”Miten kaikki muut oikein muistavat kaiken ja jaksavat kaiken? En tiedä minne katosi se nuori ja energinen ihminen, ja miksi olen nykyään näin väsynyt ja flegmaattinen. Tuntuu kuin kahlaisin siirapissa.

En halua että elämä menee pelkästään sohvalla makaamiseksi. Mutta kun tuntuu, että mitään muuta ei jaksa. Muistettavaa ja velvollisuuksia on niin paljon.

Töissä on omat kiireensä. Aina on uusi viikkopalaveri, vastahan edellinen meni. En ehtinyt tarttua paljon mihinkään! Ja mihin meni aika tässä välissä, miten se voi kulkea näin nopeasti? Viikot sujahtavat ohi ilman, että ehdin huomata. Sähköpostit jäävät vastaamatta, joka viesti alkaa ”anteeksi kun kesti vastata” -kommentilla. Syyllinen ja alisuoriutuva olo on jatkuvaa, yöllä herää paniikissa hikisenä ja muistaa kaikkea mikä olisi pitänyt hoitaa jo toissaviikolla.

Lasten koulun kanssa täytyy myös koko ajan muistaa jotain. On metsäretki, on museokäynti, on vaihtuva aikataulu, on hammastarkastus. En koskaan muista missä pitää olla ja milloin ja mitä mukana. Kirjoitan kalenteriin, laitan muistutuksia, teen kuvakaappauksia ja väärin menee. Ai kato se on vanhempainilta nyt tänään totta kai sinne! Aha joulumyyjäiset tulossa, minä en kyllä leivo, anteeksi mutta minä en jaksa!!

Lasten harrastuksissa pitää tietysti olla mukana. Kuljettaa melkein joka ilta ees ja taas. Osallistua talkoisiin. Mennä istumaan taas yhteen vanhempainiltaan. Ja taas pitäisi leipoa. Ja ommella strasseja. Ja myydä arpoja. Ja herra ties mitä, en minä muista enää!

Sitten pitää siivota edes ne pakolliset. Tiskit, että on astioita joilta syödä, ne pahimmat pölypallot pois että saa henkeä. Meillä ei ole yhtään puhtaita vaatteita, mankuvat lapset. Eikä edes oikean kokoisia tarpeeksi lämpimiä. Missä vaiheessa lapset kasvoivat noin?? Missä vaiheessa minä ehdin kauppaan ostamaan uudet?

Itsestä pitäisi pitää huolta, hahaha. Ehkä saan varastettua lenkkiajan tai käyn salilla, mutta se on jostain muusta pois. Kun palaa kotiin, siellä on entistä pahempi kaaos. Vaatteet on mitä sattuu, kampaajalla käyty viimeksi 2014, ihan sama meikkaako vai ei, näitä silmäpusseja ei peitä edes tv:n kokoiset aurinkolasit.

Kavereita ei ehdi nähdä, mutta eivät hekään ehtisi tai jaksaisi. Chatissa puhutaan siitä, kuinka iltaisin ei jaksa kuin itkeä sängyssä väsymystään.

Itkeä, ja työntää puolisoa kauemmas. Mähän sanoin että olen väsynyt. Olen ihan OIKEASTI väsynyt, anna mun olla!!

En tiedä onko äiti-burnout oikea ilmiö, mutta loppuunpalanut tunnen olevani. Vähitellen asioita jättää tekemättä, luovuttaa, antaa olla. En mene vanhempainiltaan. En mene talkoisiin. En siivoa. En vastaa puhelimeen. En käy katsomassa vanhaa sukulaista. En silitä.

En tiedä onko tämä hyvä vai huono ratkaisu, oikein väärin, mutta kun minä olen niin väsynyt että en vaan mitenkään jaksa – edes välittää.”

