaikea asia tämä vaikuttaa olevan.

    Eli ei, todellakaan ei haittaisi vaikka saisi välissä olla kuukauden ilman, että tarvitsisi koko ihmisestä kuullakaan mitään. Pommitusta tulee kuitenkin joka toinen viikko, voisiko Sanni taas tulla ja jos ei heti ehdi miettiä ja vastata, niin pommitusta kestää tasan niin kauan, kunnes saa vastauksen. Toki jos vastaus on epämieluinen, siitä loukkaannutaan.

    Omien lastensa kanssa anoppi ei ole kuulemma ihmeitä tehnyt, ainakaan mieheni puheiden mukaan. Kiva, että lapsenlapsen kanssa on toisin, mutta kyllä tekisi silti mieli ehdottaa että voisit muuten tehdä asioita joskus jonkun muunkin kanssa, meillä kun on halu viettää itsekin aikaa lapsen kanssa kiireettä silloin kun siihen on mahdollisuus (lomilla ja viikonloppuina). Tokikin lapsi voi mummolaansa mennä, mutta liika on liikaa.

  • Räkänokka sanoo:

    Ei se anoppi koskaan ymmärrä teidän valintoja, hän on kuin mun mutsi jota ei voi miellyttää. Häneltä pitäisi aina kysyä mielipide asiaan kuin asiaan. Jos teet oman pään mukaan aina menee väärinpäin. Stemppiä sulle ja kun ottaa päähän ni meitä on monta jolla menee samoin.

  • H sanoo:

    Jotenkin niin tuttua. Meillä vaan anoppi narisi siitä että liikaa vauva sylissä , liikaa syö, ei tarttis jättää ruoka-aineita pois joille vauva on allerginen (allergia lääkärissä tutkittu) ja kaikkea semmosta. Nyt lapsi on jo 3v ja allerginen vieläkin paljolle (mm. Sille maidolle ) . Eniten ärsytti ja vieläkin ärsyttää se ,että koti pitää mukamas olla tiptop ja ei mukamas saa pitää lasta sylissä (kyllä muute pidän, ihan niin paljon kun lapsi tarvitsee syliä, vaikka se on mukamas ”väärin” anopin mielestä.)
    Tsemppiä

  • Relax sanoo:

    Me jokainen ollaan oman aikamme tuotoksia. Olen työelämässä oleva mummo ja ylpeä siitä , että lapsenlapsillani on vastuunsa kantavat vanhemmat. Joskus tosin ottaa päähän lapsen ohjeistukset lapsiensa hoidon suhteen silloin kun lapsenlapset ovat mummolassa, mutta kaikkihan me parhaamme teemme omien mukuloittemne kanssa.

  • Ärsyttää tollainen vallan käyttö lapsella sanoo:

    Vaihtaisin kanssasi osia milloin vain, omilla lapsillani ei ole isän puolelta ketään, itselläni oli/on maailman paras mamma jolla oli oma oikeus valita mitä minun ja sisaruksieni kanssa teki tai mitä meille syötti ei äitini millään lailla kontrolloinut toista aikuista! Saimme itse rakentaa suhteemme mammaan ja siitä tuli täydellinen! Vain harva äiti pystyy oikeesti rakastamaan omaa lastaan niin paljon että se voisi saada rakentaa omat suhteensa sukulaisiin vauvasta asti, monella tarve omistaa ja päteä, luojan kiitos äitini oli parempi ja toivottavasti itsekkin pystyn, en kyllä.usko sen olevan ongelma.

  • Selviät kyllä😉 sanoo:

    Valtataistelusta anopin tai ylipäätään vanhempien suhteen ei pääse ellei ole tarpeeksi välimatkaa (100 km on liian lyhyt) tai joillakin kaksi metriä multaa päällä. Lapsen syntymän jälkeen jotkut kuvittelevat olevan niin täydellisiä eivätkä kunnioita yhtään muita, halveksuen lasten omia vanhempia. En usko että on muuta vaihtoehtoa kuin pysyä poissa tälläisten ihmisten luota.

  • Nyt riitti sanoo:

    Meillä se isovanhempi, joka ei millään ymmärrä rajoja, on oma äitini. Minun valintani ovat yleensä vääriä oli kyseessä mikä tahansa asia, mutta pääasiassa arvostelu kohdistuu lasten isään eli mieheeni. Tai minähän hänet olen puolisokseni valinnut, ehkä vika on tässäkin minussa… Mieheni on hyvä ja rakastava vanhempi lapsilleen, kertoo ja näyttää heille miten tärkeitä ovat, leikkii, pelaa ja lukee iltasadut, mutta äidilleni hän ei koskaan ole tarpeeksi hyvä. Perheemme kaikkiin asioihin äiti olisi puuttumassa, apua jos joskus harvoin pyysimme riippui sen saaminen siitä, johtuiko avun tarve hänen mielestään oikeasta syystä. Omasta mielestään hän sai sanoa meille mitä haluaa, ja suuttui jos loukkaannuimme. On pariin kertaan haukkunut mieheni kunnolla, ei auttanut vaikka sanoin ettei tuollainen käytös ole sopivaa. Jatkuva arvostelu, haukkuminen ja v*ttuilu loppui vasta, kun ilmoitin, että meidän perhettä ei noin kohdella ja parempi ettei hän ota enää yhteyttä. Nyt on paljon helpompi hengittää.

  • Anoppi sanoo:

    Niin kyllä myö anopit ollaan ihan perseestä💩💩💩💩💩

    • Hyödynnä tietoa sanoo:

      Niin, miksi että voi perehtyä tämänpäivän suosituksiin vauvan ruokinasta ja hoidosta? Tuputatte 20-30v vanhoja ohjeita. 🤣 Jos kaikki tehtäisiin kuten ennen, ei esim. elinikä olisi noussut. Tutkittua tietoa on hyvä käyttää hyväksi, ei niitä suosituksia anoppien kiusaksi laadita.

      • Viisaus tulee myös kokemuksen myötä sanoo:

        Neuvolan ohjeistukset muuttui jo siinä välissä kun sain esikoisen ja kuopuksen. Sanonpahan vaan, ettei sillä ole ihan oikeasti suurta merkitystä, juoko maitoa 5dl vai litran tai missä iässä pitäisi luopua tutista tai aloittaa pottakoulu. Paras on tuntea oma lapsi ja tehdä hänelle parhaita valintoja. Ne 20v vanhat ohjeet pitivät teidät kuitenkin hengissä. En lähtisi vetämään moista kuilua ikäpolvien välille, että nykyiset keski-ikäiset mummot eivät tiedä mistään mitään. Tämä ei kuitenkaan oikeuta isovanhempaa tai vanhempaa puuttumaan aikuisen lapsen tai lapsen puolison elämään.

  • Anoppi sanoo:

    Niin kyllä myös anopit ollaan ihan perseestä💩💩💩💩💩

    • Mummu sanoo:

      Hei perseestä oleva anoppi,kyllä meitäkin on moneen junaan.Menikö sulle nämä mielipiteet jotenkin tunteisiin vai tuliko naarmu levyyn.

    • Nimetön sanoo:

      Olette perseestä jos käyttäydytte huonosti/ilkeesti ja tallotte lapsen äidin mennen tullen.

  • Hoo sanoo:

    Kuulostaa samalta, mitä mieheni mummo kommentoi 20v sitten. Luulisi aikojen jo muuttuneen!