Lasten paratiisi, jossa aikuisetkin voivat päästää sisäiset lapsensa valloilleen. Siinä sivussa niuhottaa tähtitieteellisistä hinnoista ja heikosta ruokatarjonnasta.

Pitkä kuuma kesä ja monta huvipuistokäyntiä vielä edessä. Nyt voi jo aloittaa harjoittelun ja muistutella mieleen, että miten se nyt menikään. Kolmen Pojan Äiti on ennättänyt jo viedä katraansa huvipuistoilemaan.

”Huvipuistokausi korkattu. Äidin toiveesta tosin vasta nyt, pojathan ovat sinne kinunneet jo ensimmäisestä aukiolopäivästä lähtien. Ihassama onko silloin vielä lunta maassa tai muuten vain järkyttävän talviset kelit. Edelliset päivät oli mallikkaasti taas uhkailtu ja koitettu pitää käytöskukkasia yllä jatkuvalla ”jos nyt ette ole kunnolla niin pitää jättää Lintsin reissu väliin”-hokemalla. Johdonmukaisuudesta taas tietoakaan, sillä yleisesti oli tiedossa, että nyt oltiin menossa mutta kunhan äiti ja isi yrittivät vanhalla viisulla saada rotia yhdessä leikkimiseen.

Edeltävä ilta oli yli-innostukseen taipuva ja ensimmäiset herännäiset kukkuivat ylhäällä kuuden kieppeillä. Aina paras lähtökohta pitkälle, hattarahutun makuiselle päivälle. Jo pelkkään aamupuuroon tuntui olevan järjettömän pitkä aika. Saatiin siinä muutama muukin soppa syntymään ja viimeiset säälittävät ”kohta jätetään menemättä” lausahdukset kelluivat latteina ilmassa. Miten sitä aina sortuukin?

Pakkaaminen mukaan on aina oma operaationsa. Pitäisi olla kevyttä ja kivaa päällepantavaa, lempparipaidan pitäisi näkyä joten onko pakko panna takkia? Otetaanko omia eväitä ja jos niin, mihin ne sullotaan? Ärsyttävän hankalaa jokaisessa laitteessa etsiä aina säilytyslokeroa rinkkaansa varten. Tuliko varmasti kaikki ja pitäisikö sittenkin ottaa sadetakit mukaan? Tarvitaanko aurinkorasvaa jos ollaan ulkona koko päivä?

Jonotuksen ihanuus aina talvisaikaan unohtuu. Eihän nyt toki missään jonottamisen ihmemaa Disneyssä olla mutta silti muutamankin metrin pönöttäminen pelihousuistaan repeileville kundeille tuntuu olevan käsittämätön saavutus. Lopulta saadaan muovisuikaleet ranteisiin, ja nuuka äiti-ihminen koittaa olla muistuttamasta itselle miten monen viikon ruoat summalla olisi kustannettu. Olkoon, nyt pidetään hauskaa!

Kunhan ensin päästäisiin sopuun mistä hauska alkaa. Pisin ja isoin lapsi tahtoo hurjiin laitteisiin, mutta tarvitsee silti huoltajan, keskimittainen tahtoisi samoihin mutta ei koko riitä edes varvistamalla – seuraa kiukkuinen huutohetki. Pienin tahtoisi ensimmäisenä karkkikauppaan. Tahtojen taistelu kestää hetken, ja lopulta kartasta arvotaan ensimmäinen (kuulemma ihan lälly) laite, johon hela poppoo pääsee kieppumaan. Seuraavat masiinat mennään milloin milläkin kokoonpanolla. Pääasia, että täristään, suhautetaan taivaisiin tai kolistellaan kiskoja pitkin niin, että paikat hampaista meinaavat irrota. Kerrankin lapset liikkuvat hämmästyttävän ripeästi eikä tarvitse urputtaa jalkojen nostamisesta tai hivenen rivakammasta tahdista.

Parin tunnin päästä huikoo ja hiukoo. Nuuka äiti-ihminen mussuttaa repussa lätistynyttä banskua ja kuulemma hikistä juustoleipää hyvällä halulla, mutta perheen miesvalta äänestää makkaraperunoitten puolesta. Eli ei muuta kuin megamättöä pöytään, kaupan päälle saadaan terhakka rasvankäry. Ei mene montaa minuuttia kun ape on huitaistu nassuihin ja menojalat vipattaisi taas. Törmäilyautoihin! Eiku merirosvolaivaan! Eiku siihen missä tulee vatsa kipeeksi! No ehkä ei ainakaan nyt ruoan jälkeen mihinkään pää alaspäin-juttuun, pliis. Niin monia vaihtovaatekertoja ei ole pakattu mukaan.

