Suomalainen sää tarjoaa loppumatttoman määrän syitä pysyä sisällä – jos haluaa:

”Haittasiko teitä lapsena se, että ulkona oli märkää ja vähän tihutti vettä? Ei minuakaan. Eikä omia lapsiani sade haittaa ollenkaan. Lapset viihtyvät märällä säällä ulkona. Sade ja lammikot tekevät ulkoilusta tyystin erilaisen seikkailun. Rännin alta voi lapioida vettä, vesilammikossa voi uittaa kaarnalaivoja, puroihin voi rakentaa patoja tai sitten vedessä voi vaan hyppiä.

 

Mikä tämän kaiken estää? Säävaraus! Päiväkodissa metsäretkiä perutaan säävarauksen takia. Tietysti kyse on siitä, että päiväkodin tädit eivät ole kiinnostuneita lähtemään sateessa pihalle. Saati pukemaan lapsille kurahousuja ja sadetakkeja. Lapset olisivat ihan innoissaan lähdössä sateiseen metsään, mutta mukavuudenhaluiset aikuiset jäävät mieluummin lämpimään sisätilaan.

 

Yhtenä päivänä mittari läheni nollaa. Päiväkodissa oli kalenteriin merkitty ulkojumppaa. Edellisenä päivänä tädit jo varovasti ennakoivat, että jos on huono sää, niin jumpataan sisällä. Että muistakaa vanhemmat ottaa varmuudeksi sisäjumppavaatteet lapsille mukaan.

 

Jumppapäivän jälkeen tiedustelin, oltiinko sitä liikuntakentällä jumppaamassa. Ei, sisällä olivat olleet. Oli kuulemma niin kylmää ja lapset paleltuvat helposti. Eikä ollut edes pakkasta! Mikä ihana tekosyy tädeillä pysytellä sisällä.  

 

Päiväkodin opettajien ja lastenhoitajien peruskoulutuksessa tulisi olla pakollinen Huonon sään kurssi, jossa opiskelijat viedään sadepäivänä metsään ja opetetaan rakentamaan majoja kurahansikkaan käsissään. Sen jälkeen mennään hiekkalaatikolle tekemään hiekkalinnoja. Mikä onkaan sen palkitsevampaa, kuin rakentaa hiekkalinnoja märästä hiekasta. Ympärille vallihautoja.

 

Kun lastentarhan opettajat oppivat nauttimaan sateesta yhtä paljon kuin lapset, niin silloin he olisivat valmiita ammattiinsa.

 

Säävaraus on huono tekosyy pysyä sisällä. Lapset tykkäävät sateesta ja lapsia varten päiväkodit ovat. Päiväkodissa pitäisi olla käänteinen säävaraus, eli heti kun alkaa sataa vettä, niin kuravaatteet päälle ja saman tien ulos leikkimään.

 

Mutta tietysti me vanhemmat tarvitsisimme samanlaisen Huonon sään kurssin, sillä miten usein itsekin olen sadepäivänä valinnut kirjat tai tv:n ulkoilun sijaan? Liian usein.”

Isä

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Tiukkapipo Peruuta vastaus

12 vastausta artikkeliin “Säävaraus – mikä ihana tekosyy!”

  • MM69 sanoo:

    Päiväkodin tätinä voin sanoa, että niissä päiväkotiryhmissä, jossa olen työskennellyt, ei vettä ole pelätty. On retkeilty ja ulkoiltu sateessa monasti Muistutan kuitenkin, että kaikkien lasten huoltajat eivät osaa varata jälkikasvulleen riittävästi/asiallisesti vaatetta talvikeleille. Myös asialliset jalkineet puuttuvat hämmästyttävän monelta. (esim. parhaat metsäretkijalkineet eivät useinkaan ole suomalaisten kansallisjalkineet, kroksit) Syitä on varmasti monia, enkä niitä tässä lähde penkomaan enkä erittelemään. Toki päiväkodissa on varavaatteita, mutta niitä ei riitä monellekaan joka kerraksi. Lopuksi muistutan, että päiväkotien tiloissa ei välttämättä saada kaikkien lasten kaikkia vaatteita joka kerta kuivaksi. Kuivauskaappien määrä on rajallinen.

  • elina fodeh sanoo:

    usein ovat vanhemmat hysteerisiä tihkusateesta! ”lapset sairastuvat”
    on kommentti jonka olen kuullut 32-vuotisen lastentarhanopettajan urallani liian usein! ”lapseni on niin herkkä, pieni, paleleva, ei viihdy ulkona” Laittakaa lapselle vaatteet, kunnolliset,säätä kestävät mukaan.Ei ole henkilökunnan syytä että vanhemmat niuhottavat. ainakin tukholmassa ollaan ulkona,mutta vaaditaan vanhemmilta lapsille ”sään mukaiset vaatteet”. ”pedagogi,äiti, mummi”

  • metsätonttu sanoo:

    Meillä ulkoillaan poikkeuksetta joka päivä. ..ja meillä’ huono sää’ on silloin kun esim tuulee niin että on vaarana puista tippuvat oksat tai ukkostaa
    Lapset viihtyvät. ..ulkona ei ehkä olla tuntikausia vaan niin kauan kuin se on mukavaa
    Ulkona ei ehkä aina tehdä sitä mitä on suunniteltu. ..mutta luonto tarjoaa vaihtoehtoja!
    Kunnon varusteet sekä lapsilla että aikuisilla …ja ulos 🙂
    Meillä ei myöskään sairasteta. ..harvoin lapset kipeänä

  • varusteet, varusteet sanoo:

    Vedän partiossa sudenpentuja. Joka kerta olisi hyvä olla ulkona ensin ainakin 20 min, että saa lapsista enimmät ”höyryt” ulos.
    Niin lähes joka kerta on se lapsi, jolla on vain sisähousut jalassa vaikka on kurakeli, taikka pipo puuttuu vaikka on -15 astetta.
    Ja todella monella on talvella ohuet saapikkaat kovalla pakkasella (=kuomasaapaskeli).
    Siinäs sitten passitat koko porukan sisälle ja toteat, että ei, ne ei taaskaan jaksa istua hiljaa ja kuunnella, kun eivät ole ensin saaneet riehua.

