Käsi sydämelle – tarvitaanko teillä lapsilisät elämiseen viimeistä latia myöten, vai riittäisikö vähempikin?

Ilta-Sanomat kertoo Jetro Rostedtin sanoneen, että hän voisi yhteiskuntatalkoiden vuoksi luopua vaikka lapsilisistä. Hän sanoo myös, että lapsilisät voisi porrastaa tulojen mukaan. Mitäs jos Jetron ajatuksissa piilee totuuden siemen?

Uskallan väittää, että lapsilisällä on aivan eri tason merkitys perheelle riippuen siitä, mikä on perheen tulotaso. Jos perheessä on hyvin pienet tai pienet tulot, lapsilisä on merkittävä tulo. Jos perheessä on hyvät tulot – miten sen hyvän nyt kukin haluaa määritelläkään – lapsilisä ei edusta mitään kovin merkittävää tulolisää.

Miksi lapsilisä ei voisi olla perheen tulojen mukaan porrastettu etu? Miksi erittäin hyvätuloisten pitäisi saada lapsilisä samansuuruisena kuin pienituloisten? Tähän on varmasti olemassa monta yhdenvertaisuutta korostavaa perustetta, mutta kiristetäänhän kaikesta muustakin, miksei siis lapsilisistä.

En minä tiedä, missä se tuloraja menisi, jonka jälkeen lapsilisä pienenisi olennaisesti – siihen osaavat varmasti vastata sen osaston henkilöt, jotka näitä asioita päätyökseen laskevat. Mutta takuulla se jossakin menee. Hyvätuloisilta säästyvät lapsilisärahat voitaisiin sijoittaa vaikka varhaiskasvatukseen tai kouluun, niissä kun mielellään se leikkuri sivaltelee.

Säästötalkoiden nimissä ja käsi sydämellä pienyrittäjä Huono Äitikin voi yhtyä Jetron jäljille ja todeta, että kyllä tässä maassa on varmasti huima määrä sellaisia perheitä, jotka lapsilisää enemmän tarvitsevat kuin Huonon Äidin perhe. Että tämmöinen ajatus tuli mieleen tiistaina. Rauha silti kaikille!

Huono Äiti

— Huono Äiti

Artikkelissa on 31 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Äiti ja isi ahtaalla Peruuta vastaus

31 vastausta artikkeliin “Mitäs jos lapsilisät porrastettaisiin?”

  • Omppu sanoo:

    Lapsilisän voisi lopettaa kokonaan ja siirtää sen rahan kotihoidontukeen ja päivähoitomaksuihin. Kouluikäisten osalta taas perusopetuksen kehittämiseen ja tätä vanhempien lasten osalta opintotukeen.

  • Ajatus sanoo:

    Meillä lapsilisä on tällä hetkellä tärkeä osa tuloja, toinen vanhemmista opiskelee ja toinen on työttömänä.
    Aikana jolloin molemmat olimme työssä ei tarvetta olisi edes tälle tuloerälle ollut. Mielestäni olisi todella kohdallaan tarkistaa vaikka hakemuksesta lapsilisän määrää, koska ihan keskipalkkaisessa työssä tarve ei todellakaan ole samanlainen kuin pienillä tuloilla, saatikka sitten keskipalkkaa enemmän ansaitsevissa perheissä.

  • Johanna77 sanoo:

    Lisät menevät lasten vaatteisiin ja vaippoihin sekä muihin lasten kuluihin esim. lääkkeisiin. Säästöön niistä ei jää senttiäkään.

  • Hyvätuloinen sanoo:

    Enhän minä lapsilisiä mihinkään varsinaisesti tarvitse (kuukausipalkka 7000 €), mutta minusta lapsilisät ovat kuitenkin ihan hyvä järjestelmä tällaisena. Meiltä hyvätuloisilta ne nimittäin verotetaan pois, mutta niillä tasoitetaan hiukan sitä, että yhtä paljon tienaavilla lapsettomilla jää enemmän rahaa omaan käyttöön.

    Eli mieluummin nostaisin korkeimpia veroprosentteja kuin poistaisin lapsilisät hyvätuloisilta. Veronkorotus kun iskee tasaisesti lapsellisiin ja lapsettomiin.

    Se on ihan hyvä asia, että lapsilisät vähentävät toimeentulotukea. Kun hallitus äsken pienensi lapsilisiä, toimeentulotuen varassa elävillä toimeentulotuki automaattisesti kasvoi ja perheen kononaistulot pysyivät ennallaan.

  • Nimimerkillä: köyhyysrajoilla sanoo:

    Joskus, aikana kun oli vielä työ, ajattelin että laitan lasten lapsilisät jokaisen omalle tilille odottamaan että kun tarvitsevat rahaa esim ajokortin hankintaan tms. Saavat sieltä sitten..
    Noh.. Ei mennyt asiat ihan niin kuin ajattelin. Kahden työttömän vanhemman ja kolmen lapsen perheessä jokainen killinki menee elämiseen vaikka kuinka yrittää nipistellä ja karsia menoja.
    Kyllä niitä lapsilisiä todella tarvitaan eikä todellakaan pysty laittamaan ”pörssiin kasvamaan”, Jetroa lainatakseni.

  • Maria sanoo:

    Kannatan, mutta lasketaan tuloraja nettotuloista pakollisten kulujen jälkeen.

    Juurikin luin lehdestä perheestä, jotka valitti kuinka vähän tuloja heillä on ja kas kummaa, nettotulonsa oli isommat kuin meillä.

    Keskituloisena verottaja vie ison osan ja kuitenkin joudut maksamaan kaikesta korkeimman maksuluokan mukaan. Kyllä ne lapsilisät ihan elämiseen menee. Mun mielestä ihmisillä jotka tekee työtä tulojensa eteen, olis oikeus nauttiakin jostakin vastineeksi. Eikä vain raataa ja maksaa.

  • Minde sanoo:

    Neljä ala-ikäistä lasta, yksinhuoltajana pyöritän arkea. Olen osa-aikaisessa työssä, vakituisessa tosin. Pienillä tuloilla eletään, silti ihan hyvin pärjätään kun miettii mihin rahat laittaa. Lapsilisiä tarvitaan ja niitä odotetaan joka kuukausi. Niistä maksetaan ruokaa, vaatteita ja osin harrastuksia. En millään pystyisi laittamaan edes osaa lapsilisistä säästöön.

  • Pikn sanoo:

    Juuri näin. Yksinkertaisena ohjeistuksena kaikkeen yhteiskunnalisiin asiohin pitäisi lähestyä ”otetaan sieltä missä sitä ei tarvita tai käytetään” riipuen asian laadusta. Nykyinen trendi on ”sieltä missä massa on suurin”. Veroja kiristämällä oikeista paikoista saataisin raha sinne missä se on tarpeen. Todellista demokratiaa olisi nykypäivänä käyttää tekniikka hyväksi kansan äänestyksiin jossa kansalaiset päättäisivät mitä verotusta kiristetään ja kuinka paljon. Tässä tietysti vaara että hyvä tuloiset jotuisivat osaltaan luopumaan saavutetuista eduista.