"Mieheni ei kiinnosta minua sentin vertaa"
”Ymmärrän kaikkia niitä, jotka lopettavat lennossa ihan perushyvän parisuhteensa. Itse olen juuri siinä tilanteessa, että mietin lähtöä joka päivä, kirjoittaa nimimerkki Hullu?.
Olen mennyt mieheni kanssa yhteen reilut parikymppisinä. Meillä on säädyllinen määrä ihan peruslapsia ja perusmallinen suomalainen elämä pääkaupunkiseudulla. Me käymme kaupassa yhdessä, jaamme kokkausvastuun, viemme vuorotellen lapset harrastuksiin ja mihin milloinkin. Me emme riitele. Kenelläkään ei ole mitään suurempia ongelmia paitsi minulla, koska mieheni kiinnosta minua miehenä enää yhtään.
En halua halata miestäni enkä pussaa häntä kuin pakosta lasten takia. En koskaan tee aloitetta seksiin, koska seksi hänen kanssaan ei kiinnosta minua yhtään. Tai se on lievästi sanottu, kun katson hänen lössähtänyttä olemustaan. Mieheni ei herätä minussa mitään haluja. En ole halunnut häntä moneen vuoteen. Hän on pikemminkin iljettävä. Anteeksi. Tämän tunnustaminen on hirveää.
Meillä on seksiä mieheni aloitteesta kerran kuussa. Siinä seksissä ei ole mitään vuorovaikutusta, vaan se on kahden ihmisen yhtä aikainen itsetyydytys. En halua mitään silmiin katselua tai hellyyttä siltä ihmiseltä, enkä tiedä miksi. Arki on luultavasti vain tullut todella jäädäkseen meidän elämäämme.
En halua erota, koska meillä on lapset ja ihan hyvä elämä. Tiedän, että sitten katuisin. Myös talouteni olisi todella tiukoilla. Tässä voin tunnustaa, että katselen koko ajan muita miehiä. Jos joku tekisi aloitteen sivusuhteesta, se olisi menoa. Ehkä onneksi sitä ei ole tapahtunut.
En tiedä, miten pitkään näin voi elää ilman, että joku murtuu lopullisesti. Jos joku koskaan on löytänyt vireen takaisin pitkään ihmissuhteeseensa, nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. Luen ihan kauhulla kaikki lehtijutut, jota tästä kirjoitetaan. En kyllä niistä tule yhtään viisaammaksi. Tulenko sitten täältä?”
Nimimerkki Hullu?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 58 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tuskinpa kenenkään teistä seksittömissä, tunneköyhissä liitoissa elävien lapsista haluaisi että hukkaatte heidän vuokseen elämänne parhaimmat vuodet? Kyllä lapsi on onnellinen silloin kun vanhemmatkin ovat, aidosti…
Minä olen mieluummin yksin ja elän arkeani lasteni kanssa rauhassa kuin jakaisin sen toisen ihmisen kanssa joka ei enää herätä minussa muuta kuin velvollisuuden, inhotuksen ja säälin tunteita.
Minulla auttoi, kun hakeuduin yksilöterapiaan. Pääsin purkamaan kaikki ikävät asiat siellä, ja kotona alkoi näyttää paremmalta. En ollut vuosiin tuntenut vetoa mieheeni, mutta kun kurjuus väistyy terapiassa, kaikki ihanat muistot nousee taas mieleen.
Minkä kautta menit yksilöterapiaan? Mies ei halua pariterapiaan, joten tuo yksilöterapia vois auttaa.
Niinpä, samassa jamassa täälläkin olen, paitsi mies ole halunnut minua pian kahteen vuoteen ja aina varmasti löytyy siihen syy. Näen unta seksistä muiden miesten kanssa, sillä minua oksettaa mieheni masennukset, ahdistukset ja erityisesti se, että hän ei ole viriili. En itsekään ole mikään houkutteleva, kun puran huutamalla ahdistustani aina kun en kestä enää tätä tilannetta. Minun on pakko jossain vaiheessa repäistä tästä itsensä irti, en halua elää näin loppuelämääni. Pitäisi vaan ottaa omasta onnellisuudesta vastuu yksin.
