Kolmen vanhemman lapsi, geenitestejä, munasoluja ihosoluista – kehittyvät hedelmöityshoidot kuulostavat tieteiselokuvalta.

Vuonna 2014 syntyi yli 70 000 koeputkessa hedelmöitettyä lasta. Viiden vuoden takaiseen verrattuna kasvua on melkein 10 000. Hedelmöityshoitojen kehittymisen ansiosta onnistumisen todennäköisyys on kasvanut.

Kehitys on myös ollut nopeampaa kuin tutkijatkaan odottivat. Nämä lapsettomuuden hoidon uudet mahdollisuudet ovat ihan kuin scifiä:

Kolmen vanhemman lapsi. Tutkijat ovat löytäneet keinon poistaa munasolun mitokondriasta perinnöllisiä sairauksia aiheuttavan osan, ja korvata sen terveellä. Tämä munasolu voidaan vielä hedelmöittää kolmannen henkilön spermalla.

Halvempaa geenitestausta. Uusilla menetelmillä alkioiden testaaminen perinnöllisten sairauksien varalta on aiempaa luotettavampaa ja nopeampaa. Aiemmin pystyttiin testaamaan vain muutama alkio kerrallaan, mutta nyt jo pari sataa samaan syssyyn. Tämä tiputtaa testien hintaa huomattavasti.

Sukusoluja ihosoluista. Japanissa onnistuttiin tekemään munasoluja ihosoluista. Näistä munasoluista syntyneet hiiret vieläpä pystyivät itse saamaan jälkeläisiä. Mikäli tämä saadaan toimimaan myös ihmisillä, muuttuu koko käsityksemme hedelmöityshoidoista.

Lähde Huffington Post.

— Team Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.