Oletko hullu! Nyt joudut aloittamaan kaiken ihan alusta vauvan kanssa, vaikka juuri olet saanut lapsen kasvatettua pitkälle koulutieikään!

No. Niin, kyllähän sitä kuuli. Kun tulin toisen kerran raskaaksi, esikoiseni oli 10-vuotias. Onhan se nyt ihan hölmöä. On saatu vauva-aika, taaperoaika, uhmisaika, esikoulukipuilut ja koulunaloitusstressit juuri hoidettua.

On omaa aikaa, yöt nukutaan täydellisesti, vaipat ovat vain häilyvä muisto jostain vauva-ajoilta, ei pukluja, ei kipeitä tissejä, ei tissiraivareita, ei hytkyttelyä ympäri kämppää pitkin öitä. Lapsi on omatoiminen, liikkuu julkisilla itsekseenkin jo, käy kaupassa apuna.

Miksi oi miksi haluan taas aloittaa kaiken alusta! Onko tässä mitään järkeä!

On. Paljonkin. En keksi yhtään huonoja puolia, paitsi, okei nuo juuri mainitut, mutta hyvät puolet vievät selkeän voiton kyllä.

Ensiksikin. Olin paljon valmiimpi äidiksi, tajusin, mitä vauva tuo tullessaan elämään, en panikoinut, olin rauhallinen, tajusin ostaa oikeat tavarat oikeaan aikaan valmiiksi kotiin. Tiesin, että vauva ei tule mullistamaan koko elämää ja kaikki on vain niitä kuuluisia vaiheita. Lapsi kasvaa nopeasti ja ei ole jatkuvasti hammasvaiheessa, vauvankakkavaiheessa, kipeät ikenet- vaiheessa tai ylipäätään jossain vaiheessa. Tai on, mutta ne vaihtuvat. Kaikki helpottaa aikanaan. Keep calm ja odota vain. Kahvi auttaa. Kaikki helpottaa.

Mutta voiko lapsista olla toisilleen ollenkaan seuraa, kun ikäero on noin iso? Onko heillä mitään yhteistä? Kun toinen on vauva ja toinen kymmenenvuotias, voi yhteinen tekeminen olla aika vähissä. Toisella on jo aktiivisesti harrastuksia, koulujuttuja ja kaverien kanssa oleskelua, toinen makaa lähes ameebana viltillä ja elämän täyttää syöminen, nukkuminen, kakkiminen, syöminen, nukkuminen, kakkiminen… Nyt toinen on leikki-ikäinen ja toinen yläkoululainen teini. Nopeasti ajateltuna, ei mitään yhteistä. Ei ne varmasti tule toimeen. Ei voi tulla.

No meillä tullaan! Sen jälkeen kun ensin sain kokea sen uskomattoman ihanan hetken, kun isompi näki sisaruksensa ensi kertaa, tämän jälkeen hoiti vauvaa, valvoi yöllä kanssani ja hytkytti itkevää veljeään, olen saanut kokea ja todistaa ihanan sisarusrakkauden synnyn. Kun ikäero on näinkin iso, niin samoista leluista, peleistä, telkkariohjelmista, tekemisistä tai mistään ei tule riitoja. Kummallekin on omat juttunsa. Isompi kyllä näyttää mallia, miten leikitään ja pienempi tekee perässä. Se seuraamalla ja mallista oppiminen ei ole muuten mitään pötypuhetta. Pieni oppii älyttömän paljon isommaltaan. Isoveli on kuningas jota matkitaan!

Lisää hyviä puolia: isosisarus on oiva hoitaja ja opettaja! Meillä veli kylvettää pienempää, vaihtoi vaippoja, lämmittää ruokaa, valitsee vaatteita, opettaa ajamaan pyörällä. Isoveli näyttää kuvia kirjoista, opettaa sanoja, näyttää palapelien palojen oikean paikan, opastaa kaupassa oikeaan paikkaan.

Ja sitten se palvonta. Isoveli on pienelle jumala. Ei se äiti kelpaakaan enää mihinkään. Veli se on joka rulettaa. Mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä. Toinen menee suihkuun, toinen seuraa perässä. Toinen syö, niin huonommin syövä leikki-ikäinenkin on yhtäkkiä ruuan suurkuluttaja.
Kymmenen vuoden ikäero toimi meillä kuin hyvin kirjoitettu elokuva. Ja toimii edelleen.

