Kun senttejä on alle 155 ja kengätkin saisi ostettua lastenosastolta, tuntee usein itsensä pieneksi tässä maailmassa. Vaikka on aikuinen. Vaikka on äiti. Vaikka on ihan kuten kuka tahansa työssäkäyvä aikuinen. Nuorempana se, kun kutsuttiin ”taskuraketiksi” ja ”Pikkumyyksi”, oli ihan ok, mutta enää nämä hassunhauskat ilmaukset eivät nostata hymyä huulille.

Kotona apunani on A-tikkaat ja keittiöjakkara, jotta ylettäisin keittiön ylähyllylle. Ei auta, vaikka kuinka nousisin varpailleni. Kaupassa on pyydettävä pitemmiltä ihmisiltä apua (”hei, voisitko ojentaa mulle tuolta nuo jauhot…”) tai etsittävä hyllyjen välistä jakkaraa, jotta ylettäisin ylähyllyillä oleviin tuotteisiin. Miksi sinne aina sijoitetaankin ne minun tarvitsemani tuotteet?

Kolmasluokkalainen lainaa äitinsä sukkia ja 11-vuotias vetäisee kouluun lähtiessään äitinsä legginsit jalkaan, jos omat housut ovat likaisena. Kauhulla odotan sitä päivää, kun huomaan jakavani koko vaatekaappini tyttäreni kanssa. Hän odottaa sitä, minä en niinkään.


Ylin kuva Matic Kozinc.

Ja autolla ajo. Penkki pitää siirtää niin eteen kuin mahdollista ja sittenkään ei kaikissa autoissa yletä polkimille kuin hipaisemalla. En suostunut ajamaan äitini autolla enää uudestaan, kun kerran pakon edessä ajelin lyhyen matkan siten, että sain vain varpaiden kärjillä polkimiin tuntumaa. Olen kai jotenkin persjalkainen, sillä vain muutaman sentin pidempi äitini tykkäsi auton ajotuntumasta kovasti.

Vaikka omaan terveen itsetunnon, tunnen oloni usein uusien ihmisten seurassa epävarmaksi. Huomaan vähätteleväni itseäni, koska olen pienikokoinen. Mitä pidemmän ihmisen seurassa olen, sitä pienemmäksi henkisesti kutistun.

Ärsyttää olla niin tietoinen omasta koostaan. Miksei vaan olisi oma ihana itsensä, eikä takertuisi siihen, kuinka pieneltä toisen ihmisen rinnalla näyttää? Tuskin hän ajattelee minun olevan jotenkin epäkelpo tai omituinen, koska olen lyhyt. Enhän minäkään ajattele parimetrisen miehen olevan pituutensa vuoksi jotain, mitä hän ei ole. Ulkokuorta tärkeämpää kun kuitenkin on se, mitä ihminen suustaan päästelee ja humiseeko korvien välissä tyhjää vai löytyykö sieltä ihan järkeviäkin ajatuksia.

Mutta siis… on pienuudesta ollut hyötyäkin. Moni mies tykkää pienistä naisista. Oman, hyvinkin suppean ja rajatun, otantani perusteella pieni nainen koetaan söpönä, helposti lähestyttävänä ja myös miesten suojeluvietin herättävänä. Pientä naista on näppärää käsitellä sängyssä, eikä pienen naisen notkeuskaan haitaksi ole… Mies saa myös tuntea olevansa Mies isolla ämmällä, kun nainen ei ole kaikkivoipa vaan tarvitsee välillä miehen apua.

Onneksi satun olemaan nainen, jolla on kova ja kantava ääni. Omille lapsille olenkin sanonut, että voitte kyllä kasvaa minua isommaksi, mutta minulla on silti auktoriteetti ja tarvittaessa niin kova ääni, että sillä kompensoi monen monta senttiä.

Nimim. Pieni, mutta aikuinen

P.S. Millaista on arki suurperheessä?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

11 vastausta artikkeliin “Tällaista on olla lyhyt nainen”

  • Ylpeästi pieni sanoo:

    Ikävä kuulla, että pituutesi on aiheuttanut sinulle mielipahaa. Tekstisi herätti ajatuksia myös minussa. Olen alle 153 cm pitkä ja kärsinyt lähes koko ikäni voimakkaasta itsekriittisyydestä liittyen niin ulkonäkööni kuin muihinkin ominaisuuksiini. Jostain syystä olen kuitenkin aina ollut iloinen ja ylpeä siitä, että olen lyhyt. Ainoastaan se on harmittanut, että minulle on haastavaa löytää sopivan kokoista moottoripyörää. Olen mestarikiipeilijä niin kauppojen kylmäkaapeissa kuin keittiön tasoillakin, enkä herkästi pyydä apua mihinkään tai häpeile lyhyyttäni.

