Kuinka kauan lapsesi ovat olleet ulkona tänään? Pienet lapset varmaankin tarpeeksi, meillä kun on Suomessa tapana ulkoilla säällä kuin säällä. Mutta entäs puhelimiin kiinni liimautuneet teinit?

Brittitutkimuksen mukaan lapset ovat ulkona vain 16 minuuttia päivässä. Se tietenkin tarkoittaa sitä, että aktiivisuustaso ei todennäköisesti ole riittävä, ja sitä, että raittiissa ilmassa ei juuri tule oleiltua. Mutta asiantuntijat varoittavat myös odottamattomasta haitasta.

Jos lapset eivät vietä tarpeeksi aikaa ulkona, heidän näkökykynsä kärsii ja seurauksena on pahimmillaan sokeutuminen.

Riittävä valolle altistuminen on välttämätöntä, jotta silmät kehittyisivät kunnolla. Auringonvalo käynnistää aivoissa dopamiinin erityksen, mikä vaikuttaa solujen kommunikaatioon. Jos lapsi ei altistu tarpeeksi auringonvalolle, silmä ei pääse kasvamaan optimaalisesti, mikä vaikuttaa näkökykyyn.

Ilmiö on se tavallinen likinäköisyys eli myopia: lähelle näkee tarkasti mutta kauas ei. Likinäköisyyden kehittymiselle on useita selittäviä tekijöitä, mutta auringonvalolle altistumattomuus ja ärsykkeiden puute (kuten vaihtelevassa maastossa liikkumisen puute) on yksi selitys.

Korjausliike on pistää kakrut pihalle 90 minuutiksi per päivä. Koska Suomessa on hiukan hankala saada auringonvaloa varsinkin talvisin, on turha tuijotella minuutteja. Olennaista on, että lapset tekevät muutakin kuin kykkivät sisällä pimeässä puhelin silmien edessä. Luonnossa liikkuminen ja valo tekevät hyvää muutenkin kuin näkökyvylle.

Lähde.

P.S. Mitä pitäisi tehdä, jos lapsi ei tee muuta kuin pelaa?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia