Naisen arvon määrittää vain nainen itse
Miten paljon meille naisille opetetaankaan sitä, että muut määrittelevät meitä. Vaikka kaikkein tärkeintä on, että arvostamme itse itsemme korkeimmalle:
Miten saat miehen pitämään sinusta? Näin saat miehen koukkuun! Näistä merkeistä tiedät, että mies pitää sinusta! Nämä otsikot ympäröivät meitä jatkuvasti ja myös nuoria tyttöjä, joiden itsetuntemus on vasta alussa.
Arvonsa tunteva nainen ei mieti sitä, millä tavalla saa toisen pitämään itsestään ja taivu sen takia tuhannelle mutkalle. Itseään arvostava nainen pitää selviönä sitä, että hänestä pidetään ilman muuta. Mihin se johtaa, se jää nähtäväksi. Jos ihmissuhde päättyy, itseään arvostava nainen ei soimaa itseään siitä, että mokasi koko jutun vaan tajuaa, että jotkut asiat vain päättyvät. Piste. Ei sen kummenpaa. Nainen on timantti, siinä se.
Itseään arvostava ihminen uskaltaa asettaa rajat. Hän ei ole koko ajan muiden käytettävissä ja sanoo, jos jokin asia ei häntä miellytä. Oletko ihmissuhteessa ”aina se tyhmempi/naurunalainen/väärässä/” ja ystäväsi tietää kaiken paremmin ja hienommin? Näin sen ei pidä olla ja itse asiassa jatkuva mollaaminen vahingoittaa terveyttäsi. Tunne arvosi ja väisty muualle.
Itseään arvostava ihminen luottaa päätöksiinsä ja pysyy niissä. Hän ei koko ajan vatvo ja vatuloi tekemisiään ja pyörittele päätöksiään edes takaisin. Itsensä arvokkaaksi tunteva nainen ei korosta itseään vimmaisesti eikä puhu itsestään koko ajan, arvonsa tuntevalle naiselle sopii oikein hyvin olla taka-alalla eikä koko ajan suuna ja päänä.
Arvonsa tunteva nainen arvostaa itseään sellaisena kuin hän on. Hän tietää omat puutteensa ja epätäydellisyytensä. Hän löytää onnensa juuri niistä asioista, joista hän pitää. Huono Äiti ihailee suuresti Taaperon Äidin elämänkatsomusta, josta lainaan tähän tärkeimmän sanoman:
”Mikään elämässäni ei ole ihanteellista; terveyteni reistailee, useimmiten olen aika väsynyt koska taapero toilailee vieläkin öisin, olen lihonut ja lössähtänyt, silmäkulmat repsottavat, olen köyhä kuin kirkonrotta, seksi on satunnaista, kotini ei todellakaan ole linnani eikä minulla tunnu olevan aikaa mihinkään. Mutta tajusin yhden asian, en tarvitse tämän enempää. Olin onnellinen, koska tämä riittää minulle. Olin onnellinen siitä ominaisuudestani etten enää halua omistaa koko maailmaa.”
Naisen arvoa ei määritellä ulkopuolelta. Sitä ei määritellä sillä, että nainen on äiti tai isoäiti. Sitä ei voi määritellä titteleillä tai elopainolla. Mikään raha ei myöskään anna ihmiselle muita suurempaa arvoa. Suurin arvo tulee sielusta, ei lompakosta.
Terveisin Huono Äiti
PS. Julistan tässä samalla jokaisen arvokkaan naisen kunniaksi lahjakorttiarvonnan. Sen kumppani on:
Arvon tämän jutun kommentoijien sekä Facebookiin ilmoittautuneiden kesken 200 euron Kultajousen lahjakortin!!! Ole ystävällinen ja tykkää Kultajousen FB-sivusta täällä. Kommentoi tämän jutun kommenttikenttään ajatuksesi tästä jutusta ja olet mukana arvonnassa. Onnea arvontaan!!
PS. Tämä on Kultajousen kanssa toteutettu kaupallinen yhteistyö.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 66 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Hyvä kirjoitus! Näin se lopulta on kun miettii. Myös tällainen itsestään usein epävarma ja herkkä/haavoittuva ihminen pystyy allekirjoittamaan tuon kaiken. Käytäntöön päästäkseen täytyy vielä tehdä töitä ja harjoitella tuota itsensä arvostamista.
❤️
Jokaisen tulisi oppia rakastamaan itseään. Aina yhtä hyvä kysymys: jos et itse välitä itsestäsi/rakasta itseäsi, miten joku muu voisi? Opitaan hyväksymään omat virheemme, silmäpussit, arvet jne ja ollaan onnellisempia. 🙂
Tämä teksti ois ollu omiaan lukea pahimmassa teini-iässä, olis monet ”mikä mus on vialla” -itkut jääny itkemättä. Ehkä :D.
Hyvä muistutus kuitenkin näin vauva-arjen keskelle, että mä oon just hyvä näin. Arvosteluja ja pyytämättömiä neuvoja satelee päivittäin isovanhempien suunnalta ja onhan se riittämättömyyden tunne ihan itsessäänkin jo aikamoinen piru itsetunnolle.
