Aah vapaata! Tänä viikonloppuna käyn kavereiden kanssa baarissa, pelaan lapsen kanssa lautapelejä, siivoan vaatekomeron, teen rästitöitä, opetan lapsen hiihtämään, teen ruokaa ihan alusta asti, menen joogaan ja bodypumpiin, sulatan pakastimen, neulon parit sukat, vietän laatuaikaa puolison kanssa, käyn reippaalla kävelyllä ja luen pari kirjaa. Nyt kun on aikaa!

Niin, suunnitelmat ovat kyllä hyvät. Toteutus se on kun ontuu.

Palapeli alkaa hajota jo perjantai-iltana. Kuka sinne baariin tai jumppaan jaksaa lähteä? Sitä joko simahtaa sohvalle (hyvästi laatuaika…) tai aloittaa siitä kirjasta, jonka kanssa meneekin aamuyön puolelle.

Seuraavana aamuna nukuttaa. Ja seuraavanakin aamuna nukuttaa.

Ei niitä jumppia jaksa oikein missään välissä. Vähän turhaa se kolmen ruokalajin illallisenkin vääntäminen on, mites olis pakastepizzat? Ai vaatekomeron siivous…no tota ei puhuta siitä.

Pelit sitä kenties kaivaa esille tai innostuu lähtemään kävelylle. Silti on vähän valju ja nuupahtanut olo. Kyllä pitäisi jaksaa enemmän! Nyt on viikonloppu! Nyt nautitaan ja tehdään kaikkea mitä muulloin ei ehdi!

Viikonloppuun latautuu kauheasti odotuksia. Vaikka mitä pitäisi tehdä ja jaksaa. Lisäksi on kaikkea mitä oikeasti haluaisi tehdä ja jaksaa, mutta joko voimat eivät riitä tai sitten aika vaan valuu sormien välistä ja ohoh on jo maanantai.

Mutta siinä se avain varmaan on. Jos keskittyisi siihen, mitä haluaa tehdä, eikä pelkkään pitäisi-listaan. Ja ottaisi ne haluamisetkin sillä tavalla rennosti, että ei tässä nyt ole koko viikonloppu pilalla jos jotain ei ehdi tai saa aikaiseksi tehdä.

Ja sitten vielä miettisi, että mikä on tärkeintä. Ehkä se on se, että lojuskellaan kotona eikä saada oikein mitään aikaiseksi. Ehkä juuri se on viikonlopun syvin tarkoitus.

P.S. Muistathan ottaa omaa aikaa…ihan kunnolla!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia