Monet äidit valitsevat perhepedin ihan vaan vaistolla ja siitä huolimatta että asiantuntijat varoittelevat vauvan kanssa samassa sängyssä nukkumisesta. Nyt on esitetty väite, jonka mukaan äidin ja vauvan nukkuminen yhdessä suojaisi vauvan terveyttä.

Tohtori Nils Bergman Cape Townin yliopistosta sanoo, että erillään nukkuvien äidin ja lapsen välinen yhteys ei muodostu niin vahvaksi kuin yhdessä nukkuvilla, ja että tämä vaurioittaa vauvan aivojen kehitystä. Se taas johtaa käytösongelmiin myöhemmin. Lisäksi erillään nukkumisen aiheuttama stressi vaurioittaa vauvan sydäntä, väitettiin.

Seurannan mukaan erillään nukkuvan vauvan stressimäärä oli kolminkertainen verrattuna äidin kanssa nukkuvaan vauvaan. Myös vauvan unenlaatu oli huonompi. Äidin kanssa nukkuvien vauvojen unisykli oli parempi. Ilman äitejä nukkuvista vauvoista vain 6 16:sta nukkui kokonaisia syklejä, joita pidetään ehdottoman tärkeinä aivojen kehitykselle.

Bergman uskoo, että stressi ja univaje voivat johtaa käytöshäiriöihin ja esimerkiksi ongelmiin muodostaa ihmissuhteita myöhemmin. Hänen mukaansa vastasyntyneiden tulisi nukkua äitiensä rinnalla kaksi viikkoa ja sen jälkeen kolme- tai jopa nelivuotiaiksi samassa sängyssä tämän kanssa.

Perhepedissä nukkumista vastustetaan usein siitä syystä että se olisi lapselle vaarallista. Briteissä lähes kaksi kolmasosaa yllättävistä pienten vauvojen kuolemista on sattunut silloin, kun nukkumistapana on ollut perhepeti. Bergmanin mukaan riski ei kuitenkaan ole samassa sängyssä nukkuva äiti, vaan tämän mahdollinen päihtymystila tai epäsopivat lelut ja vuodevaatteet.

Paras ratkaisu lieneekin nukuttaa vauvaa äidin lähellä mutta varmistaa, että mitään tukehtumismahdollisuutta ei ole ja että vanhemmat ovat lastenhoitokunnossa. Tärkeintä nukkumisratkaisuissa kuitenkin on se, että järjestely takaa kaikille mahdollisuuksien mukaan riittävästi unta. Ja niinhän siinä kuitenkin käy, että aamulla vanhempien sängystä löytyy enemmän porukkaa kuin mitä siellä illalla oli!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

5 vastausta artikkeliin “Onko perhepeti sittenkin paras valinta?”

  • Yhden lapsen äiti sanoo:

    Minulle tämä oli oman unen kannalta paras ratkaisu. Ja kaikki sujui ilman ongelmia. Nyt kun olen myöhemmin miettinyt, niin tilanne kauhistuttaa, mutta silloin äidinvaistot olivat niin voimakkaat, että heräsin herkästi vauvan liikkeisiin tai ääniin. Nyt lapsi on 6v. Ja viime kesänä siirtyi omasta tahdostaaan omaan huoneeseen nukkumaan. Tähän asti on nukkunut vieressäni, omassa sängyssään. Toisinaan tietenkin myös kainalossani. Tämä on toiminut meillä.

  • Annukka sanoo:

    Sudden infant death on suomeksi kätkytkuolema, ei pienen vauvan yllättävä kuolema.

  • Läheisyydessä sanoo:

    Kyllä se meillä oli paras tapa nukkua kaikkien kannalta. Ensin samassa pedissä ja sitten sänky vieressä. Miehen kotona sai nukkua vieressä ja meillä kotona myös, usein sängystä löytyi 3 lasta ja aikuiset. Ymmärsivät läheisyyden tärkeyden. Mummulassa sai anopin kainalossa nukkua lastenlapset, enää eivät mahdu.

  • Skeptikko sanoo:

    En usko.Neljä olen saanut eikä kukaan heistä ole nukkunut perhepedissä mutta tasapainoisia ovat.Aivotkin toimivat ihan hyvin.Hömppää sanon minä.Kaikki yritetään selittää ties millä tavalla ja jotkut uskoo sokeana kaikki.Kummallista kuinka ennen pärjättiin ilman kaiken maailman asiantuntijoita jotka määrittelevät kuinka lasta pitää hoitaa ja nukuttaa.Yksilöitä ovat jokainen.

    • Järkevää? sanoo:

      Ennenkin on löytynyt asiantuntijoita. Esim vauvaa huudatettiin, syötettiin 4 tunnin välein (oli nälkä tai ei), lisäruoka aloitettiin 2kk iässä esim appelsiinimehulla…

      Kannatan vauvan nukuttamista vieressä. Silloin äiti herää jo pieniin heräilyääniin ja vauvan tarpeisiin vastataan nopeammin. Imetys tukee tätä. Mitä paremmin vauva hoidetaan, sitä paremmin lapsen kehitys pääsee käyntiin.