    Paras ystäväni on keskivertonaista pidempi ja miehenikin yli 190-senttinen, joten olen hyvin tottunut olemaan selvästi joukon pienin. En edes huomaa sitä muulloin kuin esim. kävellessäni mieheni kanssa jonkin heijastavan pinnan ohi, jolloin kieltämättä hieman itsekin naurahdan näkyä. Mahdun näppärästi pieneksi käpertyneenä kainaloon ja mieheni yltää vain kättään liikuttamalla koko kropalleni. 😉 Silloin häkellyn, jos vastaan kävelee minun pituiseni aikuinen ihminen, koska olen niin tottunut näkemään muut ylempänä.

    Rinta rottingilla vaan, olit sitten minkä pituinen tai levyinen hyvänsä! <3

  • Häpeilemättömyyttä ja henkisiä lihaksia sanoo:

    En ymmärrä tällaista valittamista. Itse olen 157cm pitkä. On minullakin toisinaan ongelmia ylettämisen kanssa kotona ja kodin ulkopuolella mutta ei mitään mistä en olisi selvinnyt. Minulla ei ole ollut ongelmia löytää kauniita aikuisen naisen vaatteita itselleni, autossani on ajomukavuus huippuluokkaa, työelämässä tai opiskelumaailmassa ei ole ollut ongelmia pituuteni vuoksi. Joskus on jotain yritetty kettuilla, mutta olen pitänyt puoleni ja todennut että silmilleni ei hypitä. Olen korkeastikoulututettu asiantuntijatyötä tekevä nainen.

    Jakkarat on keksitty ja kaupassa voi pyytää apua. Jos ajatus siitä että jälkikasvu vie vaatteesi kaapistasi tuntuu ikävältä, laita rajat ja sano ”Ei käy!”. Autoja on monenlaisia ja joka lähtöön, jos ei jalat yllä polkimille niin vaihda auto. Jos kokee taantuvansa pitempien ihmisten seurassa ja kollegat kettuilee palavereissa, niin kannattaa oman itsensä takia kasvattaa henkisiä lihaksia. On todella halventavaa ja alentavaa, että pienikokoisille naisille sanotaan ”älä häpeä kokoasi, pieni nainen sytyttää/on söpö/ herttainen/ herättää suojeluvaiston/on miesten mieleen”. Surullista että jotkut jopa uskovat tuon lätinän. Olen neljääkymppiä lähestyvä nainen, en ole ikinä hävennyt kokoani tai kokenut että minun olisi erityisen tärkeää olla miesten mieleen tai että nuo edellä mainitut väitteet olisi erityisen totta. Jokaisella miehellä, naisella ja muunsukupuolisella on omat mieltymyksensä. Nyt sitä henkistä selkärankaa kehiin.

  • Marjatta sanoo:

    Pituutta ei saa pois, mutta lisää saa esim. korokepohjakengillä. Ehkäpä sitten tajuatte turhan valituksenne, kun oma poikanne jää 160 senttiseksi ja kärsii lyhyydestään. Ei kukaan sano ”onpa söpö” mies.

  • 155cm sanoo:

    Lyhyt nainen minäkin, mutta onneksi yltävyysongelma on ollut ainoa ongelma. Omasta mielestäni olen sopivan pituinen ja täydellinen juuri näin. Neulojana koen eduksi sen, että lankaa kuluu vähemmän. Miestä ei ole kohdalle vielä sattunut, mutta minusta oman pituinen mies olisi mukava, vaikka moni niitä pitkiä tässäkin keskustelussa tuntuu suosivan.

  • 153 cm sanoo:

    Mulle lyhyydestä ei ole ollut muuta ongelmaa, kuin nuo fyysiset yltämisongelmat ja vaatteiden ja kenkien sopivuusongelmat. Mä en ole koskaan kokenut jääväni jotenkin isompien ihmisten varjoon, enkä koe minkäänlaista epävarmuutta pitkien ihmisten seurassa, oli ne sitten miehiä tai naisia.