Viisi kertaa vekkulassa, kolmesti teekupeissa ja lukematon rundi autojen ratissa. Luulisi jo piisaavan hurjimmallekin huvipuistokonkarille, mutta ei, uutta putkeen. Kaverit mankuvat jo seuraavalle päivälle rannekkeen latausta, vain kahdeksan euroa, mikä on kieltämättä sopuisa hinta, jos vain huoltajat jaksaisivat. Aikuisten puhti alkaa hiipua, vaikka energiaa on koitettu hakea myös popcorn-laarista sekä metrilakujen mussuttamisesta. Terassilla muutamat vanhemmat näyttävät aloittaneen illanvieton jo urakalla, vieressä pikkuihmiset imevät pillimehua suu mutrussa. Ehkä heille huvipuisto tarkoitti muuta kuin kylmää karhua aurinkovarjon alla.

Käy perinteinen. Taivas täyttyy mustista pilvistä ja ratkeaa juuri jonossa seistessämme. Seuraava kyyti rankkasateessa on poikien mielestä älyttömän siisti, äitin mielestä ei ehkä niinkään. Sukat litisevät tennareissa ja tukka valuu pitkin poskia. Koska niitä sadetakkeja ei ”jaksettu kantaa turhaan mukana” niin päädymme ansiokkaasti hinnoiteltuihin hittituotteisiin, kertiksiin. Sadeviitat hulmuten jatkamme reipasta puiston kiertämistä, onhan vielä pari tuntia tehokasta peliaikaa!

Peleistä puheen, pakkohan niistä muutamaa on koittaa. Pojat testaisivat mielellään joka ikisen mutta kohtuuden nimissä lupa heltiää kahteen. Kiukkua on ilmassa kun jättisipsipussi menee sivu suun ja pallotkaan eivät osuneet sinne minne piti ja josta piti voittaa massiivinen jänishahmo. Ensi kerralla sitten, lohduttelemme lapsia ja harhautamme porukan ulos viettelevästä pelimaailmasta.

Päivä alkaa olla pulkassa. Suurin osa puistovierailijoista valuu jo portteja kohti. Jostain kuuluu väsynyttä itkua. Ihmettelen ääneen miten mystistä on, että kokonaisen päivän aikana pojat ovat käyneet ehkä kerran kukin vessassa, juoneet muutaman kulauksen vettä ja pinkoneet ainakin sen suositellun 10 000 askelta, sekä tapelleet normiin verrattuna todella vähän. Sitä irtoaa ihmeellisiin suorituksiin kun on innostunut jostain, niin lapset kuin aikuisetkin. Se tulisi muistaa, eikä hermostua kysymykseen, joka kuuluu takapenkiltä ennen kuin turvavöitä on kiinnitetty: ”koska tullaan uudestaan Lintsille?”.

Huonon tapaan: Näin keräät bonuspisteitä

Retki lasten kanssa on aina seikkailu

Paras hupi on ilmaista!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Perhepäivä huvipuistossa”

  • En edelleenkään jaksa sanoo:

    Lasten viimeinen kouluviikko on todellinen huonon äidin happotesti. Pitkän pieleen menneen kevään viimeinen koitos, jossa karsitaan jyvät akanoista: ketkä äidit (tai isät) onnistuvat pysymään kärryillä ja ajan tasalla lasten muuttuneista aikatauluista.

    Viimeinen kouluviikko kun on kaikkea muuta kuin koulunkäyntiä ja jokaisena päivänä on erityisaikataulu ja -ohjelma: on pyöräretkeä, vierailua museossa, vesisotaturnausta ja sitä rataa. Siihen vielä päälle harrastusten kevätnäytökset ja -ohjelmat, päätösturnaukset, nyyttärit ja muutaman kevätlapsosen synttäritkin.

    Ainakaan allekirjoittanut ei tästä vekkulista esteradasta kunnialla läpi selviä. Vaikka wilmasta on printattu kaikkien kolmen lapsen aikatulut keittiön pöydälle riviin (ei tietenkään päällekkäin koska muuten mies lukisi vain sen päällimmäisen aikataulun ja kaksi jäljelle jäänyttä muksua olisi taatusti väärässä paikassa väärään aikaan ilman asianmukaisia varusteita) ja kännykässä on luonnollisesti hälytykset ja muistutukset, niin eikös vain näin jo tiistaina ole unohtunut yhdet eväät tekemättä (äiti mä olen taaaaaas ainut ilman eväitä!) ja yhteen opettajan yhteislahjaan jäi sitten osallistumatta kun osallistumismaksun deadline tuli ja meni.

    Vielä tässä ehtii tapahtua vaikka mitä jännää ennen lauantain kevätjuhlaa ja taatusti on tiedossa itkun ja kiukun täytteinen viikko lapsille kun oma äiti se ei vaan koskaan muista kaikkea!