  • Elmeri sanoo:

    Mielenkiintoinen kirjoitus, mutta en tiedä missä näin toimitaan. Kolmesta päiväkodista kokemusta asiakkaana pääkaupunkiseudulla, mutta ei siellä ole noudatettu kuin pakkasrajaa tietyissä toimissa. Ja yhden kerran olivat jääneet ukkoskuurojen aikana sisälle. Minusta ulkoilut taas ovat toimineet todella hyvin, ilmeisesti paikallakin on väliä.

    • Tiukkapipo sanoo:

      En ole päiväkodin työntekijä, mutta omia on kaksi ja vierestä olen hoitajien työtä seurannut.
      Tuohtunut isi on hyvä ja menee pukemaan ne kurikset, sadetakit, kurahanskat ja saappaat yhdelle lapsiryhmälle viitenä päivänä viikossa x kaksi, eli 10 kertaa viikossa.
      Ja kyse todellakin on puuttuvista varusteista, vanhempien asenteesta ( ei meidän janinoora kolme vee halua tänään ulos, kun tänään on mekkopäivä!), ei saa kastua jne.

  • Vilperi sanoo:

    Niissä päiväkodeissa, joissa olen ollut töissä, ulkoillaan lähes säällä kuin säällä. Kaatosateessa ei lähdetä ulos ja pakkasraja on -15, mutta pienellä tihkusateella vedetään kuraskit päälle ja ulkoillaan normaalisti. Onneksi voit ulkoilla lapsesi kanssa iltaisin ja vapaapäivinä, niin lapsesi pääsee nauttimaan myös kurakelien vesileikeistä.

  • Anneli sanoo:

    Ulkoilu taitaa olla enemmän kiinni lasten vanhemmista… Eivät osaa/välitä/muista/pysty/tajua pukea lastaan oikein sään mukaan ja sitten koko ryhmä kärsii siitä. Voi olla hieno puku mutta se ei kestä yhtään vettä… harmillisen usein myös liian vähän vaatteita päällä…

  • KurahousuKylli sanoo:

    Pakko kommentoida entisenä työntekijänä, eli tarhantätinä! Suurin syy meidän päiväkodissa ulkoilun peruuntumiseen oli joidenkin lasten riittämättömät varusteet. Ja vanhempien napina siitä,ettei saa kastua/ likaantua vaatteet.. Kiltit tädithän ostavat omista rahoistaan työvaatteet, kaupunki ei millään tavoin avusta niiden hankkimisessa. (Ehkä kaikilla aikuisilla ei ole omia kurahousuja, kun ei periaatteesta sellaisia viitsi ostaa, eivät mitään halpoja ole). Mutta onneksi iskä voi päiväkodista (ei lastentarha) hakiessaan käydä lasten kanssa happihyppelyn, tekee hyvää isillekin. ❤️

  • Mia sanoo:

    Oikeasti päiväkodintädeillä on, niinkuin myös vanhemmilla kotioloissa, paaaaaljon mukavampaa ulkona lasten kanssa. Sisällä olo ison ryhmän kanssa edes jokseenkin sopuisasti vaatii he kilökunnalta paljon innovatiivista ajattelua

  • Ulos vaan sanoo:

    Turussa on nyt pari vuotta sitten alettu vetämään ulkoiluleikkikoulua. Siellä ollaan ulkona käytännössä säällä kuin säällä. Kovilla pakkasilla käydään eväät syömässä sisällä ja jos on myrsky niin ollaan sisällä tai perutaan, mikään muu ei estä ulkoiluleikkikoulua ; päiväkodilla on samoja tätejä töissä ja siellä sama meininki yhdellä varauksella – jos kaikilla lapsilla ei ole ulkoiluvaatteita sään mukaan, kärsii koko ryhmä.

  • Ulkona säällä kuin säällä sanoo:

    Lastentarhanopettajana, joka ulkoilee säällä kuin säällä, voisin sanoa, että kyllä sille säävaraukselle on välillä ihan tarvekin. Jos suunnitelmissa on luistelua ja kenttä on muuttunut yön aikana vesilammikoksi, niin ei silloin luistella. Tai jos pienten ryhmä on lähdössä metsäretkelle ja pakkasta on -30, niin ei niitä pikkuisia viedä kahdeksi tunniksi metsään palelemaan. Sellaisen huonon sään kurssin voisi pitää oikeastaan kaikille vanhemmiksi haluaville. Koska työssäni törmään kyllä jatkuvasti myös niihin vanhempiin, jotka jättävät väliin päiväkodin yhteiset tapahtumat, jos ne järjestetään ulkona, säällä kuin säällä 🙂