Oi taaperoaika! Tuo ihmiselämän vaihe jolloin lapsi on sekä suloisimmillaan että kauheimmillaan.

Taaperon haittapuoliin kuuluu ihmeelliset raivarit ja käsittämätön määrä sotkua.

Onneksi vastapainoksi riittää hyviä puolia. Esimerkiksi näistä syistä taaperot ovat aivan ihania:

– Taaperot osaavat nauttia hetkestä

Meillä aikuisilla on aina kiire, mutta taaperoilla ei koskaan! He ehtivät pysähtyä ihmettelemään hyönteisiä, eläimiä, kasveja ja vaikkapa roskia! Onkohan sitä oikeasti kiire mihinkään?

– Taaperot ovat rohkeita

Katso taaperoa leikkipuistossa tai vaikka vaan olohuoneessa. Sitä kiipeilyn, hyppelyn ja muun menon määrää! Itseltä jäisi tekemättä vastaavat suoritukset…Pitäiskö rohkaistua vähän?

– Taaperon kielen kehitystä on mahtava seurata

Taapero oppii puhumaan joka päivä enemmän ja paremmin. Hän oppii uusia sanoja koko ajan ja ilmaisee asioita monipuolisemmin, ja sitä on kiehtova seurata.

– Samoin kuin sitä, että taaperot keksivät ihan oman kielensä

Harva asia on yhtä suloista, hauskaa ja oivaltavaa kuin taaperoiden oma kieli. Sanat vääntyvät suuhun paremmin sopiviksi tai niitä keksitään ihan uusia. Taaperon jutuista tulee perheen sisäpiirivitsejä ja kaikista hellyyttävintä on se, jos ainoastaan perheen lapset ymmärtävät mitä uudissanat oikeastaan tarkoittavat.

– Taaperot eivät kanna kaunaa

Taapero voi vetää uskomattoman uhmakohtauksen syystä, oudosta syystä tai ihan ilman syytä. Mutta ei aikaakaan kun valtaisa raivo unohtuu ja taapero syöksyy halaamaan ja hukuttamaan tahmaisiin pusuihin. Miksi turhaan kantaa kaunaa kun harmi meni jo pois!

– Taaperoilla on mahtava tyylitaju

Ai miten niin tyllihame ja kumisaappaat eivät sovi yhteen? Ai supersankariviittaa ei voi käyttää kauppareissulla? Taapero osoittaa turhat säännöt vääriksi! Kaikki käy kaiken kanssa ja vielä toisin päin!

– Taaperot innostuvat

Kaikki on taaperoista jännää ja mahtavaa ja syy innostua! Autot! Liikennevalot! Koirat! Karkit! Toiset lapset! Ihan mikä vaan! Ei paljoa vaadi, että taaperolla on mitä riemullisin päivä! Sitä intoa on ihana katsoa ja siitä voi ottaa esimerkkiä.

– Taaperot ystävystyvät helposti

Missä kaksi taaperoa kohtaa, syntyy yhteinen leikki. Ehkä myös pientä kiistaa autosta tai lapiosta, mutta ystävystyminen käy silti helposti. Me aikuiset voisimme ottaa mallia tästäkin!

– Taaperot ovat päättäväisiä

Minä itte! Osaan! Siinä taas opetus meille aikuisille, jotka ajattelemme helposti että emme osaa mitään emmekä jaksa mitään. Mitäpä jos ajattelisimme että minä itte! Minä osaan!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia