Rakastatko saada paketteja vai vihaatko koko joulunpyhiä edeltävää shoppailurumbaa? Suhde joululahjoihin on monilla ristiriitainen.

Lapsuuden jännitys aattoaamuna, jännityksen tiivistyminen iltaa kohden ja pukin raskaat askeleet ovella…sen muistaa elävästi, ja saman jännityksen ja ilon haluaa tarjota myös omille lapsilleen.

Mutta entäpä aikuiset? Pitääkö heille ostaa lahjoja? Pitääkö heidän saada lahjoja? Kaksi äitiä kertoo, omasta suhteestaan joululahjoihin:.

Toiset kaipaavat lahjoja:

”Minua vähän hävettää myöntää tätä. Olen saanut sellaisen kasvatuksen jossa haluaminen oli häpeällistä. Mutta nimettömänä voin tunnustaa: minä haluaisin joululahjoja tosi kovasti.

Kuuntelen kateellisena kun muut vaimot saavat timanttikoruja ja kauniita alusvaatteita tai edes pyjaman ja kirjan. Minä en saa. Mieheni ei halua ostaa lahjoja, hänen mielestään joulu on kaupallista hömpötystä. Saatan saada jotain kummallista tai tarpeetonta, josta huomaa että mies ei ole ajatellut minua ollenkaan. Tai tunne minua ollenkaan. Se surettaa minua varmaan enemmän kuin aikuista pitäisi.

Olen tietty puhunut toivostani miehelle. Ihan selkeästi, en vihjeillä. Ei se auta. Olen pyytänyt esimerkisi suklaarasiaa, vähän parempaa, vaikka ihan pientä. Sain sen rasian jonka jokainen suomalainen saa jouluna…mies oli saanut sen töistä ja kierrätti minulle.

Ehkä olen sitten kiittämätön kun tästä valitan. Mutta oikeasti surettaa. En saa lahjoja keltään muultakaan. Olisi kiva jos joku haluaisi ilahduttaa minua.”

Kuva Koen Eijkelenboom.

Toiset haluavat eroon koko lahjarumbasta:

”Pidän lahjojen ostamisesta ja antamisesta. Mutta en joululahjojen. Aina joskus tulee vastaan jotain tosi sopivaa, onnistuneita ja saajan näköisiä lahjoja ostan mielelläni. Tykkään toteuttaa toiveitakin. Läheisten ilahduttaminen on ihanaa!

Käytännössä asia on ihan eri. Lapset tarvitsevat koko ajan kaikkea ja ilahtuvat pienistäkin jutuista. Heille on helppoa ja kätevää ostaa joululahjoja. Aikuisten kanssa on eri juttu. Aikuiset eivät tarvitse mitään ja ovat nirsoja. Kukaan ei halua kotiinsa ylimääräistä tavaraa.

Silti lahjoja on pakko ostaa, ihan vaikka väkisin. Sen takia kaupoissa myydään niin tolkuttomasti kaikkia kosmetiikkapakkauksia sun muita: niitä voi ostaa vähän kaikille, kun vähän kaikille on pakko ostaa.

On ihan sietämätön tunne kierrellä kaupoissa hikisenä ostamassa näitä pakkolahjoja, ja tyhmältä niitä tuntuu antaakin. Kas tässä sinulle geneerinen suihkusaippua ja kosteusvoide kun en kehtaa olla antamatta mitään. Yhtä inhottavaa on saada tätä turhaa rompetta itse. Väkisten annettuja suklaita, turhia lasimaljakoita ja saippuaa, ei kiitos! Eikö tämä käytäntö voitaisi jo lopettaa?!”

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Tasan ei käy joululahjat!!”

  • PirjoK-69 sanoo:

    Lapsena rakastin joulua. Vielä nuorena aikuisenakin. Nykyään se on minulle pakollinen juhla, jossa mennään samalla kaavalla vuodesta toiseen. Olen koittanut rikkoa suvun perinteitä, mutta siinä onnistumatta. Joulu on aina heidän näköinen. Paljon lahjoja siis todella paljon. Kaikkien ostettava kaikille ja meitä on toistakymmentä. Aikani ja rahani menevät kauppoihin, mieluummin leipoisin ja tekisin ruokia. Ruoanlaitto on yksinomaan anopin heiniä eikä siihen saa puuttua. Jos tuon pöytään jotain uutta sitä ei kukaan suostu syömään koska ei ole ennenkään kuulunut joulupöytään. Lahjoja avataan koko ilta, yksi kerrallaan, muut katsovat.

  • Johanna sanoo:

    Hei ensimäinen kirjoittaja. Tee niin kuin minä teen. Osta itse itsellesi jotain ihanaa. Et voi pettyä 😊😉