Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Visit Åland

Perhematka teinien kanssa saattaa kuulostaa riskiretkeltä ja riskielementtejä siihen toki liittyy. Mutta se ei pelaa, joka pelkää, joten retki nuorison kanssa Ahvenanmaalle toteutetaan!

#vikinglinesuomi

Automatka lievän vinkunan saattelemana päätyy Viking Amorellan uumeniin eikä suotta, nythän on mahdollista vielä heittää Viking Amorellalla nostalgiaristely, sehän poistuu liikenteestä ja tilalle saapuu uusi ja uljas Viking Glory!

#vikingline

Lasten kanssa matkustamisessa on yksi sääntö ylitse muiden: ruokinta. Teini on syytä ruokkia säännöllisesti ja niin tapahtuu Viking Amorellan premium-aamiaisella, jonka vetonaulana olivat tällä kertaa ystävällinen henkilökunta sekä pannukakut. Pientä puhetta oli kännyköiden käytöstä aamiaisen aikana, eli voiko puhelin kädessä ruokailla ja siitä ei päästy tarkkaan yksimielisyyteen.

Viiden tunnin laivamatka sujui nopeasti hyttipäiväunien siivittämänä ja kas, Ahvenanmaa häämötti horisontissa.

#vikinglinesuomi

Laivalla nuorisolle oli kerrottu, että Ahvenanmaa on sokerivapaa vyöhyke, mitä ei uskottu vaan tarinaa pidettiin vanhusläppänä. Sen saattelemana ensimmäinen pysähdys oli oikein viehättävä ja huomattavan siisti perhehotelli Park Alandia Hotell.

Heti Alandiassa kohtasimme Ahvenanmaan matkan merkittävimmän huomion: Ahvenanmaalla on aivan ihania ihmisiä ja ihana palvelu!! Nimittäin: Huono Äiti tunnustaa, ettei ole käynyt koskaan ennen Ahvenanmaalla. (Anteeksi..) Miten kivoja ihmisiä joka paikassa! Aurinkoisia! Auttavaisia! Ei haittaa, jos et puhu ruotsia, puhu mitä puhut. Kun halua on, ymmärrys ihmisten välillä vallitsee. ❤️❤️

Park Alandia Hotelli

#parkalandiahotell

Park Alandia Hotellin uima-allas

Okei, Maarianhaminasta automatka jatkui Eckeröön Käringsundiin. Meille oli kerrottu, että Ahvenanmaalla kaikki on lähellä ja tämä on totta! Käringsund Resort & Conferencessa meitä odottivat huikeat maisemat ja aivan huikea majoitus!

#käringsundresort

#käringsundresort

#käringsundresort

#käringsundresort

Illallisen jälkeen oli syytä ponnistaa Aktivitesskogeniin, joka on siis nimensä mukaisesti aktiviteettimetsä. Siellä pyöräilimme sekä kokeilimme frisbeegolfia.

#kotimaanmatkailu

#myåland

#åhetki

Merkittävä huomio Ahvenamaalta numero 2: nuorison mielestä pyöräily oli aivan parasta! Onhan kotonakin pyöriä, siihen vastattiin, mutta kotona on ihan erilaista pyöräillä. Ahvenanmaalla on ihan mahtavaa pyöräillä! Ja olihan se, koska reitit ovat hyviä ja se on tekemistä, jota kaikki tekevät yhdessä. 

#ålandcycling

Eckerön posti- ja tullitalo osui muuten hyvin reitille, se on erittäin viehättävä ja sen kahvila Kalesch erittäin hyvällä maulla tehty!

#eckeropostochtullhus

Kastelholman linna sekä viereinen Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo olivat teinien mielestä niin hyvä kokonaisuus, että he intoutuivat jopa irti puhelimistaan!

#visitåaland

#kastelholmanlinna

#smakbyn

Museon kupeessa on kuuluisa ravintola Smakbyn, jota isännöi sekä Suomessa että Ruotsissa vuoden kokiksi nimetty Michael Björklund. Siellä nautimme kaikkia aisteja hivelevät ateriat.

#smakbyn

Bomarsundin linnoitus vetäistiin vielä kaupan päälle erityiskohteena. Tässä kohtaa on tunnustettava, että lapset nukkuivat autossa ja aikuiset pomppivat raunioiden äärellä.