Voi itku, että voikin kuulostaa tutulta! Mulla on sama tilanne muilta osin paitsi että olen kyllä elämäämme muutenkin tyytymätön. Meillä ei käydä yhdessä kaupassa, ei jaeta kokkausvastuuta ja talouskin on tiukilla. Luottamuspula on myös aina vaivannut, mikä tuntuu aina vain isommalta ja isommalta ongelmalta. Oikeasti en osaa sanoa, miksi olen vielä tässä suhteessa, paitsi lasten ja jääräpäisen ”tahtomisen” takia. En vaan haluaisi luovuttaa. Ja haluaisin haluta, mutta kun en halua. Henkinen paha olo on jotenkin kai jumiuttanut mun fyysisen puolenkin. Tuntuu aivan hirveältä elää ja nukkua tämän ihmisen rinnalla, vaikka mitään haluja ei ole, jokainen kosketuskin kavahduttaa ja toisen katseleminen ei ole mieluisaa.
Eipä kannata jäädä odottelemaan, että tilanne ainakaan itsekseen paranisi. Tuossa tilanteessa yleensä kumpikin on yhtä ryytynyt tilanteeseen, tuskin se rakkaus ja intohimo miehesikään osalta enää roihuaa entisellään.
Saattaapi käydä myös niin, että joku muu näkee miehessäsi jotain muuta kuin sinä ja sitten tilanne ratkeaa itsestään 😉
Pariterapiaa ja keskustelua mahdollisimman pian ja jos ei tilanne muutu, niin lusikat jakoon. Ei kukaan halua itselleen sellaista kohtaloa, että toinen jää liittoon vain rahan /lasten takia, ilman rakkautta.
Aivan kun olisin itte kirjoittanut tarinan!
Meillä ei ole tuota seksiä, ollenkaan. Unia näen seksistä, mutta ei niissä koskaan oman miehen kanssa..
Kyllä tämä niin sietämätöntä on, olen alle 40v. ja mietin että tässäkö tämä oli? Onnettomassa suhteessa eläminen?
Erota kun uskalataisi.. Tuttuni joskus sanoi, kaikki on sen jälkeen helppoa, kun uskaltaa tehdä ero päätöksen!
Taloudellisesti pärjäisin paremmin, mies imee munkin tilini kuiviin!
Mikä tai kuka on muuttunut siitä, kun aloit suhteen tämän miehen kanssa? Sinä vai hän? Mikä hänessä ennen viehätti? Onko mitään siitä jäljellä? Joskus käy niin, että mieli keskittyy jostain typerästä syystä vain siigen, mitä tousesta puuttuu. Mitä hyvää näet hänessä jyr?
Sama homma täällä.
Mies suoraan sanoen yököttää. En ymmärrä mitä helvataa olen siinä joskus nähnyt?! Me ollaan niin eri maata kuin olla voi. Meillä on yhteistä osoite, velka ja biologiset lapset. Siinä se. Viimeiset pari-kolme vuotta olen salaa haaveillut että se löytäisi jonkun toisen tai antaisi jokun muun ”hyvän syyn” laittaa lopullinen piste tälle ulkopuolisten mielestä niin hyvälle suhteelle.
Mun seksihaluissa ei ole mitään vikaa, en vaan halua seksiä aviomiehen kanssa. En halua että se koskee, halaa, tunkee iholle, yök. En vain halua. Nukunkin yksin! Nukahdan yhteiseen sänkyyn josta hiippailen jossain vaiheessa yötä muualle nukkumaan. Seksiin suostun pakon edessä ehkä kerran kuussa.
Parisuhde on krooninen ahdistus, synkkä pilvi pään päällä, kivireki perässä. Jos tästä joku päivä pääsen omilleni, en ikikuunapäivänä ota enää kakslahkeista saman katon alle. En-vaan-jaksa.
