Joulu on muuten kiva juhla, mutta siinä on sellainen ikävä puoli, että muut ihmiset pilaavat sen.

Muilla ihmisillä on niin paljon vaatimuksia ja odotuksia, jotka pitää täyttää. Ajatellaan nyt vaikka vanhempia ja muita sukulaisia. Kaikkien luona pitää käydä, tai tulla koko jouluksi kylään. Tai ainakin pitäisi lähettää kortti tai soittaa, helvetinmoinen vaiva.

Sama koskee tietysti myös puolison vanhempia. Että on ärsyttävää ajaa toiselle puolelle maata, kun anoppilassa halutaan nähdä lapsenlapset kerran vuodessa. Ja niillä on sitäpaitsi ihan tyhmät joulutavat ja pöydässä väärät ruoat, ei ollenkaan niitä oikeita mihin minä olen tottunut.

Sukulaisten pöydissä on niin tylsää istua närpimässä joulutorttuja ja kuuntelemassa ankeita juttuja. Silläkin hetkellä voisi olla Facebookissa tai lenkillä, mutta ei kun pitää kuunnella sitä jaarittelua. Pahinta kuitenkin on se hautausmaalle raahautuminen. Hohhoijaa, ketä kiinnostaa. Siellä sitten pakkasessa raahaudutaan pitkin käytäviä, kun kukaan ei muista missä Kaalepin ja Eedithin hauta on, jos nyt kukaan edes muistaa keitä he ovat, minä en ainakaan.

Entäs oma perhe sitten! Lapset mankuvat lahjoja ihan kuin niillä ei olisi turhaa krääsää jo ennestään. Joulupukki pitää saada käymään, pelkäävät sitä kuitenkin ja silti pitää maksaa. Koristeita on tietysti lapsia varten pitänyt laittaa kilotolkulla, vaikka ne ovat ihan rumia eivätkä sovi sisustukseen.

Puoliso on kanssa aivan mahdoton: se antaa idioottimaisia lahjoja. Kuinka se ei sen vertaa minua tunne, että ostaisi jotain mistä tykkään!! Lisäksi se tietysti vonkaa jouluseksiä saunassa tai heti kun lapset ovat menneet nukkumaan. Hetkeäkään ei saa olla omissa oloissaan. Vapaa-aikaa on muutenkin niin vähän ja se pitäisi viettää puolison kanssa kaikki!

Että muuten se joulu on kyllä tosi kiva juhla, mutta kun muut ihmiset pilaavat sen. Eivätkö ne tajua kuinka itsekästä se on! Kyllä joulun pitäisi mennä justiinsa niin kuin minä haluan, minähän se juhlan päähenkilö olen!

…ai mutta enpäs olekaan. Jännästi unohtuu se joulumieli ja hyvä tahto, jos kaikki ei mene justiinsa kuten itse haluaa! Nykymaailmassa on niin vaikea ajatella, että joskus voisi itse vähän tinkiä omista toiveistaan, jotta muut ilahtuisivat…se on aina vaan minä, minä, minä ja mun tarpeet…

Malttia jokaisen joulunviettoon ja väärien tapojen sietämiseen toivottaa:

Nimim. Jotain rajaa itsekkyydelle

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

6 vastausta artikkeliin “Pilaavatko muut ihmiset sinunkin joulusi?”

  • Ei-jouluihminen sanoo:

    Ehkä jouluna vaan korostuu tietoisuus siitä ettei muulloinkaan saa mitä tarvitsisi, ei tule kuulluksi ja on asioita joissa kokee itseään kohdeltavan epäreilusti. Se miltä tuntuu esim jouluna on eri asia kuin mitä näkyy ulospäin. Muilla voi olla hyvä joulu ja se joulua tekevä, onneton.

