Aikuisten aika, mitä se on? No sehän on tietenkin sitä, että ollaan aikuisten kesken. Puolison kanssa kaksin tai ystävien seurassa. Ilman lapsia. Monelle vanhemmalle kummajainen. Ainakin Suomessa. Euroopassa, erityisesti Ranskassa täysin normaali käsite. Itselleni myös päivän selvä, normaaliin elämään kuuluva asia. Aikuisten aika on arvokasta aikaa niin meille vanhemmille kuin lapsillekin, jotka pääsevät meistä hetkeksi eroon. Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että kannattaa, kirjoittaa RokkiMama:

”On selvää, että aikuiset tarvitsevat omaa aikaa. Jostain kumman syystä sitä ei kovinkaan monella tunnu olevan. Miksi? Sitähän pitää järjestää, ei se itsestään tule.

Perhe on todella tärkeä perusyksikkö, mutta niin vanhemmat kuin lapsetkin tarvitsevat  normaaliin elämään kuuluvana osana myös erossa oloa. On vaikea pitää parisuhdetta yllä ja kukoistavana, jos ei koskaan olla kahdestaan. Eikä tämä tarkoita sitä, että lapset olisivat jokin rasite, josta halutaan eroon. Perheen aikaa on elämästä kuitenkin suurin osa. Kyllä sitä ehtii molempia: elää perheenä ja hetkisen myös kahdestaan, pariskuntana.

 

En yhtään ihmettele, miksi suomalaiset avio- ja avoparit vieraantuvat toisistaan ja eroavat niin helposti. Meillä suhteista ei pidetä huolta, äidit linnoittautuvat lapsen kanssa kotiin ja mies työnnetään sivuun. Ikävää, mutta totta. Nämä ovat pieniä, mutta isoja juttuja. Uskotko, että erotilastot olisivat (ainakin osittain) korjattavissa aikuisten ajan lisäämisellä? Minä uskon.

 

Aikuisten aika on yhtä tärkeää kuin perheen kanssa vietetty aika. Ranskassa käsite on aivan yleinen. Ei siellä lapset ulvo nukkumaan mentäessä vanhempiensa perään, vaan lapsi totutetaan pienestä pitäen siihen, että nukkumaan mennään, kun on nukkumaanmenon aika ja aikuisten aika on silloin, kun lapset menevät nukkumaan. Vanhempia kunnioitetaan ja heidän sanaansa uskotaan. Toki lapsissakin on erilaisia temperamentteja ja persoonallisuuksia, mutta oppia voi aina, KUN haluaa oppia. Vaikka yleensä vastustankin kasvatusoppaita ja sen sellaisia, suosittelen jokaisen vanhemman, niin äidin kuin isänkin lukemaan Pamela Druckermanin kirjan Kuinka kasvattaa bébé? Vanhemmuus Pariisin malliin. Siinä on meille pohjoismaisille vanhemmille paljon opittavaa. Aivan huippukirja!

 

On aikuisten aika toki muutakin, kuin hetki kotisohvalla lasten nukahdettua. Välillä kotoa on lähdettävä, pariskuntana. Ja jos ei ole puolisoa, niin sitten yksin tai ystävän kanssa. Aikuisten aika on sitä, että keskustellaan rauhassa, käydään yhdessä matkoilla, ulkona syömässä, elokuvissa. Ilman lapsia. Ja nyt sitten joku sanoo seuraavaksi, että ei ole hoitajaa lapselle. Ihan varmasti on. Jokaisella on mahdollisuus lapsenvahtiin. Se saattaa vaatia suuriakin ponnisteluja, mutta se on järjestelykysymys ja todellakin kaiken vaivan arvoista. Kun opettaa lapsensa pienestä pitäen muidenkin kuin äidin tai isän hoitoon, erotilanteet sujuvat kivuttomasti ja kaikilla on hyvä olla. Sen sijaan, jos totuttaa lapsen pienestä pitäen siihen, että ainoastaan äiti tai isä on se yksi ja ainoa hoitaja – vaikeaa tulee. Ja sitten on melkeinpä turha valittaa, kun itse on toiminut hölmösti. Rimaa ei saa pitää liian korkealla. Hoitajia on, kun ne ottaa vastaan.

Ottakaa siis hyvät ihmiset aikuisten aikaa. Nauttikaa toistenne seurasta ja kuunnelkaa mitä puolisollanne on sanottavana. Olkaa lähellä ja arvostakaa kumppanianne. Toimiva ja onnellinen parisuhde on lapsen paras kasvualusta.”