Ihan samalta kuulostaa tämäkin kokoon kuivunut suhde. Ei raukkautta enää aikoihin, seksikin loppu puoleltani kohta puoltoista vuotta sitten. En vaan saa aikaseksi jätettyä. Onhan tämä turvallista ja helppoa. Ei riitaa ei mitään… en tiedä mitä sanoa että tajuaisi lähteä. Eihän kukaan voi ajatella et kaikki on hyvin…lähtisipä edes omatoimisesi..
Älä tunne syyllisyyttä, ennen vanhaan naisilla ei ollut mahdollisuuksia, jolloin piti vain kärsiä. Nykyään on! Olen ollut tuossa tilanteessa, paitsi, että oma mies oli todella itsekeskeinen. Yritin kestää lasten takia. Lopulta kadotin itseni rakkauden ja kunnioituksen puutteeseen. Avioerosta on nyt 3 vuotta ja pärjään hyvin, taloudellisesti huonommin mutta olen onnellisempi itseni kanssa
Eikös kannataisi sallia ja ennen kaikkea näyttää ne tunteensa…? Olipa ne mitä hyvänsä turhautumista, ällötystä, rakkautta ihan mitä vaan ne nyt tällä hetkellä on! Sillä saa ainakin tunteettomuuden (lue:arkisen shitin) panssarin rikki ja jos ei muuta niin keskustelua ainakin aikaiseksi….
Niin tutun kuuloista… Meillä tilanne jatkunut ainakin 7 vuotta. Aluksi kävin perheterapiassa yksin, kun en saanut miestä mukaan. Puhuin kuitenkin avoimesti tunteistani. Myöhemmin, erokorttia vilautettuani, ukko tuli mukaan ja totesi sitten ulkopuolisen avun olevan täysin turhaa. Enää ei keskustella. Ei riidelläkään. Ei naureta. Seksiä joka toinen kk. Hoidetaan arki. Bonuksena meillä mieheni vuosia kestänyt krooninen kipu. Parisuhde on hanurista, mutta arki toimii ja etsin iloa muista sosiaalisista suhteistani. Ilman lapsia en tosiaan olisi ollut tässä jamassa enää pitkään aikaan…
Todellakin. Olisin voinut kirjoittaa ihan saman tekstin. Uskomatonta, että meitä vastaavassa tilanteessa on muitankin. Itse olen tavannut miehen, jota haluaisin jokaisella tasolla ja tavalla. Hänellä on yhtä väljähtynyt suhde kuin minullakin. Olemme olleet ihan kiltisti toistaiseksi, mutta koska näemme säännöllisesti uskon että on vaan ajan kysymys koska petän miestäni.
Olisin voinut kirjoittaa ihan samoin. Tiedän miltä sinusta tuntuu. Itku pääsi kun luin kirjoitustasi.
Miksi ei kaikki voi jatkua ihan hyvin, ei täydellisesti, mutta ihan hyvin.
Se kipinä vaan on sammunut. Omassa tapauksessa kipinöinti on siirtynyt toisaalle. Ei kuitenkaan ole kysymys mistään suhteesta, todellakaan. Vaan ihmisestä jonka kanssa haluaisin tutustua paremmin ja katsoa onko hänen kanssaan mitään mahdollisuuksia minkäänlaiseen suhteeseen.
Tiedättekö, minä luulen, että kirjoittajan kuvaaman kaltainen tilanne on yleisempi kuin tiedetäänkään. Vai kuinka monta kertaa tästä teemasta puhutaan esim. ystävien kesken, käsi sydämellä. Luulen myös, että arki jyrää etenkin naisen halut ja ajatukset ihan muille raiteille. Toivottavasti esim. Leena Hattunen, Huonon Äidin Ilta-Sanomat -keskusteluohjelman seksuaaliterapeutti tulisi kommentoimaan tätä.
