Yhtä asiaa ei lapsiperhearjesta välttämättä osaa ennakoida. Siitä nimittäin vaietaan, ja koko juttu pääsee yllättämään. Kyse on tietenkin pierujen määrästä.

Vauvan pieruhan on hauska ja hellyyttävä. Mahdollisesti myös suuri onnen aihe, jos pikkuisella on ilmavaivoja ja olo lopultakin helpottuu. Pierun raikuessa ilmoille helpottuvat vanhemmatkin.

Taaperokin on vielä söpö pierressään. Ainakin aluksi. Pakko myöntää, että eihän sitä totisena pysy ja tiukasti saa kiellettyä, kun lapsi pieree ruokapöydässä ja nauraa päälle. Mutta jossain vaiheessa (=lapsen kasvaessa) se alkaa pänniä.

Vaikka ylipäätään pitäisi pieruja hauskoina (useinhan ne ovat, myönnä pois), alkaa jatkuva piereskely joskus käydä hermoille. Ja nauruhermoille ja sitten taas hermoille ja uudelleen nauruhermoille.

Perheessä tunnetaan ainakin seuraavat pierukeissit:

Muiden syyttäminen. Lapsi pieree ja syyttää äitiä, siskoa tai koiraa.

Yltyvä syyttäminen. Isoveli syyttää pikkusiskoa ja sisko syyttää isää ja isä syyttää äitiä ja äiti syyttää viemäriä. Kuka täällä oikein pieree koko ajan!!! (Oikea vastaus: ensimmäinen syyttäjä ja/ tai jokainen.)

Syyttäminen julkisella paikalla. OLITKO SE SINÄ ÄITI KUN PIERIT. MINÄ ÄITI HAISTAN KUN SINÄ PIERIT.

Syyllistyminen julkisella paikalla. Ei herrajumala mikä löyhkä. Mistä tämä tulee? Ah, minun lapsestani totta kai. Totta kai minun lapsestani!

Oikeuttaminen ruokaan vedoten. Pierrään raikuvasti ja syytetään ruokahuollosta vastaavaa. Kaali pierettää. Maito pierettää. Leipä pierettää. Luomuruoka pierettää. Hanavesi pierettää!

Oikeuttaminen käytöstapojen varjolla. Lapsi pieree ruokapöydässä ja toteaa vakavasti minä pyydän mitä suurimmin anteeksi. Sama toistuu 38 sekunnin kuluttua.

Jännityspiereminen. Oliko se pelkkä pieru? Olihan? (Koskee toivon mukaan ainoastaan lapsia.)

Läheisyyspiereminen. Lapsi on suloisesti kainalossa kuuntelemassa satua ja pieree niin että lukijan silmiä kirvelee.

Suljetun tilan piereminen. Matkailuklassikko. Ylimääräistä ilmaa töräytetään ulos autossa, hytissä tai lentokoneessa, eikä kukaan pääse katkua karkuun.

Huumoripiereminen. Vitsiä tehostetaan pieremällä, tai laimeammassa versiossa ainostaan kerrotaan pieruvitsejä.

No, joka pierua pidättää, salaa muutakin, vai miten se nyt meni…

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia