Tänä vuonna skarppaan. Olen tyyni, välinpitämätön, kovaksikeitetty. Aikeista huolimatta silmäkulma alkaa kostua jo lasta juhlakuntoon sukiessa.

Täysimittainen parku alkaa siinä vaiheessa, kun jumppasalin lavalta alkaa kuulua epävireinen mutta innokas kuorolaulu. Lapsi ei onneksi näe, koska häntä nolottaisi. Äitiäkin hävettää vähän, vaikka muutkin vanhemmat itkevät.

Itkua koittaa naamioida allergiaksi tai haukotteluksi, ja kyyneliä hillitä. Ettei nyyhkytys vain yltyisi täysimittaiseksi vollotukseksi. En halua olla se äiti, joka parkuu niin että sali raikaa. Mutta kontrollin menettäminen on aina yhtä lähellä.

Kamalinta on, jos on tehnyt amatöörivirheen ja unohtanut nenäliinan. Silmiä ja nenää joutuu vaivihkaa pyyhkimään huivin kulmaan.

Toinen paha virhe on heittäytyä tunteisensa vietäväksi. Lapset kasvavat niin nopeasti! Juurihan he olivat vauvoja! Miten suloisia he ovat! Kesä on aina niin lyhyt! Elämä on niin lyhyt! Kesäloma! Syreenit! Byäää! Kun se pato on auki, mitään ei ole enää tehtävissä.

Toisaalta, ehkä kuitenkin on parasta tuntea täysillä, ja antaa itkun tulla. Ehkä kevätjuhlasta nauttii enemmän niin, kuin silloin jos keskittyy taistelemaan kyyneliä vastaan? Muista vain seuraavat seikat:

-Itke kaukana lapsesta, että tämä ei nolostu.
-Älä missään tapauksessa ala vollottamaan lapselle, kuinka söpö hän on, ja kuinka kiitävi aika, vierähtävät vuodet.
-Käytä vedenkestävää ripsaria tai älä meikkaa.
-Muista nenäliinat!
-Ota varoiksi myös se huivi, jos unohdat nenäliinat (huom. sellaista materiaalia, josta saa pestyä rään ja ripsarin pois)
-Kotimatkaa varten kannattaa varautua aurinkolasein, niin kukaan ei huomaa että olet itkenyt!

Hyvin se menee! Hanat auki vaan, sillee coolisti ja hillitysti!

— Team Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.