Jos jatkossa ja tulevaisuudessa täysi-ikäinen esikoiseni ei jaksa olla kouluikäisen veljensä kanssa enää intensiivisesti yhdessä, niin se on sen ajan murhe. Nyt meillä majailee niin tehokas ja läheinen kaksikko, että välillä tuntee itsensä vallan ihan ulkopuoliseksi!

Nimim. Tuplaäiti

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

5 vastausta artikkeliin “Lapsillani on iso ikäero”

  • Kapikka sanoo:

    Olen itse ollut 15v, kun pikkuveli syntyi. Ei ollut helppoa teini-ikäisellä kuunnella itkevää lasta keskellä yötä eli draamaa kyllä riitti isosiskon puolelta. Viisi vuotta asuttiin saman katon alla ennenkuin muutin pois eli välimatkaa tuli hieman enemmän. Ei kiinnostanut samat asiat eikä kiinnosta ihan täysin vieläkään: minulla on omat lapset, veli saanut vasta ajokortin. Mutta huumorintaju on sama, Legot on kivoja, vanhemmista on kiva naljailla ja 19 vuotta myöhemmin yhteisiä aiheita löytyy pikkuhiljaa enemmän. Harmittaa lapsiajan missaaminen, kun teini-iässä muut asiat tuppaavat kiinnostamaan enemmän. Mutta se ei ole estänyt sisarussuhdetta. Olen ylpeä veljestäni ja tunne on varmaan molemminpuolinen. Odotan innolla tulevaisuutta ❤️

  • Jasminni sanoo:

    Minulla ja pikkusiskollani on ikäeroa melkein 8 vuotta, ja ollaan aina oltu hyviä ystäviä, eikä ole tarvinnut olla mustasukkainen toisen saamasta huomiosta ja rakkaudesta. Itse sain olla pitkään lapsi, kun leikin siskon kanssa, vaikka myöhemmin toki hoidinkin siskoa paljon. Ihan paras ikäero!

  • Happy sanoo:

    Sain ihan kyyneliä silmiini lukiessani tätä! Itselläni tyttö -05, poika -07 ja nyt poika tammikuu -17, joten ymmärrän täysin mistä puhut! Ja kyllä sitä yhteistä tekemistä on jo tässä vaiheessa, kun pikku touhottaja odottaa duplotornin valmistumista että saa huitaista sen nurin, vain yhden mainitakseni! Onnellisena omasta tahdostaan auttavat kädet ja valtava pulppuava rakkaus sisaruksilta pikkuiselle on kaiken rankemman ajan kantava voima. Puhumattakaan siitä katseesta minkä pikkuinen isosisaruksille suo jokapäivä, joka kerta kun katsoo kohti. Varsinkin aamulla oltuaan yön erossa, aamuhalit on parhaita! Etunsa pienessä ikäerossakin (kokemusta on) mutta oma erikoinen etunsa tässäkin! Paljon helpommalla kaikki menee nyt 🙂 Ihana lukea että näin on muillakin!

  • Johanna sanoo:

    Mulla oli esikoistytär 14v kun kaksospojat syntyivät. Nyt pojat on 8v. ja tytär 22v, ja loistavasti tulevat toimeen, miksi eivät tulisi? Tytär on asunut ulkomailla välillä, mutta sekään ei ole haitannut, kun sisko on kotona hän vie uimahalliin ym. kivoihin paikkoihin, leipoo ja tekee ruokaa yhdessä, auttaa läksyissä, komentaa siivoamaan huoneen ja lukee Harry Potteria iltaisin. Heillä on aina ollut yhteisiä juttuja, leikkejäkin, kyllä se vaan parikymppinenkin osaa juosta ja painia ja pelleillä. Luulen että kun pojat on teinejä he käyvän siskon luona ulkomailla, missä maassa sitten sattuukin asumaan, joutuvat ehkä hoitamaan siskon lapsia 🙂

  • sinivuokko sanoo:

    Kiitos ,että jaoit kokemuksesi 🙂 Olen saman kokenut onnellinen äiti ja onnelliset lapset (nyt jo aikuisia) 10.5v ikäerolla.Edelleen sisarusnapanuora kestää <3