Oletko tiikeriäiti vai pandaäiti? (Vai norsuäiti vai kalmariäiti?)

Muistatko vielä tiikeriäidin käsitteen?

Se puhutti kun Amy Chuan kirja Tiikeriäidin taistelulaulu ilmeistyi Suomessa. Kirjassa Chua kuvailee, millaista tiikeriäitiys on. Tiikeriäitiys perustuu kiinalaiseen kasvatusmalliin, jossa uskotaan, että lapselta tulee vaatia paljon. Siis oikeasti paljon: huippuarvosanoja ja niiden lisäksi tuntikausien soittoharjoittelua koulupäivän ohella, ja niin edelleen.

Suomalaisäidille monet Chuan kertomista asioista kuulostivat hurjilta, vaikka toki ajatus siitä, että lapsi ei kehity parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään, jos häneltä ei vaadi mitään, käy järkeen. Lisäksi on selvää, että ei yksikään huippu-urheilija tai taiteilija olisi asemassaan, jos vanhemmat olisivat antaneet hänen aina tehdä mitä huvittaa. Huipulle pääseminen vaatii työtä, ja se työ on aloitettava jo lapsena.

Monia tiikeriäitiys kuitenkin ahdistaa. Iso osa vanhemmista haluaa tarjota lapselle mahdollisuuksia, mutta ei pakottaa tätä tiettyyn muottiin. Huipulle tähtääminen ei ole kaikille mitenkään tärkeää.

No, jos tiikeriäitiys ei puhuttele, ehkä pandaäitiys sopii sinulle paremmin. Pandaäitiys tarkoittaa sitä, että lasta ennen kaikkea ohjataan löytämään oma tiensä.

Kuva Waldemar Brandt, ylin kuva Elena Loshina.

Tiikeriäitien mielestä pandaäitiys saattaa olla välinpitämättömän oloista. Kenties mieleen tulevat ne Youtube-videot, joissa pandaäiti on kokonaan unohtanut lapsensa läsnäolon ja säikähtää tätä…

Pandaäitien mielestä on tärkeää, että lasta ei pakoteta mihinkään. Oppimiseen kannustetaan, mutta sitä ei tarvitse tehdä tietyllä tavalla, kuten vaikka kirjoja pänttäämällä. Tavoitteena on luovasti maailmaan suhtautuva lapsi, jolla on hyvä itsetunto.

Kuulostaa hyvältä – tiettyyn pisteeseen asti. Aivan kuten tiikeriäitiyskin. Pahimmillaan pandaäiti kasvattaa lapsestaan vetelyksen, joka haaveksii ja uskoo olevansa aina erityislaatuisempi kuin muut. Tiikeriäiti taas pahimmillaan tekee lapsestaan hermoraunion ja aiheuttaa tälle psyykkisiä ongelmia.

Kenties tasapaino löytyy näiden kahden vanhemmuustyylin väliltä?

Niin, että lapsen antaa valita kiinnostuksenkohteensa ja itselle sopivimmat tavat oppia, ja vanhempi tukee näissä kuten pandaäiti. Mutta lapsi ei kuitenkaan saa lyödä kaikkea lekkeriksi, vaan häneltä odotetaan asioita ja sääntöjen noudattamista, kuten toimii tiikeriäidin kasvatusmalli. Kenties tätä voisi kutsua ihan vaan lapsen kuuntelemiseksi, omien vaistojen kuuntelemiseksi ja maalaisjärjeksi.

Vai oletko sittenkin…

…norsuäiti?

Afrikannorsuäiti luottaa muihin naisiin ja sisaruuteen kasvatustyössään. Afrikannorsut elävät matriarkaalisessa yhteisössä. Lauman muut naisnorsut ovat äidin apuna, ja auttavat poikasen jaloilleen ja opettavat tätä imemään maitoa. Lauman vanhemmat norsut sovittavat tahdin sen mukaan, että mukana on poikasia. Lauman naisnorsut hellivät pikkuisia ja opettavat niille, mitä kasveja voi syödä.

Kuva Sarah Kilian.

…pingviiniäiti?

Keisaripingviiniäitiä saattaa joku arvostella, mutta hän tekee sen, mikä lapselle on parasta. Eli jättää iskäpingviinin hautomaan, ja lähtee itse ruoanhakuun. Pingviiniäiti saattaa vaeltaa jopa 50 mailia ruoan perässä. Mutta kun on aika palata kotiin, pingviiniäiti pitää poikasensa lämpimänä oman vartalonsa lämmöllä.

Sitten on olemassa niitä äitejä, jotka tietysti tarkoittavat parasta, mutta menevät aika pitkälle asian kanssa…

…jos skorpioniäiti ei onnistu löytämään lapsilleen ruokaa, hän tarjoaa heille itsensä syötäväksi.

…flamingoäiti (ja -iskä!) taas on siitä jännä lintu, että se tarjoaa lapsilleen ”maitoa”. Kyseessä ei tietenkään ole nisistä tuleva maito, vaan lintu osaa tehdä kurkun alueella lapsilleen rasva- ja proteiinipitoista ravintonestettä. Flamingonpoikaset syövät sitä ollessaan pieniä – ja saavat nesteestä kirkkaan värinsä. Ravintonesteen tuottaminen taas saa äiti- ja isiflamingon menettämään värinsä. Että jos tuntuu, että teillä katsoo peilistä kaksi haamua, niin ette ole yksin, flamingoilla on ihan sama tilanne!

Kuva Yiting Shen.

…mustekalaäitiin voi myös moni meistä samaistua. Tyynenmeren jättiläiskalmarit saavat jopa 100 000 munan poikueita. Niiden siistinä pitäminen ja munien hapen saannin varmistaminen on niin raskasta ja aikaavievää hommaa, että äitikalmarit eivät ehdi pitää itsestään huolta ollenkaan. Homma vie puoli vuotta, ja kun poikaset kuoriutuvat, äiti kuolee. Eräs Tyynellämerellä elänyt mustekala taas tutkijoiden mukaan vahti muniaan neljä vuotta ja viisi kuukautta, eikä syönyt sinä aikana kertaakaan. Itse sentään saa päivän aikana pari kylmää lihapullaa, kaikki lapsen hylkäämät kasvikset ja vähän kuolaan pehmenneen muumikeksin!

Lähde. Kuvaukset eläinäideistä 1, 2.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.