Me katsomme, nimittäin. Vuonna 2016 Pornhub-sivustolla vierailtiin 92 miljardia kertaa, ja kyseessä on siis vain yksi netin lukuisista pornosivustoista. Kauas on tultu oman nuoruutemme satunnaisista pornolehdistä ja elokuvista – ja varsinkin Anttilan kuvastojen alusvaatesivuista.

Tutkijat selvittävät jatkuvalla syötöllä sitä, mitä tämä pornolle altistuminen ja sen kuluttaminen tekee aivoillemme sekä käytöksellemme. Pornon katsominen muuttaa varmasti näkemyksiämme seksistä, mutta onko siitä varsinaisesti haittaa? Tulokset ovat osittain ristiriitaisia, mutta osa huolestuttavia.

Porno aiheuttaa riippuvuutta

Cambridgen yliopiston tutkimuksessa huomattiin vuonna 2014 että porno aktivoi samoja alueita seksiriippuvaisilla kuin huumeet huumeriippuvaisilla. Samassa tutkimuksessa havaittiin, että mitä nuorempi katselija, sitä voimakkaampi vaikutus pornolla aivoihin oli. Ja nykyisin pornolle altistuvat jo pienet alakoululaiset, huomattavasti helpommin ja useimmin kuin aiempina vuosikymmeninä.

Erektiovaikeudet lisääntyvät

Nuorilla miehillä, joilla on erektiovaikeuksia, mutta ei mitään elimellistä vikaa, voi ongelman syynä olla runsas pornon katselu ja masturbointi.

Pornon katselu voi myös lisätä tyytymättömyyttä seksiin, sillä se nostaa aivojen dopamiinitasoja ja on vaivatonta. Partnerin kanssa puuhastelusta pitäisi siten saada aina enemmän ja enemmän kiksejä, jotta pornonkatselijan kokemus olisi yhtä tyydyttävä.

Pettäminen yleistyy

Amerikkalaistutkimuksessa on väitetty, että seksin ja ”seksikumppaneiden” katseleminen ruudulta saa ihmiset ajattelemaan, että ehkä jokin toinen suhde tai toinen ihminen olisi sittenkin parempi.

Lieveilmöitä syntyy

2014 löydettiin yhteys suojaamattoman seksin katselun ja suojaamattoman seksin harrastamisen välillä. Pornossa harvemmin käytetään kondomeja, ja tälle altistuva katsoja ei harjoita turvaseksiä hänkään.

Toiseksi vaginan kiristysleikkauksien määrä kasvoi viime vuonna Amerikassa huimat 40%, minkä uskotaan johtuvan pornosta.

Toisaalta: minkä tahansa viihdemuodon kuluttaminen ylenmäärin ei ole hyväksi, eikä kohtuullisen pornon katsomisen ole osoitettu olevan haitallista. Jos oma ja kumppanin käytös on hallinnassa ja pornosta on iloa eikä harmia, katsojan mielen- tai seksuaaliterveys tuskin järkkyy.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Vielä enemmän pornoa!”

  • Mogulli sanoo:

    Moro.! Kyllä on asiallisia juttuja kiva ollut lukee ja ajatellamies lähtöisestl ja oikeilla sanoilla yes…!!!