Terkuin RokkiMama

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle sadepisara Peruuta vastaus

6 vastausta artikkeliin “A niin kuin aikuisten aika!”

  • Mooly sanoo:

    Ei, kaikilla ei tosiaankaan ole mahdollisuutta lapsenvahtiin, ellei se lapsenvahti sitten ole kiireellinen sijoitus. Siihen kaikilla on mahdollisuus.

  • Isä ja mies sanoo:

    Tämä aikuisten aika on usein se ensimmäinen asia josta lapsiperheen kiireessä tingitään. Eikä siinä mitään, jos se jää väliaikaiseksi. Kyllähän järkevät aikuiset ihmiset tämän ymmärtävät ja kestävät. Valitettavasti jossain perheessä siitä tulee pitkäaikainen tapa. Sitten muutaman lapsen ja lähes kokonaan ilman kahdenkeskistä aikaa vietettyjen ruuhkavuosien jälkeen huomataan, että ollaan kasvettu erilleen. Jos vuosikymmenen on puhunut kumppanin kanssa vain arjen aikatauluista, kotitöistä, pakollisista lastenvaatehankinnoista ja koittanut keksiä järkevää lahjaa ylihuomenna oleville kaverisynttäreille, ei ole ihme, että toinen tuntuu arkiselta ja tylsältä. Jos kaikki vapaa-ajan hauskat hetket on vietetty kaverien kanssa puolison vahtiessa lapsia kotona, ei enää osatakaan pitää hauskaa yhdessä.

    Silloin mitataan sitä tahtoa mitä alttarilla tuli kaikelle kansalle julistettua. On vain aloitettava kumppaniin tutustuminen uudestaan. Tosin tällaisiin ”ensitreffeihin” on vaikea lähteä ennakkoluulottomasti avoimin mielin, jos juuri ennen lähtöä sullonut toisen hikisukkia pyykkikoneeseen samalla kun on ohjeistanut lapsenvahtia. Pitäisi vain yrittää keskittyä niihin piirteisiin, joiden takia kumppanin kanssa aikanaan päädyttiin toisillekin treffeille. Silloin hauskanpito todennäköisesti vielä onnistui.

    Ehkä ruuhkavuosista yhdessä selviäminen olisi helpompaa, jos matkan varrella olisi enemmän yhteisiä mukavia hetkiä pariskuntanakin eikä vain vanhempina. Niitä hetkiä ei vain arjen keskelle tule, jos ei löydy rohkeutta olla itsekäs ja ”hylätä” välillä ne lapset jonkun muun hoiviin. Se ei aina ole helppoa, mutta mikäs tässä elämässä olisi.

  • Aikuisten aika? sanoo:

    Meillä ei aikuisille aikaa varata. Pakollisia menoja on muutenkin niin paljon, kuten neuvolat, hammaslääkärit, lääkärit, terapiat yms. palaverit joihin ei voi ottaa lapsia tai kaikkia lapsia mukaan. Joudumme anelemaan ja vaatimaan näihin menoihin välillä useammankin kerran viikossa lapsenvahtia, joten olisi äärimmäisen noloa vielä pyytää lapsenvahtia vain siksi että me aikuiset kävisimme vähän kaksistaan ulkoilemassa. Yhdelle lapselle useinmiten löytyy kaitsija ja siitä ei niin kovin ole vaivaa ja järestelyitä, mutta neljälle ei enään niin helpolla, saati sitten useammalle. Yritetään tasapuolisesti vaivata kaikkia mahdollisia sukulaisia mutta useinmiten törmää siihen tosiasiaan että heillä on oma elämä ja sitä vaalitaan tarkasti, ja haluamme myös kunnioittaa sitä. Tiukka taloustilanne ei anna mahdollisuuksia palkata vierasta apua, hieman helpotusta arkiasiointiin tuli perhetyöntekijältä mutta hekin työskentelevät muuhun kuin aikuisten aika -aikoihin=).Tuotakin apua myönnetään harkinnanvaraisesti jakso kerrallaan.
    Itse olen jo hyväksynyt sen että lapsemme yksin huolehdimme isoiksi, nähtäväksi jää miten käy parisuhteen…Yksin on hankala viettää parisuhteen laatuaikaa, kun toinen vahtii lapsia!=D

    • mäkä-ämmä sanoo:

      Näin myös meillä. Yhden lapsen äiti ei oikeasti edes kunnolla pärjää, kun paikalle pölähtää neljä alle kouluikäistä, enkä siksi edes kehtaa kysyä, kuin pariksi tunniksi päivällä. Itsellänihän elämä oikeastaan vain helpottuu, jos parille, tai vaikka kaikille ilmaantuu kaveri ”hoitoon”. Sisarusten kinaa vähän vähemmän ja erilaisia leikkejä kaverin kanssa enemmän. Toinen isovanhempikin väsähtää nopeasti ja sitten ei ole lapsilla, eikä mummolla kivaa. Auttaa kyllä mielellään ja rakastaa lapsia, mutta pienemmissä erissä. Toiset isovanhemmat taas ovat turhan kaukana, että voisi viikonloppuisin piipahdella.

