Lastenkirjan kirjoittanut näyttelijä Isla Fisher kieltäytyi haastattelussa antamasta lastenhoitoneuvoja.

Fisher sanoi, että hän ei halua saarnata siitä, kuinka muiden äitien pitäisi hoitaa asiat, sillä ”kaikki tekevät parhaansa”.

Erinomainen kommentti. Vaikka ei itsestä aina siltä tuntuisi, suurin osa äideistä kyllä yrittää parhaansa. Ainakin suunnilleen. Ja ainakin sen mitä kulloinkin jaksaa.

Itsensä syyllistäminen on helppoa, ja muiden äitien syyllistäminen vielä helpompaa. Jokaisella on näkemys siitä, miten lapsia pitäisi hoitaa, ja näiden näkemyksien jakaminen on yleensä hyvää tarkoittavaa, mutta johtaa silti paineisiin.

Ehkä tosiaan se, että kieltäytyisi ottamasta kantaa muiden tapaan hoitaa lapsiaan, voisi helpottaa kaikkia. Itseä, kun ei tarvitse stressata muiden tavoista, ja muita, kun he säästyvät arvostelulta.

Parhaansahan äidit ihan oikeasti yleensä tekevät. Se lasketaan, jos tekee parhaansa sen mukaan mitä jaksaa, koska aina ei voi jaksaa 101 prosenttia.

Ja yleensä kuitenkin se, että tuntee syyllisyyttä tekemisistään tai tekemättä jättämisistään, on hyvä asia. Koska jos tuntee syyllisyyttä, voi parantaa asioita. Silloin kun aihetta on, turhista paineista ei kannata stressiä ottaa. Kunhan lapsi ja vanhemmat voivat suurimman osan ajasta hyvin, kaikki on ihan hyvin.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Parhaansa tässä tehdään”

  • Tuuli tietää sanoo:

    Mielestäni tämä väite että kaikki äidit tekisivät parhaansa on täyttä puppua. Tyypillinen yritys antaa itselleen synninpäästö. Jos ihminen on viisas hän kuuntele muita ja oppii heiltä, kaikkien ei tarvitse tehdä ihan kaikkia virheitä itse.