Yksinkertaiset konstit ovat usein niitä parhaita:

”Mitä tehdä, kun elämää alkaa pyörittää kotiin pesiytynyt känkkis rakkauden ja ilon sijaan? Pitäisikö vaan alkaa huutaa kovempaa kuin se?

Meillä arki alkoi olla jatkuvaa kiukkua ja valtataisteluita. Havahduin tähän noin vuosi sitten. Ihmettelin, voiko oikeasti olla niin, että minä jään kaikessa alakynteen ja arkea pyörittää meillä kaksi reilusti alle kouluikäistä lasta ja Känkkäränkkä. Eihän se niin voi mennä! Eikä enää menekään.

Millä sitten korvasin huudon ja vastaanpanemisen, jankuttamisen ja valtataistelut? Rauhalliseen ja mukavaan arkeen on oikeastaan aika helppo päästä. Ei tarvitse olla mikään rakettitieteilijä oppiakseen toimimaan niin, että lapsi tekee tasan sen, mitä hänen halutaankin tekevän.

Todella toimiva työkalu, jolla lapsen saa tekemään mitä häneltä pyydetään, on positiivinen huomio. Aina, kun lapsi toimii toivotunlaisesti, häntä kiitetään ja kehutaan. Aika itsestäänselvä asia. Vai onko?

Tuleeko kiitettyä ja kehuttua ihan niistä ”itsestäänselvyyksistä”. Se käytös, mitä aikuinen pitää itsestäänselvänä, ei ehkä olekaan lapselle ihan niin ilmiselvää. Mistä lapsi tietää että esimerkiksi kaupan pitkillä käytävillä kävellään? Kun käytävähän on kuin tehty juoksemista ja ilakoimista varten! Ja perässä kulkee valtavasti hurraava aikuinen. Tosin vihaiselta kuullostava, mutta ainakin aikuinen huomaa hänet.

Suosittelen kokeiluun. Ei maksa mitään.”

Kaisa

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Vähemmän känkkäränkkäpäiviä pliis!!”

  • Sirpa sanoo:

    Kun me viimeksi olimme lähdössä juhliin, muksulla tuli kinaa siskonsa kanssa mitä juhliin laitetaan päälle. Onneksi piti mennä useammalla autolla. Lähdin muksun kanssa kahdestaan, ajoin muutaman kilometrin ja pysähdyin levähdyspaikalle. Kampasin muksun hiukset ja kysyin etkö laittaisi juhlavaatteet päälle, (ne oli ennenkin kelvanneet)? Muksuhan suostui! Piti vain päästä siitä väitöstilanteesta kotoa pois 🙂