  • Huoh sanoo:

    Kannattaa opetella sanomaan ei ja mieluusti ennen sitä aattoa. Niin monet valittaa, että pitää ja pitää EI pidä. Ainut mitä tässä maailmassa pitää tehdä on huolehtia lapsistaan, eläimistään (molempien kohdalla jos niitä on) sekä itsestään. Valittajat usein eivät uskalla sanoa tai tyytyvät siihen mitä se elämä on, mutta minkä takia. Meillä joulu vietetään aina niinkuin itse halutaan ja meillä on lähipiiri siitä ihania, että he ymmärtää sen. Mitä kivaa siinä on, että mennään anoppilaan ja miniä on naamamutrussa kun anopin tarjottavat tai käytös ei miellytä. Sitä voi joulun olla kotona ja tehdä oman näköisen joulun, mutta muistaa silloinkin, että jos ei yksin asu niin kaikki ei mee siltikään niinkuin haluaa.

  • Joulunkello sanoo:

    Meillä skipataan anoppila jouluisin. Mies käy joulukukan viemässä. Yksi joulu vietetty anoppilassa, toista kertaa en sitä virhettä tee. Ihan jatkuvaa pilkkaa, jopa lapsia kohtaan. Mitään ei osaa kukaan muu kuin hän itse tehdä oikein. Eikä anoppia yhtään hävetä lykätä poikansa syliin jouluaattona kahvinkeitintä, että katsotko nyt heti mikä vika tuossa on (korvaava tuote oli jo olemassa).

    Ollaan kotona tai mun sukulaisten luona. Anoppi saa mun puolesta tukehtua omaan erinomaisuuteensa ihan keskenään. Jotain kertonee sekin, että miehen sisaruksetkaan eivät käy äitinsä luona jouluna. Eikä juuri muutenkaan.

  • Kaija sanoo:

    No näinhän se on, se on vaan minä minä minä. Anoppilaan on pakko mennä, siellä on pakko olla, heidän suvun haudoilla on käytävä, saunassa on käytävä, lahjat on jaettava ja avattava siellä, ruokaa on syötävä…ai niin, mullakin on vahemmat ja yhtälailla lapset on heidän lastenlapsiaan, no mutta onhan tässä aikaa, mitä nyt isällä on syöpä, mutta eihän se ole mitään anopin sydäriin verrattuna..joten ei kun sinne..vastahan me käytiin mun porukoilla 2kk sitten ja lapsethan käy anoppilassa kuitenkin vaan viikottain, että mitäpä sitä suotta jatkuvasti omilla käymään…mutta tämähän olikin vaan minä minä minä ajattelua (#enäämax20vuottasamallakaavalla)
    P.S. puolisolle on annettu tarkat ohjeet hankkia marmeladimakeisia jos ei mitään järkevää keksi 😀

  • pakko kommentoida sanoo:

    Jäin kiinni tuohon ”Että on ärsyttävää ajaa toiselle puolelle maata, kun anoppilassa halutaan nähdä lapsenlapset kerran vuodessa. Ja niillä on sitäpaitsi ihan tyhmät joulutavat ja pöydässä väärät ruoat, ei ollenkaan niitä oikeita mihin minä olen tottunut.”
    Sitten on ne anoppilat jotka on 10km päässä, joita ei ole koko joulukuussa kiinnostanut lapsenlapset pätkääkään, johon on pakko raahautua aattona. Mutta yllärinä vastassa ovella onkin ämpäripäissään oleva anoppi, joka pyrkii iholle ja itse pohdit miten ilmoittaa ymmärrettävästi mutta ei liian ilkeästi ettei tähän taloon voi lasten kanssa tulla kun aikuiset on tuossa kunnossa.
    Ei ehkä kuitenkaan ole itsekästä haluta tehdä itselle ja lapsille turvallinen ja rentouttava joulu.

    • Pakko myöntää sanoo:

      Meillä isällä oli alkoholin kanssa ongelmia, kun olimme pieniä koska hänen toinen yritys meni konkurssiin 90-luvun alussa. Sanoimme asiasta lapsina, kuinka ikävää on, kun isä aina juo. Sen jälkeen ei ole saunakaljaa enempää ottanut, eikä kukaan minun perheestäni juo. Mieheni perhe taas tissuttelee koko joulun, eikä ymmärrä miksi lapsemme eivät ole innoissaan tulossa jouluna kylään, saati muutenkaan. Meillä anoppilaan 5km ja heitä ei myös lapset kiinnosta, paitsi näin jouluna pienessä kaljassa hingutaan kuinka on pakko tulla. Minusta ei ole itsekästä, jos haluaa lapsille ja itselleen turvallisen joulun.