  • Taskuraketti150cm sanoo:

    Tämähän on aivan minun elämästäni. Itse olen kokenut työelämässäni myös minun alentamista viitaten kokooni. ”Oletpa söpö” henkilöstö kokouksessa. Olen myös joutunut jatkuvasti tekemään paljon enemmän kuin kollegani ja todistella itseäni. Tämä on todella henkisesti pienentävää ja alentavaa. Olen korkeasti koulutettu ja hyvillä arvosanoilla mutta, ne kaikki pyyhkiytyy kun huone on täynnä pidempiä naishenkilöitä. Miesten kanssa minun on aina ollut helpompi toimia ja alleviivaan tuon kiinnostuksen lyhyempiä naisia kohtaan;) olen 150cm pitkä ja tosiaan tyttäreni liisasi koko vaatekaapin jossain vaiheessa itselleen. Onneksi se vaihe meni ohi ja tytär on minua jo 10cm pidempi.

  • Hävettää puolesta sanoo:

    Entäs oikeasti lyhytkasvuiset ihmiset sukupuoleen katsomatta? En kehtaisi tällaisesta asiasta edes mainita.

  • Taskuraketti sanoo:

    Täällä myös 150 cm pitkä nainen. Joskus ärsyttää olla näin lyhyt, mut huumorilla, asenteella ja kantavalla äänellä on hyvin pärjätty. Yksikään mies ei ole kyllä kokenut, että tarvitsisin suojelua, tilanne on ollu suorastaan päinvastoin.

  • M 198cm sanoo:

    Älkää pienet naiset harmitelko kokoanne, sellainen pikku nainen on ihan super hyvännäköinen, ja omaavat monesti aikalailla luonnetta, se ”sytyttää” 😉

  • Raisa sanoo:

    Jeps- pituutta alle 150, ikä lähes 50 ja kaupan pelikoneella ”kassatäti” syytti äidin henkkarien varastamisesta ”koska kukaan aikuinen ei ole noin lyhyt”.
    Ei muuten naurattanut

  • Tylli 36v sanoo:

    Komppaan kirjoitusta, mutta toisesta näkökulmasta; olen yli 180 senttinen nainen. Se ei ole sen helpompaa, vaikka ylettyykin itse ylähyllylle ja useimmiten näkee kaikkien yli. Ja tuntee itsensä epänaiselliseksi jättiläiseksi lähes kaikkien vaikka nyt alle 160 senttisten naisten rinnalla. Tai kaupungilla kulkiessa tuntien, että kaikki tuijottaa, koska olenhan vähintäänkin joku luonnonoikku. Tai kun autossa ei riitä säädöt, kun kuskin penkki pitää vetää lähes takapenkille pitkien jalkojen seurauksena, mutta ratti ei säädykään suhteessa samoin. Puhumattakaan lentokoneen istuimista. Voi tsiisus.

    Oli pituudesta yllättävää hyötyäkin teininä, mikä on sinänsä ihan älytöntä: kävin ihan itse ostamassa alkoholini.

    Nyt näin suht tuoreesti taas sinkkuna on myös todella hankalaa löytää miestä, joka olisi pidempi tai edes samanpituinen, ettei jälleen tarvitsisi tuntea itseään epänaiselliseksi jättiläiseksi. Korkokenkiäkin olisi kiva joskus käyttää.
    Pitkät miehet tuntuvat joko olevan varattuja (naimisissa pienten naisten kanssa) tai yleisesti niin kuumaa kamaa sinkkumarkkinoilla, ettei niitä vaan yksinkertaisesti riitä kaikille halukkaille, saati tarvitseville. Koska kukapa ei pitkää miestä haluaisi;)

    Tähän asti pituus on ollut ainoa ulkonäkökriteeri miehessä, josta en ole ollut valmis helpolla tinkimään. Ehdotettiin, että jos kuitenkin tinkisin siitä ja edes harkitsisin 10cm itseäni lyhyempiä. Ehdottaja oli itse 165cm nainen.
    Kysyin ottaisitko itse 10cm itseäsi lyhyemmän miehen. Se ei kuulemma ollut mitenkään verrattavissa, koska 155cm mies ei ole enää aikuisen miehen mittainen. Go figure 😀

    Olen silti ylpeä itsestäni ja kannan koko pituuteni kunnialla, monesti myös korkokengissä. Ja haistatan pitkät niille epävarmoille miehille, jotka kysyvät juhliessani pitkien ystävieni kanssa: ”oottekste jotain v…n draq gueeneja”. Rok!