Ensin heidän kanssaan on tekemisissä vuosikymmenen tai useita, ja sitten ei nähdä enää ikinä. Näinkö tosiaan käy avioliiton kautta muodostetuille sukulaisuussuhteille, kun tulee ero?

Biologisten sukulaisten kanssa on pakko olla tekemisissä, ja pakkopullaa se monille onkin. Ainakin päätellen kitinän ja valituksen määrästä kun sukujuhlista, tapaamisista ja jouluista tulee puhe… Jos sukulaiset ovat vaikeita ja ikävä, on tietysti kätevää että osasta heistä voi päästä eroon.

Mutta eivät kai suhteet puolison sukuun aina huonoja ole. Monesti välit ovat oikein lämpimät. Anoppi voi olla kiva ja puolison sisarukset kuin omia sisaruksia. Siihen asti, kunnes ero tulee, vai?

Lapsien osalta asia määritetään ihan sopimuksella. Näin usein kukakin tapaa, ja tällä tavoin toimitaan juhlapyhinä. Mutta entisiin sukulaisiin ei ole tapaamisoikeutta. Mitä heidän kanssaan pitäisi tehdä? Häipyä, aivan kuin ei olisi vietetty yhdessä kaikkia juhlia ja arkea kenties kymmeniä vuosia? Aivan kuten ei olisi olemassa mitään yhteyttä, ei mitään yhdistävää tekijää.

Ylin kuva Liane Metzler.

Ihan kuin ”oikeatkin” sukulaisuussuhteet nykyisin, suhteet ex-puolison sukuun ovat vapaaehtoisia. Sukua ei tavata pakosta ja velvollisuudentunnosta. Jos sukulaisia ei halua tavata, heitä ei tavata. Koska ”mulla on oikeus” ja niin edelleen. Ja eksän sukuun ei ole edes tapaamisvelvoitetta, joten ilmeisesti monesti he vain katoavat elämästä kuten he eivät ikinä olisi siihen kuuluneetkaan.

Eron jälkeisiin suhteisiin puolison vanhempiin tuntuu vaikuttavan se, ketä erosta syytetään ja miten ex-appivanhemmat pärjäävät oman pettymyksensä kanssa:

”Olimme yhdessä mieheni parikymmentä vuotta ja naimisissanikin noin kymmenen. Lapsiakin on. Vietimme appivanhempieni kanssa juhlapyhät ja lomia. Avioeron jälkeen en ole kuullut heistä kertaakaan. Ei yhtäkään yhteydenottoa, ei tekstiviestiä jossa kysyttäisiin kuinka voin. Olen heille kuin kuollut: paha nainen joka itsekkyyttään hylkäsi heidän poikansa. Minusta on tehty tarinan pahis, vaikka oikeasti lähdin pakoon henkisesti väkivaltaisesta suhteesta. En oikeastaan kaipaa appivanhempiani. Olen vain surullinen ja ihmeissäni siitä, kuinka helpolla pitkään elämään kuulunut ihminen voidaan hylätä.”

”Erosimme koska vaimollani oli sivusuhde. Hänen vanhempansa tietävät eromme syyn, ja minulla on heihin hyvät välit. Anoppi hoitaa lapsiamme ja käy jopa meillä auttamassa kotihommissa. Hän on mukava ihminen ja auttaa mielellään. Se, että minulla meni vaimoni kanssa sukset ristiin ei sotkenut välejämme, ja miksi olisikaan?”

Mitä sinun suhteillesi eksäsi perheeseen kävi eron jälkeen? Tai menetitkö vävyn tai miniän lopullisesti, kun hän erosi lapsestasi? Kerro tarinasi kommenteissa tai allaolevalla lomakkeella!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

10 vastausta artikkeliin “Mitä ylimääräisille sukulaisille pitäisi tehdä?”