Nimim. Loppuunpalanut äiti

Ylin kuva Volkan Olmez.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 116 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Tamska Peruuta vastaus

116 vastausta artikkeliin “Sain perhe-elämästä burnoutin”

  • No sepäse sanoo:

    Tsemppiä! Itse kamppailen myös asian suhteen,jo tovin…itellä on hyvä tukiverkosto ja luojan kiitos siitä iso apu mutta nämä meta työt erityisesti kuormittaa ja päivät kun ei kerkee hengähtää ,joka suunnast äiti,äiti äiti…vaik kuinka koittanu päivästä lapsille mielekkään niin 2 vanhinta ottaa yhteen ihan kaikesta ”katsoo minuun päin ” ”hengittää lujaa” ym. Nuorimalla uhma ja sen peräs jatkuva säntäily ja kiipeilyä höllentäminen,siinä sitten koittaa hoitaa pyykit,ruuan kaupat YKSIN ! itellä myös parisuhde alkoi rakoilla ja toi omat ”bonukset” stressiin ja ylikuormitus ainekset kasassa. Ero vireillä… tiiän tämä vain vaihe…olin tosiaan jo unohtanut mitä tää taapero vaihe olikaan kun kerkesin tovin nauttia kun arki helpottui ,sitten tapasin mieheni ja haluttiin yhteinen lapsi ,ja sen luoja soi .mistä tietysti erityisen kiitollinen,ajattelin että tuo mies pysyy rinnalla ja on läsnä kaikessa. Niin vaan kävikin että vauvan synnyttyä alkoi miehelle lapsiarjen raadollisuus valjeta…että miten paljon se vauva vaatikaan ,kuinka paljon omia menoja pitikään lykätä ja unohtaa. Pikku hiljaa huomasinkin taloudessa olevan 40v mies lapsi joka,söi,nukkui ,kävi suihkus,meni ja tuli kuten lystäs mutta arjen pyörityksee ei juurikaan osallistunut ja sillon jos itsellä oli jokin meno kuten lääkäri niin pitkin hampain sen ajan oli, siivous päivinä tuli kummasti mieleen yllättäen ”sovittuja menoja”. Kavereilla viihtyi enempi ja enempi ja lenkillekkin piti päästä vähänväliä erityisesti kun lastenkaa tuli vaikea tilanne,Muuttui täysin eri henkilöksi, en edes tunnista samaksi johon aikoinan rakastuin.ollut raskasta menettää toinen pikkuhiljaa tuolla tavoin…vaikeaa selittää mut mies joka aikonaan kohteli mua kuin kuningatarta,teki kaiken mun ja edellisen suhteen lasten vuoks,oli kohtelias sekö muut huomioonottava,tsemppaaja alkoikin muuttua oman lapsen tullessa kyyniseksi ja itsekkääksi. Rakaqtaa toki lastaan mutta selvästi nää lapsi arjen haasteille ei löytäny muuta tapaa toimia kuin paeta ja toivoa että minä pärjään… tuota turhaa taakkaa pidin pitkään mukana aatellen että on vaihe, ”sillä nyt totuttelemista ” ja niin moni muukin mulle sanoi lohduttaen.

    Harmi ettei neuvolassa kauheesti puhuta tästä! Oon huomannu että tälläsiä asioita ei oteta juurikaan esille terveydenhuollossa ehkä sen vuoks moni äiti häpeää puhua näistä? Ja kokee huonommuuden tunnetta vaikka tämmönen stressi,uupumus ym on tosi yleistä! Itse puhun mm

  • Äkkiäpua sanoo:

    Kipinkapin lääkärille laittamaan rauta-arvot kuntoon niin johan alkaa taas homma luistaa. Tsemppiä 💪

  • Miina sanoo:

    Kyllä tuntuu pahalta, että osalta äideistä loppuu voimat. Toivon sydämeni pohjasta, että saisitte jotain helpotusta tilanteeseenne tai löytäisitte sellaisen arjen, jossa vähempi riittää ja äiti osaa suojella rajojaan. Onko nykyään enää kodinhoitajia? Jos ei ole niin pitäisi olla. Meillä kävi, hommaa oli niin hirveästi. Mielestäni äitejä ei saa syyllistää: kukin heistä haluaa lapsensa, mutta kuka osaa oikeasti ennustaa, kuinka paljon lopulta koko homman hoitoon kuluu voimia? Yleensä äidit näkevät todella vaivaa hoitaakseen hyvin lapset ja talouden, ja voi tulla yllätyksenä omien voimien rajallisuus.