  • sadepisara sanoo:

    Mutta entäs sitten kun temperamenttinen kohta 5 vuotias tyttöni on ensimmäiset elinvuotensa nukkunut ainoastaan kärrätessä vaunuissa läpi tyhjiä kylän raitteja, päivät ja yöt. Kun vihdoin uni omassa sängyssä on alkanut maittaa, se on sittenkin katkonaista ja nukahtaminen äärivaikeaa. Mitäs sitten, kun tyttö nukahtaa vasta puolilta öin, ja silloinkin sellaisella metelillä, että pikkuveli, joka nuhaktaa mukisematta kahdekselta onnellisena pieneen tuhisevaan uneen? Nukahtaa raapien, kiljuen, satuttaen itseään tai muita? Unikoulut eivät auta, asiantuntijat eivät osaa auttaa. Tyttö nukahtaa kun nukahtaa, usein vain muutama tunti ennen kuin äidin herätyskello pirahtaa anivarhain töihin lähdön merkiki. Päivä töissä ja kun lasten kanssa kotiudutaan päiväkodista, ollaan 200 % kiinni äidissä, imetään mehut äidistä (isä töissä pidempään koska aamut venyvät koska taas tämä sama rakas tempperamentiinen tyttömme pistää aamulla härdelliksi on kuulemma niin kovin väsynyt aamuisin- ettei mikään onnistu) ja kun se ihana hetki koittaa, että pääsisi illalla nukkumaan niin sitten alkaa taas uusi show. Samaa rataa arki ja viikonloppu. Meillä on ei kyllä ole aikuisten aikaa. Kohta ei varmaan mitään aikaa. Mummot ja papat ovat kaukana, toiset isovanhemmat ovat ulkoistaneet itsensä meidän vaikeista ja liian työläistä lapsista, ja ystävät ovat myös pikkulapsivaiheessa ja haasteellisen tyttäremme heille hoitoon laittaminen ei vain tunnu oikealta. Onko näin kenelläkään muulla vai olenko ihan yksin hukassa tyttäreni kanssa johon en kertakaikkiaan vain saa mitään otetta tuhansista ja taas tuhansista yrityksistä, ammattiavusta ja mistä kaikesta huolimatta.

  • MettaD sanoo:

    Harvoin kommentoin mihinkään näihin, mutta nyt pisti silmään sen verran että on pakko. Tärkeä aihe, ja vanhempien oma aika on hurjan tärkeää. Vietettyä niin yhdessä kuin välillä erikseen omien juttujen parissa. MUTTA 🙂 olen hieman eri mieltä tuosta lapsensa opettamisesta muiden hoitoon jutusta. Tokihan se lapsi oppii, pienenäkin. Mutta me taas ollaan menty lapsentahtisesti, eikä hoitoon ole menneet ennen kuin ovat itse olleetuotettaan valmiita. Ja sanotaan että siitä parivuotiaasta lähtien olleet supersosiaalisia, avoimia, reippaita ja rohkeita. Kylässä on kivaa, ja hoitoon mennään reippaasti. Eri asia ehkä, että nysvätään jossain neljän seinän sisällä eikä ikinä kuuna päivänä nähdä ketään muita ihmisiä. Mutta muuten, yhdenkään meidän lapsen ei ole tarvinnut olla vierastaen kenenkään sylissä, tai hoitoon jäädä itkien. Perusturvallisuus on hyvä, ei hoitoon meneminen ole ongelma, kun lapsi on siihen valmis. Sitä ennen, aikuisten aikaa on silloin kun lapset nukkuu, eli joka ilta 20/20.30 alkaen. Jee! (Joo, vähän oli ehkä provosoiden kirjoitettu, mutta näissä asioissa ei ehkä ole yhtä ainutta oikeaa tapaa. Kommentoin vain, että myös muulla tavalla kasvaa reippaita, sosiaalisia ja avoimia lapsia.)