”Yhtenä päivänä elämässä tipahtaa pommi, joka vie kyvyn melkeen hengittämiseen. Kaikki piti olla hyvin, pienet pojat, äitiysloma, kesä kauneimmillaan, talon rakennuksen suunnittelu, häämatkan odottelua. Se kaikki pyyhkäistiin julmalla tavalla muutama viikko myöhemmin sivuun, kun pidin kuolevaa puolisoani kädestä kiinni viimeseen asti. Mistä saan ruokaan rahaa. Miten hautajaiset järjestetään?

Olin 36-vuotias jäädessäni alle puolivuotta hääpäivästä leskeksi. Sitä hädän, paniikin ja tuskan määrää ei voi kuvailla. Hengittäminen oli se, mihin piti öisin keskittyä. Silti mielen valtasi ajatukset miten pärjään. Puolisolla ei ollu henkivakuutusta. Eikä meillä lainavakuutusta. Eihän näin pitänyt käydä. Ystäväni, itsekin leski, kertoi perhe-eläkkeestä, joka tulee auttamaan meitä. Perhe-eläkkeelläkään ei pitkälle pötki ja olisipa tullut ajateltua ajoissa henkivakuutusta…

Äitini kulki vierellä hautaustoimistossa, Kelalla, pitopalvelun palaverin, hoiti suruvalittelukahvit. Minä toimin kuin robotti. En osannu tuntea. Olo oli turta. Pienet poikani takertui minuun.

Leskeksi piti jäädä vanhana mummona, lasten ollessa aikuisia, omillaan. Ei tässä vaiheessa elämää. Kirjaimellisesti kohtalo löi unelmat murskaksi. En uskaltanut pysähtyä. Iltaisin kaaduin lasten kanssa sänkyyn. Toimin, pidin yllä arkea, koska oli pakko. Ilmeisesti luonto ohjelmoi niin, että kun jotakin todella pahaa tapahtuu aivot työtää tapahtuneen syrjään syvälle, koska minun varassani oli monen ihmisen pärjääminen.

Muistan hämärästi istuneeni Kelan kopilla selittämässä, että jäin leskeksi. Täti esittää osanottonsa ja antaa ison nipun papareita, joilla saan turvattua toimeentuloni. Surullisinta oli se, että pienin poikani ei ehtinyt puoltavuotta täyttää ja nauttii jo isänsä eläkettä. Askartelin itse kutsut siunaustilaisuuteen ja luultavasti samaan aikaan tein alitajuista surutyötä. Miksi tässä kävi näin? Miksi mä jäin leskeksi? En tiedä. Tätä olen miettinyt monta kertaa yrittäessäni vastata lasteni kysymyksiin miksi isi kuoli. Niin miksi?

Muistan, kun odotin esikoista. Itkin joku ilta miehelleni, että ikinä ei saa jättää mua yksin lasten kanssa. Suurin pelkoni oli olla yksinhuoltaja. Muutaman vuoden tässä rumbaa yksin pyörittäneenä liian harvoin pysähtyy itse miettimään miten oon pärjänny? Muistaisi taputella itseään olalle, ja kehua, että hyvin pärjäät. Syyllisyys enemmän painaa. Syyllisyys siitä, että minä saan katsoa lasteni kasvavan, kehittyvän. Itken yhtä lailla onnesta ja ilosta lapsien saavutuksissa kuin itken surusta ja epätoivosta, tämä miehellä jäi näkemättä.

Koitan vaan rakastaa lapsia kaksinverroin. Puristan tiukasti syliin ja sanon taas kerran että rakastan enemmän kuin mitään muuta. Lapseni kyllästynyt vastaus ”joo joo, tiietään. Sä rakastat ihan liikaa” huvittaa välillä. Enhän mäkään tykkää oman äitini rakkauden jankutuksista. Mutta nyt itse äitinä ymmärrän sen tarpeen sanoa sen. Kyllä se merkkaa lapselle paljon, välillä lapset tarkistaa, että rakastihan isikin varmasti? Siitä ei ole epäilystäkään.”

Leskiäiti

xx

 

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 vastausta artikkeliin “Minusta ei pitänyt tulla leskiäitiä kahdelle pojalle”

  • Selena sanoo:

    Jäin leskeksi 38-vuotiaana. Vakuutukset olivat kunnossa, ne asiat hoidimme heti yhteeenmuutettaessa. Leskeneläkettä en saanut, koskei meillä ollut yhteisiä lapsia.

    Tämän kokemuksen jälkeen olen rummuttanut kaikille vakuutuksen tärkeyttä. Omalla siskollanikaan, kahden pikkulapsen äidillä, ei ollut. Tuimin sanoin komensin heidät heti ottamaan. Vakuutus ei maksa maltaita, mutta nuoret ja terveet eivät katso sitä tarvitsevansa.

    Samoin testamentti on laadittava heti eikä kun se on liian myöhäistä.

  • Äiti 43 sanoo:

    Yhdeksän vuotta sitten meille tuli poliisit oven taa. Halusivat tulla nopeasti, etten vahingossa lukisi netistä asiasta ennen sitä. Työtapaturma.
    Äitivapailla minäkin olin, vaippaäijä esikoinen ei koskaan saanut sisaruksia. Vietettiin juuri sen 10-vuotissynttärit.
    Kaikkea piti olla vielä edessä, perhe-elämä oli vasta alkanut. Niihin poliiseihin se loppui.
    Isästä puhutaan usein ja tuo eniten rakastaminen on niin tuttua 🙂 Päivä kerrallaan, ehkä viikko. Nyt mennään jo kuukauden sykleissä. Ei tämä ikinä lopu, mutta elämään saa kyllä uuden tvistin; jotenkin realistisemman ja pieniin iloihin tyytyväisemmän. Osaa arvostaa.

  • Leskimies sanoo:

    Erittäin hyvin kirjoitettu !
    T; leski

  • Tellu sanoo:

    Itse jäin leskeksi 23 vuotiaana. 3 vuotias ja 5 viikon vanhojen poikien kanssa. Olet Iteki kasvamassa vasta aikuiseksi ja joudut kokemaan tuollaista. Mä niin tiiän mitä oot käyny ja käyt läpi. En muista edes mitä tein seuraavaan kuukauteen. Surutyöni pystyin tekemään vasta kun isä ja äiti kuoli. Monen vuoden päästä. Voimahali sulle ❤

  • Nuori leski sanoo:

    Ihan kuin olisin omaa tekstiäni lukenut, jäin vuosi sitten leskeksi tosin lapset jo kouluikäisiä. Jotenkin kaikkein hassuinta on kuulla kommentti ”hyvin sä oot pärjänny” no joo olen kun ei oo vaihtoehtoja. Joku on myös kadehtinut tulojani, just sitä eläkettä.