Sen sijaan Taffelin tehtaanmyymälässä teinit olivat erittäin hereillä 😉

#taffel

Ålandhotelsin Hotelli Pommern Maarianhaminan keskustassa otti meidät seuraavaksi vastaan hymyillen. Siellä nautimme unohtumattoman illallisen Kvarter 5 -ravintolassa. Seuraavana aamuna olikin luontevasti lähtö merenkulkumuseoon ja museoalus Pommernille.

#pommern

Merkittävä huomio Ahvenanmaalta numero 3: jälkikasvu muistaa ne asiat, joista tykkää! Eli yksi nuorista oli käynyt aiemmin Pommernilla. Hän opasti koko porukalle täyden museolaivakierroksen ulkomuistista siltä pohjalta, joka hänelle oli jäänyt mieleen aiemmalta visiitiltä. Ihan paras tapa oppia uutta on itse kokeminen!

Museoalus Pommern suljetaan kesäkaudelta 30.9., mutta merenkulkumuseo on syyslomallakin huippukohde. Museosta löytyy lapsiperheille paljon näkemistä ja tekemistä, voi esimerkiksi kiivetä suurmastoon ja leikkiä että on myrskyisellä merellä, ahdata lastia sekä ottaa komennon omasta laivasta.

Lounaan jälkeen jatkoimme Pohjois-Ahvenanmaalle Getaan. Siellä vetäisimme frisbeegolf-turnauksen (ei ole muuten helppoa hommaa!) sekä kiipesimme näkötorniiin. Geta on hyvä vierailukohde nuorten kanssa!

Vaikka matka alkaa tuntua jo hengästyttävältä, ei tässä suinkaan kaikki! Seuraavaksi yöksi kirjauduimme Havsviddenin kalliohuvilaan. Kalliohuvilat ovat erittäin hyvin varustettuja saunoineen ja porealtaineen ja jopa vaativimmankin murkkuikäisen suu meni muikeaksi viimeistään illallispöydässä! Havsviddenistä löytyy myös rantasauna altaalla.

Sunnuntai eli viimeinen päivämme aukeni upeassa säässä ja vierailun loppu alkoi häämöttää. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä lähdimme Amalias Limonad -tehtaaseen, josta olimme saaneet monia suosituksia jo etukäteen. Suositukset osoittautuivat paikkansapitäviksi ja koko porukan suosikkilimuksi valikoitui raparperi-seljankukka. Mercedes Chocolaterien suklaat olivat myös aivan erinomaisia ja tuliaisostosten arvoisia!

#amaliaslimonadfabrik

#mercedeschocolaterie

Olikohan matkan suurin vetonaula kuitenkin Amalian pihan valtava sonni?

#amaliaslimonadfabrik

Paluumatka sujui suosikkilaivalla Viking Gracella suotuisasti. Gracen henkilökunta jaksaa aina yllättää positiivisesti!

Tarinan opetuksia:

Varaa aikaa, Ahvenanmaalla on tekemistä! Nauti mukavista ihmisistä äläkä murehdi kielitaitoa, yhteinen kieli löytyy kun haluaa. Tee yhdessä, se on se konsti, jolla teininkin saa irti kännykän ruudulta. Lue lisää täältä.

Tekeekö teilläkin mieli Ahvenanmaalle? Hyvä, sillä Huono Äiti arpoo erittäin hyvän loman yhdelle onnekkaalle! Palkintona on yö Park Alandia Hotellin kahden hengen huoneessa, johon mahtuu myös lisävuoteita yhdelle tai kahdelle lapselle. Osallistu arvontaan kertomalla kommenteissa mikä juuri teidän perhettä kiinnostaa Ahvenanmaalla eniten, ja olet mukana! Palkintomatka on lunastettavissa 30.11.2021 saakka, joten mainio palkintomajoitus vaikka syyslomalle! Arvontaan voi osallistua kaikissa Huonon Äidin kanavissa 9.10. klo 23:59 saakka, ja arvonnan voittajaan olemme yhteydessä henkilökohtaisesti.  EDIT! Arvonta on arvottu, ja perheloman Ahvenanmaalla voitti Sari H.! Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 106 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle jenttu Peruuta vastaus

106 vastausta artikkeliin “Ahvenanmaa on pieni suuri syyslomakohde”