  • Petetty ex-miniä sanoo:

    Itse sain selville että exäni petti minua, oli pettänyt jo melkein puoli vuotta ennen kuin sain selville kenen kanssa petti, aavistellut olin toki jo pitempään. Minua hän syyllisti siitä, olin ajanut hänet pettämiseen. Suuttui, kun kerroin totuuden hänen vanhemmilleen ja omille vanhemmilleni. Ja vanhemmilleen suuttui kun eivät olleetkaan hänen puolellaan asiassa vaan asettuivat minun puolelleni. Äitini ei voi sietää exäni nimeä edes lausuttavan hänen läsnäollessaan. Mutta minulla on siis aivan mahtavat välit edelleenkin entisiin appivanhempiini, kuten heillä ja vanhemmillani keskenään myös.

  • Puuh sanoo:

    Erosin joitakin vuosia sitten enkä sen jälkeen ole ollut ex-mieheni sukulaisten kanssa missään tekemisissä lukuunottamatta hänen veljensä perhettä (veli ja ex eivät ole tekemisissä). Joka joulu olen kuitenkin lähettänyt kortin ex-anopilleni samoin syntymäpäivätervehdyksen. Toisesta päästä ei ole kuulunut edes kiitosta. Samoin olen kutsunut lasteni juhliin mutta ei tulla paikalle eikä vaivauduta edes ilmoittamaan, että ei olla tulossa. Tänä vuonna ajattelin, että en enää lähetä korttia. Miksi kiusaisin itseäni ja yrittäisin miellyttää ihmistä, jolle olen pelkkää ilmaa?

    • My sanoo:

      Tee se. Älä pidä väkisin yhteyttä. Olen seurannut vastaavaa tilannetta sivusta. Kukaan suvusta ei hennonut sanoa exälle, ettei kaipaa yhteydenpitoa. Kauan siinä meni, että ex itse tajusi. Oli kiusallista seurata tilannetta sivusta, mutten siihen itsekään puuttunut, koska en kokenut asian kuuluvan minulle.

  • PaiGirl sanoo:

    Tässä kohtaa otin asiakseni olla suunnattoman itsekäs. Ihan oma-aloitteisesti erosin myös exäni suvusta kun sain 26 vuotta kestäneen suhteen vihdoin päätökseen ja alkoi aivot taas saada happea. En halunnut olla enää sen suunnattoman ”hyväntahtoisuuden”, lue: kontrolloinnin ja uteliaisuuden, kohteena. Onnekseni eromme syy oli exäni löytämä uusi onni ja siten en itse ollut ”pääsyyllinen”. Ja annankin heidän rauhassa kärvistellä syyllisyyden tunnossaan. Lapsiani koskevissa asioissa edelleen pyydän ja aina myös saan apua. Mutta muuten välit ovat pikku hiljaa viilenneet ja ovatkin jo ymmärtäneet, etten halua olla missään tekemisissä. Tavatessa olen korostetun kohtelias, mutta vedän rajan ja aina kieltäydyn kyläilystä. Asun alueella, jossa exäni suku ympäröi minua ja minun omat sukulaiset asuvat muualla. Mutta exäni suku onneksi kunnioittavaa rajojani. Vanhemmilleni tilanne on ollut vaikeampi. Tosin pikku hiljaa sekin vaikeus on nyt poistumassa kun esimerkiksi viimeksi äitini kyläillessä alkoivat jutella hälle exäni uudesta vaimosta ja tilanne on ollut äidilleni tavattoman tympeä. He eivät ilmeisesti itse sitä tajunneet, mutta se oli äitini viimeinen vierailu. Isäni on ollut läheisempi exappiukkoni ja monen muun suvun jäsenen kanssa ja hälle sukujen ero on ollut todella vaikea. Olen sanonut isälleni, että saa itse tehdä miten haluaa asian kanssa, mutta minä en tapaamisten jälkeen halua kuulla juttuja heistä. Oikeastaan ainoa asia, joka harmittaa tässä täydellisessä erossa on se, etten pääse esittelemään exsuvulle miten onnellinen ja vapautunut olen ilman heidän poikaansa.

