Suomalaiset ovat alkaneet juomaan viiniä ja erikoisoluita. Myös äidit. Toisin kuin aiemmin, alkoholia ei välttämättä juoda humaltumistarkoituksissa. Sitä juodaan nautinnoksi ja rentoutumiseen.

Alkoholia juodaan myös kotona, lasten paikallaollessa ja lasten nähden. Mikä ei välttämättä ole huono juttu. Alkoholin ei tarvitse olla tabu, eikä sen vaikutuksiakaan tarvitse salata, kunhan lapsilla on hyvä ja turvallinen olo, ja turvallinen hoitaja. Pieni lasi viiniä tuskin aiheuttaa sellaista muutosta vanhemmassa, että lapsi säikähtäisi tai olisi vaarassa.

Mutta hieman rentoutuneena, vaikka vain pienen alkoholimäärän vaikutuksen alaisena on tuskin sen parempi vanhempi, vaikka siltä saattaisi tuntua. Jo Hartley kertoo Essential Kids -sivustolla omasta alkoholinkäytöstään:

”Odotin viiniä joka perjantai jo kolmesta eteenpäin. Neljältä avasin pullon. Ruoaksi tein jotain helppoa, nugetteja ja ranuja, ja siemailin viiniä.

Omasta mielestäni olin mahtava äiti. Olin rento, tanssin lasteni kanssa ja kutittelin heitä. Annoin lasten valvoa, annoin heidän syödä lisää kakkua, enkä vahtinut hampaiden pesua.

Seuraavana päivänä makasin sohvalla ja komensin lapsia olemaan hiljempaa.

Olin aina ajatellut, että viinin juomisen ansiosta olin parempi äiti: rennompi ja enemmän läsnä. Osoittautui, että en ollut rennompi, olin välinpitämätön. Enkä ollut enemmän läsnä, olin ihan muissa maailmoissa. Ja lapsetkin ihmettelivät, kun ensin olin hassutteleva ja iloinen ja sitten mongertava ja kompuroiva.”

Hartley lopetti juomisen, ja terveyden lisäksi myös hänen ja hänen lastensa välinen suhde koheni. Hän koki olevansa oikeasti läsnä ja jaksavansa lapsiaan paremmin, sekä jaksavansa huolehtia näiden hyvinvoinnista.

Alkoholin käyttö ei välttämättä aiheuta ongelmia. Mutta jos tuntuu, että vain viinin voimalla jaksaa lapsia ja perhe-elämää, voi olla hyvä lopettaa tai ainakin pitää taukoa. Ja vaikka alkoholi hetkellisesti rentouttaakin, jo pienet annokset vaikuttavat unen laatuun, ja tekevät siten entistä väsyneemmäksi.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

3 vastausta artikkeliin “Pitäiskö jättää juomatta?”

  • Lapseton ajattelija sanoo:

    Hyvä, että tajusit lopettaa ja purit asian täällä. Mielestäni ei ole normaalia odottaa missään elämän tilanteessa joka perjantaista viiniä tai muuta alkoholia. Kyllä se on ongelma… Silloin tällöin pieni lasillinen viiniä jonkun erikoisen ruuan kanssa ok. Ei se alkoholi tee hyvää kenellekään pidemmän päälle.

  • Kohta kahden pojan äiti sanoo:

    Jos lasten nähden juo niin paljon viiniä että mongertaa ja kompuroi, niin silloin on kyllä juonut enemmän kuin lasillisen. Jo tekstin alkuvaiheessa mainitusta viinin odottamisesta perjantaisin tietää että alkoholi on ollut naiselle ongelma. Tähän lainattuun tekstiin oikea otsikon vastaus on kyllä, pitää jättää juomatta.

    Jos tosiaan on tarkoitus juoda lasi viiniä hyvän maun tai ruuan kanssa, lapset saa nähdä sen kyllä. Sillä vain osoitetaan että hyvän ruuan kanssa hyvä viini vain lisää makunautintoa.

  • Ikävä ihminen sanoo:

    Pienenä kärjistyksenä: Ystäväni tytärpuolen äiti on narkomaani, joka on omasta ja tyttären mielestä maailman paras äiti: Soittelee lähes viikoittain, juttelee pojista ja hiuksista ja menkoista, on yhtä mieltä, että äitipuoli on hirviö ja iskä naurettava pelle. Tyttö ei muista (tosin emme ole koskaan kysyneet) lapsuusaikaansa 2 – 5 v, jolloin kotona oli ruokaa niinä päivinä, kun sossun tädit kävivät, alakouluikäinen isosisko huolehti tytöstä illat ja viikonloput, sukulaiset kävivät välillä katsomassa, ja heittivät asunnon nurkista nukkuvia tuntemattomia pihalle jne jne Äiti oli omasta mielestään koko ajan tosi hyvä ja huolehti lapsistaan ihan hyvin. Kun lapset hätähuostaanotettiin, äiti huomasi sen vasta kolmantenä päivänä. Tuolloin syy oli luonnollisesti sen hetkisen poikaystävän, jonka piti huolehtia lapsista, mutta vierotusoireiden käydessä liian koviksi lähti etsimään kamaa. Semmoisia hyviä mutseja, jotka saavat meidät ikävät, tylsät, rajoittavat ja komentelevat äidit kerrassaan huonoon valoon.