Kuivuus ja kutina vaivaavat monen perheen poskia tässä vaiheessa vuotta. Atooppinen ihottuma riehuu erityisesti lasten herkällä hipiällä. Oikeanlainen öljylisä voi silti rauhoittaa koko klaanin iho-ongelmat.

Nyt voi varmaan sanoa, että meininki tuntuu tällä hetkellä hiukan haastavalta. Nuha ja kröhä siirtyvät perheen kesken kuin viestikapula konsanaan, ulos täytyisi pukeutua sekä vedenpaisumuksen, viiman että arktisten olojen varalle, pimeys syö sielua ja alati vaihteleva sää sekä vasta kunnolla käyntiin päässyt keskuslämmitys koettelevat jo ihonkin kestävyyttä.

Immuunipuolustus käy kovilla ja ikävä kyllä häviää aika usein. Koko perhe voi pahimmassa tapauksessa muistuttaa enemmän halloween-hahmoja kuin tavan tallaajia; omat kädet kuivuvat ja punoittavat, juonteet sen kuin syvenevät, puolisolla hilseilee koko lärvi ja lapsen atooppinen iho reagoi rajusti. Kaikki kynsivät pipojen alla hautuvia päitään. Voiteilla läträtään ja paljon. Harvalla tosin on hajua, paljonko lapsella on voidetta naamassa sateen ja kymmenennen märällä lapasella pyyhkäisyn jälkeen.

Kuuma mustaherukkamehu on tuttu ja turvallinen helpotus flunssaan. Mutta megamarjasta, mustaherukasta, on apua myös talven tuomiin ihohaasteisiin. Mustaherukansiemenöljyssä on omega-3 (alfalinoleenihappo) ja omega-6 -rasvahapot (gammalinoleenihappo) ravitsemussuositusten mukaisessa suhteessa (1:4). Se sisältää myös öljyhappoa eli omega-9:ä. Öljyn runsain mitoin sisältämä E-vitamiini puolestaan toimii antioksidanttina, joka suojaa kehon soluja hapettumis-stressiltä eli niiltä vanhentavilta vapailta radikaaleilta.

Omega-öljyt ravitsevat, kosteuttavat ja uudistavat ihoa tehokkaasti. Säännöllisesti käytettynä sisäisen öljyämisen teho näkyy hipiän kimmoisuuden lisääntymisenä ja kuivuuden sekä ärtymisen rauhoittumisena. Ennakointi on tosin tässäkin se juttu, sillä öljyn edut ilmenevät parhaiten parin kuukauden käytön jälkeen.

15608773_10154788814333058_1677525625_o

Kuva: Huono Äiti / Tuulevi + kissa

Mustaherukansiemenöljyn yksi mielenkiintoisimmista ominaisuuksista on ehdottomasti sen kyky ehkäistä ja hoitaa meillä yleistä atooppista ihottumaa. Suomalaisen tutkimuksen mukaan atopiaa ilmeni vähemmän vauvoilla, joiden äidit söivät raskaus- ja imetysaikanaan mustaherukansiemenöljyä. Tutkimukseen osallistuneista äideistä moni oli atoopikko ja tällä ihovaivallahan on yleensä ikävä tapa periytyä. Helpottavaa, että ihan kaikkia vaivojaan ei tarvitse siirtää seuraavalle sukupolvelle. Hellävarainen öljy sopii imetyksen jälkeen myös osaksi vauvan ja pienen lapsen normaalia ruokavaliota.

Mustaherukansiemenöljyn eduista ei valitettavasti voi nauttia hotkimalla pakastinta tyhjäksi marjoista, sillä minimaaliset siemenet tuppaavat kulkeutumaan ruoansulatuskanavan läpi sukkelasti ja sulamatta. Öljy täytyy uuttaa siemenistä hellävaraisesti ja ilman kemiallisia liuottimia tai korkeita lämpötiloja. Tehokkainta onkin siis napsia se suoraan kapseleina. Vielä niitä ehtii niellä hyvät määrät ennen sydäntalven paukkuvia pakkasia.

Valioravinnon Iho Omega -voiteessa on puhdasta kotimaista mustaherukansiemenöljyä ja lisäksi muita luomulaatuisia öljyjä kuten jojoba-, auringonkukansiemen-, avokadoöljyä ja sheavoita ihon hyvinvointia ja uusiutumista avittamaan.

Huono Äiti arpoo tästä hyvästä yhdelle kuivuuttaan rapisevalle ystävälle Valioravinnon Iho Omega -tuotepaketin.

Tämä on henkilökohtaiseen kokemukseen perustuva kaupallinen yhteistyö.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Anna Peruuta vastaus

9 vastausta artikkeliin “Kiristääkö? Kutiaako?”