Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Haluaisin vertaistukea ja mahdollisia vinkkejä seuraavaan asiaan; meidän 6-vuotias pilaa koko perhe-elämän, parisuhteen ja kaiken.

Olen kurkkuani myötä täynnä lastani tällä hetkellä ja tunnen samalla suurta syyllisyyttä asiasta. Haluaisin olla hyvä äiti, mutta en nykyään kykene mihinkään muuhun kuin tiuskintaan lapselleni ja sen myötä miehelleni. En edes ymmärrä miksi alan vihaamaan miestäni välittömästi, kun lapseni temppuilee. En enää pysty säästelemään sanojani, vaan olen tehnyt koko porukalle selväksi että otan vauvamme ja lähden hänen kanssa muualle asumaan, koska en jaksa!

Isovanhemmat eivät juurikaan auta… kuuluu kuulemma vain ikään. Mutta kuuluuko? Hän siis tekee kaikkensa ärsyttääkseen meitä; rikkoo paikkoja, käy käsiksi, puhuu rumia ja hyppii pitkin seiniä. Hän myös kohtelee kavereitaan (nuorempia) arvaamattomasti.

Käytös hävettää, koska monesti tiellä on muitakin vanhempia ja he varmasti ajattelevat ettemme pidä mitään kuria. Hän ei vain kuuntele yhtään mitään! Ihan sama mitä pyydetään, kielletään, tai kehutaan. Lähipiirissämme on saman ikäluokan lapsia, joilla on omat vinkeensä mutta tämä aamusta iltaan temppuilu on vähän liikaa mielenterveydelle.”

Nimim. Mama 

Olisiko juuri sinulla tarjota vertaistukea tai vinkkejä kirjoittajalle? Keskustellaan asiallisesti kommenteissa, tuossa alla.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 41 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kohtalotoveri Peruuta vastaus

41 vastausta artikkeliin “”6-vuotias pilaa koko perhe-elämän, parisuhteen ja kaiken””

  • Selviät kyllä sanoo:

    Hanki supernanny apuun, käy neuvolassa puhumassa, ota yhteyttä auttaviin tahoihin, jos et itse pärjää. Lapselle on rauhallisesti tehtävä selväksi, että hän ei määrää ja kodissa on säännöt, joita kaikki noudattavat. 6-vuotias ei ole vastuussa teoistaan, hän vielä opettelee elämää ja tutkii valtansa rajoja ja on mustasukkainen äitinsä ajasta, koska hän oli äidin vauva ensin. Sinä kannat vastuun. Hae apua – heti.

  • Jebazzu sanoo:

