Se sattui lastensaannissa eniten. Vähät supistuksista, vähät jälkisupistuksista, vähät rintatulehduksesta. Mutta että piti vielä menettää hiukset!!

Raskauden jälkeinen ja imetyksen aikainen hiustenlähtö on normaalia. Ja se korjaantuu kyllä. Mutta se ei tee asiasta yhtään sen helpompaa.

Harjat, viemärit, tyyny ja olkapäät ovat täynnä irtohiuksia. Hiuksia jää tukko käteen kun niitä pyyhkäisee kädellä. Se on kamalaa. Se on syvästi ahdistavaa, eikä kyseessä tosiaan ole ulkonäköasia. Se pelottaa jollakin biologisella tasolla: jos eläin menettää karvansa, asiat eivät ole hyvin. Siitä huolimatta että tiedämme kyseessä olevan normaalin ilmiön.

Ja lisäksi tulee se ulkonäkö. Kroppa on muuttunut ensin isoksi ja sitten osan matkaa takaisin, se on löllö oudoista kohdista ja pinkeä toisista. Raskausarpia on ehkä tullut, jalkojen väliin ei kenties uskalla kurkata, väsymys pakkaa silmien alle valtavat pussit ja stressi saa naaman ihan harmaaksi. Puoliso on ehkä ihan yhtä pihalla eikä tajua sanoa että kulta olet edelleen ihana. Sitä on aika kauhuissaan siitä kuka oikein on ja miltä näyttää. Tähän päälle luontoäiti lyö sitten vielä jonkinasteisen kaljuuntumisen. Vähemmästäkin tulee epävarma olo ja suru puseroon.

Ylin kuva Alex Holyoake.

Hiustenlähtö johtuu siitä, että raskauden aikana tukkaa ei lähde samalla tavalla kuin normaalisti, ja sen jälkeen ne mukana turhanpäiten roikkuneet yksilöt irtoavat suunnilleen samaan aikaan. Siksi vaikutus on niin dramaattinen. Hormonit ja stressi voivat saada tukkaa tippumaan enemmänkin, mutta yleensä se tosiaan kasvaa takaisin.

Sitä ei sitten tiedä millaisena. Toisille kasvaa kiharaa hiusta, toisille eri sävyistä kuin aikaisemmin.

Raskauden jälkeiselle hiustenlähdölle ei voi tehdä juuri mitään. Riittävä uni, stressin välttäminen ja terveellinen ruoka tukevat hiusten pysymistä normaalisti päässä. Uuden vauvan äiti toki aina ehtii syödä, nukkua ja rentoutua…!

Apteekeista ja kampaamoista saa tuotteita, jotka voivat tukea hiusten kasvua, mutta voi olla että ne kasvattavat vain valmistajan tiliä. Ravintoainepuutoksista raudan puute voi aiheuttaa hiusten lähtöä. Monet vannovat biotiinin nimeen – se kuulemma kasvattaa kaikki muutkin karvat sitten… Osa uskoo myös kalaöljyn ja proteiinin syömisen auttavan. Kampaajat kannustavat myös pitämään päänahan puhtaana ja hieromaan sitä.

Jos kärsit juuri nyt tukan irtoamisesta, älä hätäile. Kyllä se ohi menee, tiedämme kokemuksesta. Ja muistamme kyllä miten kamalalta se tuntuu.

Jos taas haluat verestää muistojasi, katso tämä ahdistava video!

Lähteet 1, 2.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mummotukka Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Vauva tuli, tukka lähti”

  • Kalju sanoo:

    Takana kaksi raskautta. Hiuksista korkeintaan puolet jäljellä.

  • Mamskis sanoo:

    Just tää.. 😣
    Huomenna leikataan tukka lyhyeksi just tämän takia. Kerkesin 2,5vuotta sitä kasvattamaan. Toivon todella, että kasvaa vielä takasin!!

  • Mummotukka sanoo:

    Niin totta. Kaikki lähti. Ihan jokainen hiuskarva. Kasvoi kyllä takaisin, teräksenharmaana. Väri ei ole tullut takaisin, harmaannuin näemmä pysyvästi nelikymppisenä. Kampaaja pelastaa pulasta kuukausittain, kotikonstein tätä harmaata ei piiloon saa,