Vapise Marie Kondo, ruotsalaismummojen raivaustaktiikka on uusi KonMari. Siinä missä konmarittaminen pyrkii seesteisempään elämään nyt, on ruotsalaisen kuolinpesäsiivouksen tähtäin siinä hetkessä kun meistä aika jättää.

Döstädning (tai häshtäg-maailmassa #dostadning) on Margareta Magnussonin kirjassaan The Gentle Art of Swedish Death Cleaning esittelemä siivousmetodi, jonka mukaan pitäisi miettiä, minkälaisen määrän rojua jättää jälkeensä kun kuolee. Jotta jälkeläisten niskoille ei jäisi pestyjä margariinirasioita, viikattuja muovipusseja tai säkkitolkulla halpatuotantovaatteita ja ”aivan upeita” kirppislöytöjä, pitäisi turhasta roinasta hankkiutua itse eroon vielä kun on hengissä.

Jokainen, joka on kuolinpesiä raivannut, tietää minkälainen show se on – ja kuinka paljon sälää hilloamme nurkissamme. Kuolinpesäsiivous pitäisi Magnussonin mukaan aloittaa viisissäkymmenissä, jotta on sitten mukavan roinaton koti, kun potkaisee tyhjää. Mutta miksipä odottaa siihen asti!

Tietysti myös tavaran hamstraamista pitäisi alunperinkin välttää, ja käyttää elämä itseä ilahduttaviin elämyksiin, niin kauan kuin elämää on jäljellä.

Ruotsalainen kuolinpesäsiivous kuulostaa ehkä hieman makaaberilta, mutta voi hyvinkin toimia raivaamisessa. Tavaraa emme saa mukaan kun täältä lähdemme, ja ehkä vaikkapa kulttuurielämykset antavat elämään enemmän sisältöä kuin shoppailureissut?

— Team Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Kuolinpesäsiivous on uusi KonMari”

  • 50++ sanoo:

    Joo, luontaisestikin on tullut 50+ mieleen:) Mikäpä estää lapsilta jostain asioista kysymäänkin, jos heitä varten säästää?

  • ntitalonmies sanoo:

    No nyt! Ihmisille, jotka eivät saa mitään nautintoa ajatuksesta, että kaapissa ovat sukat hienosti viikattuna (kuten minä) sekä ihmisille, jotka ovat jo vuosia sitten huomanneet, että elämä on laivanupotuspeli, ja koska tahansa voi osua ja upota.
    Vielä kun pääsisi siitä usean sukupolven mittaisesta ”ei saa mitään heittää pois, koska sitä voi vielä tarvita” -oireyhtymästä, jonka johdosta minulla on tallessa esim. 22 vuotta sitten edesmenneen kissan rokotuskortti sekä kaikki lastenkirjat, mitä meidän sukuun on neljässä polvessa ostettu, olkoon kuinka repaleisia tai tahmaisia hyvänsä.