Kun senttejä on alle 155 ja kengätkin saisi ostettua lastenosastolta, tuntee usein itsensä pieneksi tässä maailmassa. Vaikka on aikuinen. Vaikka on äiti. Vaikka on ihan kuten kuka tahansa työssäkäyvä aikuinen. Nuorempana se, kun kutsuttiin ”taskuraketiksi” ja ”Pikkumyyksi”, oli ihan ok, mutta enää nämä hassunhauskat ilmaukset eivät nostata hymyä huulille.

Kotona apunani on A-tikkaat ja keittiöjakkara, jotta ylettäisin keittiön ylähyllylle. Ei auta, vaikka kuinka nousisin varpailleni. Kaupassa on pyydettävä pitemmiltä ihmisiltä apua (”hei, voisitko ojentaa mulle tuolta nuo jauhot…”) tai etsittävä hyllyjen välistä jakkaraa, jotta ylettäisin ylähyllyillä oleviin tuotteisiin. Miksi sinne aina sijoitetaankin ne minun tarvitsemani tuotteet?

Kolmasluokkalainen lainaa äitinsä sukkia ja 11-vuotias vetäisee kouluun lähtiessään äitinsä legginsit jalkaan, jos omat housut ovat likaisena. Kauhulla odotan sitä päivää, kun huomaan jakavani koko vaatekaappini tyttäreni kanssa. Hän odottaa sitä, minä en niinkään.


Ylin kuva Matic Kozinc.

Ja autolla ajo. Penkki pitää siirtää niin eteen kuin mahdollista ja sittenkään ei kaikissa autoissa yletä polkimille kuin hipaisemalla. En suostunut ajamaan äitini autolla enää uudestaan, kun kerran pakon edessä ajelin lyhyen matkan siten, että sain vain varpaiden kärjillä polkimiin tuntumaa. Olen kai jotenkin persjalkainen, sillä vain muutaman sentin pidempi äitini tykkäsi auton ajotuntumasta kovasti.

Vaikka omaan terveen itsetunnon, tunnen oloni usein uusien ihmisten seurassa epävarmaksi. Huomaan vähätteleväni itseäni, koska olen pienikokoinen. Mitä pidemmän ihmisen seurassa olen, sitä pienemmäksi henkisesti kutistun.

Ärsyttää olla niin tietoinen omasta koostaan. Miksei vaan olisi oma ihana itsensä, eikä takertuisi siihen, kuinka pieneltä toisen ihmisen rinnalla näyttää? Tuskin hän ajattelee minun olevan jotenkin epäkelpo tai omituinen, koska olen lyhyt. Enhän minäkään ajattele parimetrisen miehen olevan pituutensa vuoksi jotain, mitä hän ei ole. Ulkokuorta tärkeämpää kun kuitenkin on se, mitä ihminen suustaan päästelee ja humiseeko korvien välissä tyhjää vai löytyykö sieltä ihan järkeviäkin ajatuksia.

Mutta siis… on pienuudesta ollut hyötyäkin. Moni mies tykkää pienistä naisista. Oman, hyvinkin suppean ja rajatun, otantani perusteella pieni nainen koetaan söpönä, helposti lähestyttävänä ja myös miesten suojeluvietin herättävänä. Pientä naista on näppärää käsitellä sängyssä, eikä pienen naisen notkeuskaan haitaksi ole… Mies saa myös tuntea olevansa Mies isolla ämmällä, kun nainen ei ole kaikkivoipa vaan tarvitsee välillä miehen apua.

Onneksi satun olemaan nainen, jolla on kova ja kantava ääni. Omille lapsille olenkin sanonut, että voitte kyllä kasvaa minua isommaksi, mutta minulla on silti auktoriteetti ja tarvittaessa niin kova ääni, että sillä kompensoi monen monta senttiä.

Nimim. Pieni, mutta aikuinen

P.S. Millaista on arki suurperheessä?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.