Jokaisen täytyisi saada tuntea olevansa hyvä juuri sellaisena kuin on ❤
Yhdyn tähän täysin!! Puoli vuotta sitten avioliittoni, jonka piti kestää lopun elämääni, päättyi ja samalla kahdeksan vuoden mittainen yhteinen taival. Jäin yksin ja masennuin… Hankin keskusteluapua tunteiden öäpi käymiseen. Luulin elämäni olevan ohi ja täysin merkityksetön, mutta kuinkas kävikään: opin mittaamattoman arvokkaita asioita itsestäni joita en ennen ollut edes osannut kuvitellakaan. Näin 31-vuotiaana olin ensimmäistä kertaa omillani, aiemmin olin ollut avoliitossa, asunut ystävän kanssa ja ollut tässä pitkässä suhteessa. Ymmärsin itsestäni kipeän hyväksyntää jatkuvasti hakevan puoleni, kuinka haluni miellyttää oli vahvempi kuin halu olla itse onnellinen. Esim töissä minun on pakko olla kaikkien kaveri, jos joku ei minusta pidä teen kaikkeni sen eteen, että hän alkaa viihtyä seurassani. Parisuhteissani haluan aina olla hyvä kumppani, en nalkuta, siivoan, teen ruuan, hemmottelen, en pihtaa ym ym. Jos tunnen mieleni olevan pahoitettu, mielessäni kohta asia kääntyykin niin että MINÄ olenkin itse syypää tähän. Ja näihin asioihin ei ole kukaan minua pakottanut. Kumppanini eivät ole olleet narsisteja tai työkaverini tyranneja vaan normaaleja ihmisiä. Tässä on tultu pitkä matka jotta olen alkanut näkemään itseäni satuttavaa käyttäytymismallia ja alkanut rohkeasti kuuntelemaan itseäni. Sisintäni, millaista kohtelua MINÄ haluan. Se ei ihme kyllä ole vaikeaa, mutta mikä tärkeintä: olen oppinut sen tärkeimmän: en satuta ketään sillä, että haluan olla onnellinen.
Mä ajattelin joskus olevani täydellisessä elämäntilanteessa: asuin ulkomailla, olin ihannepainossani, tuore parisuhde ja elämä edessä. Parisuhteen myötä kuitenkin muutuin, mukauduin miehelle sopivaksi: tein kotityöt, maksoin kaiken, olin varpaillani jatkuvasti ja ennen kaikkea eristäydyin ystävistä ja minkä tähden: jotta saisin ”rakkautta”. En enää ikinä ole valmis muuttamaan itseäni kenenkään vuoksi. Tällä hetkellä olen sinkku, väsynyt ja muutama kilokin on kertynyt talven aikana vyötärölle, mutta ennen kaikkea olen itseäni arvostava nainen ja paljon onnellisempi kuin tuona aikana: olen täydellinen timantti ?
Kolme- ja puolivuotta valvottu kahden lapsen kanssa. Silmäpussit ja lössähtänyt kroppa löytyy. Kämppä usein räjähdyksen jäljiltä. Minä olen silti onnellinen sillä minulla on monta asiaa mistä olla kiitollinen. Muunmuassa lapseni, kotini ja terve kroppa.
Juurikin tämä asia on työn alla ja viimepäivinä ollut mielessä paljonkin. Vielä se löytyy se rohkeus olla ihan oma itsensä ja hyväksyä itsensä 100%. 🙂
Lähdettyäni pari vuotta sitten huonosta suhteesta narsistin kanssa oken oppinut arvostamaan itseäni ja ajattelemaan positiivisesti. Sairastuin ja kävin läpi ties mitä ja siitä huolimatta olen oma itseni ja pystyn nauttimaan elämän pienistä asioista.
Jos vain jokainen nainen muistaisi olevansa oikeasti tärkeä, eikä antaisi muiden polkea maanrakoon! Minä ainakin ansaitsen tämän. 🙂
Neljä vuotta narsistin vaimona olleena, lähdin väkivallan jälkeen.. kaksi vuotta kasasin itseäni, tutustuin itseeni uudelleen ja nyt tiedän että olen hyvä juuri tämmöisenä, naisena, äitinä <3
Kyllä jokainen nainen on mielestäni timanttinsa ansainnut, jos ei muuta niin se on ostettava itse 🙂
Kelpaisi
Olen samaa mieltä. Minun terveyteni myös reistailee,olen lihonut,silmäpussit kasvavat päivä päivältä muttam olen sinut asian kanssa. En ole enää mikään teini tyttö eikä minun kuulukkaan käyttäytyä niin edes puketumisen osalta en kaipaa kauneusleikkauksia vain siksi että mielyttäisin muita. Olen 4-ihanan pikku tytön mummi ja heidän mielestään olen kaunis ja viisas. Olen elänyt nuoruuteni nyt on tämän keskivaiheen aika. Olen mielestäni timantin arvoinen vaikka sitten epäaidon
No sehän menee just näin! Arvostus lähtee ihan ekana itsestään, jos ei itse arvosta itseään ihmisenä/naisena/äitinä/mummuna/kummina/puolisona…jne. tippaakaan niin valitettavasti niin harvemmin tekee muutkaan.
Ihana palkinto kun en käytä sormuksia koskaan niin nyt voisin
🙂
olisi ensimäinen arvosormukseni jos voittaisin. edelliset varastettiin ?
on niin ihana sormus että pakko voittaa 🙂
Tämä juttu on niin totta, mutta ei ihan helppo käytännössä aina toteuttaa. Yritetään parhaamme!