    Voi ei, kuulostaa liiankin tutulta!
    Täällä kohta 6 vuotias poika oireillut jo vuosia samalla tavalla.
    Minulla meni parisuhdekin poikani takia, koska poika kiusasi partneriani ja jouduimme ihan jo tilanteeseen, jossa oli käynnissä poliisi tutkinta, koska lapsi oli selitellyt omiaan.
    Lapsi tietää, että jos kertoilee tietynlaisia satuja, saa aikuisten jakamattoman huomion ja heille, joihin kohdistaa nämä jutut, joutuvat ongelmiin. Ja tosiaan lapsi vasta kohta 6 vuotias!
    Partnerini jaksoi tämänkin ruljanssin jälkeen vielä puoli vuotta olla perheessämme, mutta sitten tuli mitta täyteen =(
    Viime viikolla kävimme lastensuojelun kanssa keskustelua, että kuka on kiusannut lasta kotona, kun oli kertoillut, että joku lyö ja kiusaa. Paljastui nimen perusteella, että puhuu kissastamme!!! Meinasin olla vakavissa ongelmissa sen takia!!!
    Poikani haluaa siis jakamattoman huomioni ja lähes kokoajan ollessaan hereillä / kotona.
    Vaikka olisin todella sairas, hän ei edes anna minun nukkua!
    Vaikka olisi valvotusti kaverin kanssa pihalla leikkimässä ja esim. soitan, että onko nyt heti nälkä vai lepäänkö hetken ja teen ruoan sitten, niin silloin tulee lapselle kiire kotiin.
    Tätä pientä ( ja suurta) kiusaamista, huutamista, raivoamista, lyömistä, tavaroiden heittelyä ja hajottamista on tosiaan ollut jo vuosia ja kohdistuvat aina minuun tai niin, että minulle tulee paha mieli!
    Olen puhunut asiasta neuvoloissa, lääkäreissä, tarhassa ym, ym mutta aina vaan vastaus, se on se ikä, se on se vaihe, pojat on poikia ym ym ym.
    Nyt kolmen vuoden jälkeen minut ensimmäistä kertaa otetaan vakavasti, koska hakeuduin perhekuntoukseen ja lapselleni psykologi palveluita.
    Viime viikolla meiltä kuoli aiemmin mainittu 22 vuotias kissakin ja olen ollut siitä masentunut ja poikani reagoi tilanteeseen myös vahvasti.
    Hän temppuilee jo niin paljon, että menetimme yhden ystävä perheemme, koska perheen aikuiset eivät halua, että heidän, poikaani nuorempi lapsi on enää tekemisissä kaverinsa kanssa, koska ottaa vahvasti vaikutteita ja alkaa myös temppuilemaan.
    Ymmärrän tämän täysin! Itsekin juoksisin lujaa karkuun jos vain voisin, mutta YH vanhempana en pääse täältä mihinkään!!
    Nyt olen viikon ajaksi rauhoittanut koko kotimme, ei vieraita, ei kavereita, ainoastaan päiväkotia ja kaupan kautta kotiin.
    Lapsi on saanut olla omassa rauhassa miten haluaa ja olemme viettäneet aikaa kahdestaan.
    Nyt kaikki hyvin, mutta kun edes puhelin soi, niin sitten pitää tulla siihen pelleilemään, kun en keskitykään täysin häneen.
    Kokeile ensin kahdenkeskistä tekemistä ja aikaa, niin kuin se vaan on mahdollista!
    Lapsellani todettu paljon ad / hd piirteitä ja tutkimukset vasta alussa, vaikka reilu vuosi juostu kaiken maailman lääkäreissä, kokouksissa ja testeissä.
    Meillä ainakin tämä oma, meidän keskinäinen aika toimii, mutta kun olemme kokoajan kahdestaan, niin ajan kanssa sekin kääntyy ja sitten on taas taistelutanner ja pakko pitää pikku hajurako.
    Olisiko vaikka joka kalenteri tai purkki, mihin saa merkkejä hyvästä käytöksestä tai vaikka lelujen siivoamisesta ym. ja palkinnoksi kahdenkeskistä aikaa pelkästään äidin kanssa
    Kiristystä ei kuulemma lasten kanssa saa harrastaa, mutta mites lahjonta ? =D =D
    Ei muuta kuin paljon voimia sinne ja tsemppiä! Kyllä me tästä !!! ( viim. 12 vuoden päästä! )

  • Kohtalotoveri sanoo:

    Miten helpottavaa huomata, etten ole yksin tunteineni. Meillä tämä Eskarilaisen tyrannia alkoi kun pikkusisko syntyi maaliskuussa. Ymmärrettäväähän se tavallaan on, kun oli siihen asti ollut ainokainen ja kieltämättä melko hemmoteltu. Raskasta todellakin on kuunnella kiukuttelua ja huutamista aamusta iltaan joka päivä. Samoin jatkuva tahallaan sotkeminen raastaa hermoja. Saattaa esimerkiksi kaivaa kaikki vaatteensa vaatekaapista ja levitellä ne ympäri asuntoa.

  • Minkeri sanoo:

    Kuulostaa ihan meidän pojalta. Hän on adhd-ihminen, joka selvisi vasta 12vuotiaana. Oli kyllä lähellä ettei erottu miehen kanssa ihan vaan siksi, että välillä saa kunnolla levätä lapsesta.
    Nyt hänellä lääke ja koko perheen stressitasot on laskeneet huomattavasti.
    Tsemppiä! Kannattaa ottaa vaikka koulun terkkarin kanssa puheeksi niin lapsi ja te saatte tarvitsemaanne apua.

  • Myös väsynyt äiti sanoo:

    Meillä ihan sama meininki. 6 v on kuin pieni teini. Ei tottele, kiroilee ja on tahallaan ilkeä. Välillä pitää olle niin iso ja macho ja välillä ollaan taas pieni poika, 6-7 v murrosikä?

  • Erityisperhe sanoo:

    Onko 6v saanut omaa erityishuomiota vain äidin kanssa kaksin/ vain isän kanssa kaksin? Jokin oma juttu ilman vauvaa.
    Omasta kokemuksesta, perheen ei kuulukkaan olla aina tiiviisti yhdessä (perheitä on toki erillaisia) mutta ei myöskään niin että lapset ovat vain toisen aikuisen kanssa keskenään vaan nimenomaan lapset erillään. Antaa arvokasta aikaa suhteen kehitykselle.