Meillä ihan sama juttu. Periaatteessa liitossa kaikki hyvin mutta ei seksi kiinnosta enkä oma-aloitteisesti edes koske miestä. Mutta eipä ne muutkaan miehet kiinnosta. Yhden osa-alueen tökkimisen takia ei viitsisi koko pakettia purkaa 🙁 Mikä neuvoksi?
minulla oli myös vuosia tilanne ettei seksi kiinnostanut mieheni, eikä muitten kanssa. Lopulta erottua huonosta avbioliitosta ymmärsin että haluttomuus johtui huonosta parisuhteesta. Nyt nautin seksitä erittäin paljon ja se on voimia antava tunne uuden miehen kanssa.
Itse elänyt jo muutaman vuoden seksittömässä liitossa. Elämä perusturvallista, emme juurikaan tappele, molemmat tietävät omat hommat ja rutiinit. Vain rakkaus puuttuu ainakin minun puoleltani, mutta rohkeus ei riitä lähtemään ja koittamaan löytyykö onni muualta.
Lasten takia on turha kökkiä huonossa liitossa. Myös raha on huono syy. Elintaso saattaa toki laskea, mutta mieluummin se, kuin että lapset oppivat ihan käsittämättömän huonon parisuhde mallin. Toki jotain terapiaa voi olla hyvä kokeilla, joillekin siitä tuntuu olevan apuja. Itse päädyin vastaavassa tilanteessa eroon, koska tilanne tuntui kidutukselta kumpaakin aikuista osapuolta kohtaan. Voimia sinulle valitsemallasi tiellä, päädyit mihin ratkaisuun tahansa!
Olen joskus kuullut sanottavan, että ”parempi hatullinen paskaa kuin ´ihan kiva´”.
Kun puhut miehesi lössähtäneestä olemuksesta, tarkoitatko että vartalolle on alkanut kertyä vuosirenkaita reippaaseen tahtiin, vai että häntä ei enää kiinnosta ruokota ulkoista habitustaan kuten nuorempana?
Voisitteko ruveta käymään yhdessä lenkillä tai kuntosalilla? Jos miehen garderoobi on ollut muodissa UKK:n aikana, niin saisitko varattua ajan jollekin pukeutumisneuvojalle vaatekauppaan? Kysy, missä lähipiirin ”hyvähiuksiset” miehet käyvät parturissa ja pistä mies käymään samassa paikassa.
Osta miehellesi itsellesi mieleisentuoksuista partavettä tai deodoranttia.
Nämähän toki ovat ulkoisia tekijöitä. Entä pariterapia?
Tai mitäs jos kysyisit mieheltäsi suoraan, että haluaako hän olla sinun kanssasi?
Kuten Huono Äiti on monta monituista kertaa sanonut: meillä on vain tämä yksi elämä.
Kyllä se vire voi löytyä uudelleen, jos sitä joskus on ollut. Olen ollut itse samassa tilanteessa vuosia sitten, ja pariterapian avulla se iljettävä puoliso muuttui silmissäni taas siksi ihanaksi tyypiksi, johon nuorena hullaannuin! Onneksi en silloin hätiköinyt ja alkanut työstämään eroa! Tsemppiä!
Minä erosin. Kiltistä ihanasta miehestä johon olin rakastunut 20-v sitten ja jota rakastan yhä ja varmasti aina. Romantiikka vain oli kadonnut -ja halu. Tilanne aika paljon kuvatun kaltainen. Lähinnä inhotti kaikki. En tiedä miksi. Nyt jos saisin kääntää aikapyörää takaisin, hankkiutuisin pariterapiaan tai ihan mihin vain. Kääntäisin viimeisen kiven enkä luovuttaisi. Voi olla että tilanne olisi sama, olisin eronnut. Mutta olisin yrittänyt. Lasteni takia. Heidän ahdistus ja paha olo ovat se, mikä herätti minut. Liian myöhään. Älkää rakkaat ihmiset erotko jos teillä on lapsia ja suhde on väkivallaton eikä kuvioissa ole toisia naisia / miehiä tai alkoholia.
Parisuhdeterapia / seksiterapia voisi olla kokeilun arvoista. Itselleni samassa tilanteessa tuli ero. Tosin meillä ei ollut sitä seksiäkään yhtään viiteen vuoteen.