  • Mii sanoo:

    Joskus ne välit voi myös joutua katkaisemaan ihan vaan suojellakseen itseään ja lapsia.
    Eikä auta vaikka annat tuhat mahdollisuutta käyttäytyä soveliaasti ja yrität selvittää erimielisyydet, joita ei periaatteessa pitäisi olla kun saivat poikansa ja veljensä ”takaisin” ja pääsivät minusta eroon, mitä ajoivat takaa koko meidän yhteiselämän ajan.
    Vainoaminen ja mustamaalaus jatkuu tänä päivänä vielä vuosien jälkeenkin.
    Ehkä se kuitenkin kertoo enemmän heistä kuin minusta.

  • Pelokas sanoo:

    Itse olen haikaillut eron perään vuosia. Mieheni kanssa oltu yhdessä pian 11v, mistä noin vuoden naimisissa. En ole ollut onnellinen yhdeksään vuoteen hyvin monista syistä. Miksi en ota eroa onnettomasta suhteesta? A) pienet lapset ja B) pelkään jääväni aivan yksin. Mm. Kaikki kaverit ovat mieheni ystävien puolisoita, joten he katoaisivat, kun miehen ystävät suuttuisivat minulle. Olen myös riippuvainen anopistani lastenhoidossa. Hän hakee lapset tarhasta ja koulusta, kun olen iltavuorossa, jne. Jos välit anopin kanssa tulehtuvat, niin siinäpä olisi soppa selvitettävänä. Myös mieheni sisarusten lapset ovat minulle tärkeitä, mutta pelkään heidänkin vanhempiensa suuttuvan minulle enkä näkisi heidän lapsiaan enää. Haaveilen vapaudesta ja onnesta, mutta sillä tuntuu olevan niin suuri hinta, ettei minulla taida olla siihen varaa.

  • Maria sanoo:

    Mulla kävi tosi hyvä tuuri exän ja hänen sukunsa suhteen. Ollaan todella hyvissä väleissä. Ex, exän sisko perheineen ja ex-appivanhemmat käy joka vuosi lapsen synttäreillä ja muutenkin ollaan yhteydessä. Sain onnekseni pitää kaikki heidät, vaikka rakkautta ei riittänytkään yhteiseloon.

  • Sandra sanoo:

    Olimme ex-miehen kanssa parikymmentä vuotta yhdessä, joista 10 naimisissa. Hän oli varakkaasta perheestä ja minä tavallisesta. Sain kuulla siitä koko suhteemme ajan niin häneltä kuin sukulaisiltaankin. Hänen sukulaistensa mielestä kärkyin hänen rahojaan, vaikka olin tietenkin suostunut avioehtoon. Oli uuvuttavaa olla aina arvosteltavana siitä että palkkani ei riittänyt maksamaan kaikesta puolta, esim. sähköt, vakuutukset ym. Talo oli myöskin hänen. Viimeinen niitti oli että eräänä kertana hän raivosi siitä kuinka olin varastanut lapsemme rahat, lapsilisän, joka minulla meni ihan ruokaostosten tekoonkin. En koskaan todellakaan pyytänyt häneltä rahaa mihinkään, hän ei maksanut laskujani, bensojani tms. En jaksanut kuunnella kuinka varastan lapseltani kun rahat olisi pitänyt laittaa säästöön, ja erosin vihdoin henkisedti uuvuttavasta suhteesta josta olisi pitänyt poistua ajat sitten.

  • Etelän mimmi sanoo:

    Eron varmistuttua sain exän mukavalta tädiltä joulukortin, jossa luki ”Hyvää loppuelämää valitsemallasi tiellä.” (Sanamuoto ei ehkä ollut ihan just tuo, mutta viesti oli. Siinä oli joku toinen sana tuo ”loppuelämän” tilalla, en vain muista, mikä se oli.) Kortti saattaa olla muistojeni joukossa jossain. Ex-appivanhemmat pitivät mykkäkoulua parisen vuotta sen jälkeen alkoi tulla hyvän joulun -toivotukset tekstiviestitse. Nykyään voimme jo ihan jutella, jos/kun satumme kohtaamaan.