    Entä onko ajateltu tutkittavan onko 6 vuotiaalla mahdollisesti jotain erityistuen tarvetta? Voi olla ollut vaikka aiemmin vauvana hyväntuulinen ja tyytyväinen lapsi ja kuormituksen lisäännyttyä eli ääniä, siirtymistä, sisaruksia.. alkaa oirehtia tällöin. Lapsihan on yhtä ja sama silloinkin vaikka jotain ilmaantuisi, mutta oikeanlaisilla helpotuksilla arjesta saa kaikille mukavaampaa!

    Miehen kanssa sopisitte miten reagoitte 6v käytöksiin että linja on sama molemmilla ja saat tarvitsemaasi tukea etkä joudu tekemään yksin. Myös yhdessä ennalta sovitut hengähdystauot, joko vakiona tai kun siltä tuntuu, ihan ne omat itsenäiset hetket kun käy kävelyllä yksin tai jos haluaa olla vain kodin lähellä niin istuu vaikka autossa/ pihalla kuuntelemassa radiota..
    Kun itse voi hyvin niin kärsivällisyyttäkin riittää usein enemmän.

  • Terapeutti sanoo:

    Ilmottautukaa Ihmeelliset vuodet -kurssille. Sieltä saa vinkkejä miten lapsen käytöstä saa käännettyä positiivisempaan suuntaan.
    Toinen juttu on, että tekeekö kukaan mitään 6v kanssa? Onko vuorovaikutus vain negatiivista?
    Veikkaan että meno rauhoittuu kun te vanhemmat panostatte lapseen ja otatte ohjaavan, läsnäolevan otteen. Lapsi reagoi asioihin, hän ei pilaa teidän elämää tahallaan. On kamala taakka lapsen kannalta jos hänet koetaan vaikeana, vääränlaisena ja kaiken hyvän pilaajana.

  • Väsynyt turhautunut sanoo:

    Vilkaisin kommentteja ja huomasin että tästä oli joku muukin sanonut, mutta lapsi ei ikinä ole tahallaan hankala tai ilkeä. Kuulostaisi siltä että hän oirehtii, siksi ettei saa tarpeeksi huomiota ja kaksinkeskeistä aikaa vanhemman kanssa. Mikä on ihan ymmärrettävää kun vauva vie lähes kaiken ajan, mutta vanhemman lapsen pitää saada tietää että hän on edelleen yhtä rakastettu ja hänen tarvitsee saada myös rakkautta. Tämän ymmärtäminen on tärkeää jotta voit olla empaattisempi lastasi kohtaan, hän vain kaipaa sinua ja tekee mitä tahansa saadakseen huomiosi, vaikka huomio olisikin negatiivista. Voisitte yrittää järjestää niin että pari kertaa viikossa toinen vanhempi hoitaa vauvaa ja toinen tekee jotain vanhemman lapsen kanssa että hänkin tuntee saavansa tarpeeksi huomiota. Sen lisäksi sinä todella tarvitsisit myös lepoa. Kuulostaa tutulta tilanne, sen suhteen että kanavoit vihan mieheesi. Huomasin itse että olin vihainen miehelleni koska en kokenut saavani tarvitsemaani apua ja tukea vaan jouduin itse hoitamaan kaiken. Mieheni on vähintäänkin hieman aloitekyvytön eikä osaa tulla itse apuun vaikka huomaisi minun olevan äärirajoillani. Tämä on yksi ainoita asioita mikä saa minut menemään nollasta sataan. Paine ja turhautuminen kaikesta lapsen kiukuttelusta, stressi kotitöistä ja v*ttuuntuminen miehestä joka ei hoida eikä auta. Kannattaa miettiä mikä saa sinut kohdistamaan raivon mieheesi ja puhua hänen kanssaan asiasta. Se voi olla sama syy kuin minulla, tai sitten et halua kohdistaa turhautumista lapseesi ja kohdistat sen mieluummin mieheesi. Tai jokin muu syy

  • Voimia sanoo:

    Auttaako miehesi tämän 6-vuotiaan lapsen hoidossa riittävästi? Kerroit että tunnet vihaa miestäsikin kohtaan kun lapsi alkaa hankalaksi. Koetko jotenkin että hän ei tee tilanteessa tarpeeksi tai perhe-elämässä tarpeeksi? Jos ei niin asiasta kannattaa puhua miehen kanssa ja pyytää apua.

