Nykyään lapsia ymmärretään kasvatuksessa. Heidän annetaan olla lapsia, ja heidän tarpeitaan kuunnellaan. Tästä seuraa se, että me aikuiset kuuntelemme loputtomasti, korvat soiden, aivan jumalatonta möykkää.

Lasta ymmärtävä ja lapsuutta kunnioittava kasvatus on tosi hyvä juttu. Sekin on hienoa, että lasten tulee näkyä mutta ei kuulua -tyyliset fraasit ovat jääneet menneisyyteen. On ihan oikein, että lapset saavat telmiä, leikkiä, hupsutella ja oikutella.

Yksi juttu vaan tuntuu unohtuneen. Nykyisin tunnumme ajattelevan, että lasta ei saa kieltää, ettei tämän itsensä toteuttaminen vain vaarannu. Ennen kaikkea lasta ei saa käskeä hiljaiseksi – lapsen tulee saada ilmaista itseään, ja lasta tulee kuulla!

Vauvat huutavat, se on selvä. Mutta kommunikoimaan kykenevän lapsen ei tarvitse kiljua kurkku suorana koko ajan. Leikeissä äänentaso toki nousee joskus, tai jos muuten oikein innostuu. Surukin tulee puseroon silloin tällöin. Mutta kaupassa, bussissa tai puistossa ei tarvitse pitää tauotonta metakkaa.

Monet lapset pitävät, ja me muut sitten kuuntelemme kun korvamme juuressa kiljutaan kassajonossa tai kahvilassa. Vanhemmat eivät puutu rääkymiseen ja huutoon millään tavalla.

Mutta hei, ihan oikeasti! Lapselle saa sanoa, että olepas nyt hiljaa/ Älä huuda äläkä jankkaa/ Älä keskeytä koko ajan, odota vuoroasi. Ihan rohkeasti vaan, on ne käytöstavat jossain välissä opittava kuitenkin.

Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, perustellaan. Ja tietenkin oman lapsen pitätämälle metakalle kuuroutuu. Mutta sen verran pitää sekä ajatella muita ihmisiä että uskaltaa olla kasvattaja, että sanoo lapselleen tarvittaessa, että nyt se suu suppuun.

P.S. Myös juhlissa pitää osata käyttäytyä, vaikka meno villiksi äityisikin.

P.P.S. Ihan joka paikkaan lapsia ei vaan voi viedä.

— Team Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.