    Voisitteko vuorotella miehen kanssa hoitamista? Voiko esimerkiksi miehesi joka toinen päivä hoitaa molempia lapsia kun sinä lepäisit. Jos nuorempi on vauva niin toki voisit imettää tätä, mutta vaipanvaihdot ja kaiken mahdollisen hoitamisen tekisi joka toinen päivä/ ilta ja sinä lepäisit ja kävisin lenkillä, menisit toiseen huoneeseen lepäämään tms jotaim joka rentouttaisi sinua. Ei ole mitään järkeä että molemmat väsytätte itseänne jo muutenkin haastavan vauvavuoden aikana samaan aikaan vaan hoitovuorojen vuorottelulla niin että toinen lepää. Kuulostat siltä että kaipaat lepoa jotta jaksat 6v kiukuttelua. Tähän kiukutteluun taas kannattaa kysyä apua neuvolasta ja anoa tarvittaessa hoitoapua. Voimia sinne! Toivottavasti ette eroa ja saatte apua!

  • Äityli sanoo:

    Kuten alla on sanottu, apua kannattaa hakea. Neuvolan kautta perhetyöntekijä teille. Tälle ihmiselle vauva pariksi tunniksi niin että voitte viettää rauhassa aikaa 6-vuotiaan kanssa. Perhetyö on helppoa, varhaista tukea juuri tällaisiin tilanteisiin. Meilläkin kävi juuri samanlaisessa tilanteessa kuusi kertaa. Joskus hän puuhasteli isomman kanssa, joskus hoiti vauvaa ja joskus molempia että minä sain nukkua tai käydä kaupassa. Kannattaa pyytää tällainen helppo apu ennen kuin tilanne muuttuu lapselle tiuskimisesta johonkin pahemmaksi. Tsemppiä!

  • Kati sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta, aika samanlainen ilta takana. Toivon, että aika tämän korjaa. Voimia meille molemmille!

  • Sipuli sanoo:

    Lapseni on kohta viiden ja on hyvinkin temperamenttinen,kuten omasikin vaikuttaisi olevan. Lapsi on vielä melko pieni ja opettelee yhä itsesäätelyä. On tehtävä selväksi mikä on ok ja mikä ei,keskustella yhä uudestaan siitä. Ja joka kerta epäasiallisesta käytöksestä sama seuraus. Omalleni varoitan kaksi kertaa sanallisesti,ilman tiuskintaa. Selvästi sen mikä ei käy. Ja jos ei kuuntele,joutuu jäähylle. Jäähyn voi suorittaa missä vaan. Mutta en suosittele tekemään sitä lapsen huoneessa tai makuuhuoneessa. Omani istuu ja miettii käytöstään ikävuosiensa määrän minuutteina. Sen jälkeen mietitään mikä meni väärin ja miten tilanteessa voisi toimia toisin. Anteeksi pyyntö välttämätön ja sit homma jatkuu.Useimmiten toimii.
    Perinteiseen uhmiskiukkuun toimii se että viedään pois etuisuuksia,kuten pelit tai muu lapsellesi mieluisa juttu.
    Hyvä on myös rajoittaa ruutuainaa ja katselun sisältöä. Omani saa tunnin ruutuaikaa maksimissaan per päivä,yleensä iltaisin. Aamun käytöstä on hyvä säädellä esim sillä.Kerron ettei saa pelata jos ei homma toimi muuten.
    Rutiinit tärkeä pitää samanlaisina. Antaa hyvissä tilanteissa kannustusta ja positiivista huomiota,säännöllinen nukkuumaanmenoaika ja iltarutiinit. Mutta,jos ongelmat jatkuvat olisin yhteydessä perheneuvolaan

  • Moony sanoo:

    Lapsi vaikuttaa neuropsykiatriselta ja tarvitse e apua kuten koko perhe. Neuvola/lastenpsykiatri

  • Päikyn ope -79 sanoo:

    Saako lapsi riittävästi huomiota vauvasta huolimatta? Onko lapsen perustarpeet tyydytetty; säännöllinen terve ruokailu, suositustenmukainen 3h reipasta liikuntaa joka päivä, riittävä uni joka yö, iltasatu, mukavaa puuhailua ”omaa aikaa” vanhemman kanssa ilman vauvaa 1-2 krt vko… Onko päiväkodissa kerrottu huonosta käytöksestä? Onko konsultoitu perhesossua? Jos lapsella ei ole mitään diagnoosia, kaikki yleensä hoituu lisäämällä reippaasti ohjausta eri tilanteisiin, tukemaan siirtymissä, ennakoinnilla ja ihan olemalla enemmän lapsen kanssa. Silloin edes ei ehdi syntyä haastavia tilanteita kun aikuinen on rinnalla ennakoimassa.