Aloitin elokuun puolivälissä sitruunatestin – eli siitä lähtien olen aloittanut aamuni sitruunalla. Nyt kolmen kuukauden päästä on aika kertoa tuloksista:

Aloitin sitruunakuurin ystävän suosituksesta, hän kertoi minulle siitä, miten happamia meidän länsimaisten ihmisten kroppamme ovat ja että meidän tulisi olla paljon emäksisempiä. Jos me olisimme emäksisempiä, me ja meidän ihomme ja esimerkiksi hiuksemme voisimme paremmin. Koska olin hyvin stressaantunut ja tukka lähti päästä tukkoina (ensimmäistä kertaa elämässä) päätin tietenkin kokeilla. Sitruunakuurini alkukertomus täällä

Mitä siis tein? Puristin joka aamu sitruunaa veteen ennen varsinaista aamupalaa. Ja koska olen ihan tavallinen Huono Ihminen, voin heti tunnustaa, etteivät ne aamupalanikaan mitään hääppöisiä olleet. Joskus sitruunaveden jälkeen hulautin mahaani kahvin, joskus jotain syötävää. No joo, mutta sen sitruunaveden join joka aamu.

Kunnes tein aamujuomaani vielä pienen lisäyksen – aloin sekoittaa sitruunaveteen Oras Plus -jauhetta, joka on kuin viherpirtelö, mutta tehty kiireiseen makuun.  Eli Oras Plus on jauhemainen orasvalmiste, jota sekoitetaan aamulla veteen pari teelusikallista  -minä siis aloin sekoittaa sitä pari teelusikallista sitruunaveteeni. Oras Plussassa on oraita ja leviä, joilla on hyvä vaikutus vastustuskykyyn, vireyteen sekä ihoon ja luustoon.

oras plus uusi

Sitruuna-Oras Plus aamukuurini jälkeen olen huomannut seuraavat muutokset:

  • Olen aamulla virkeämpi, aamukuuri selvästi virkistää
  • Ihoni on parantunut
  • Hiustenlähtö loppui, nyt päästä kasvaa hirveä määrä uutta lyhyttä karvaa
  • Kynnet kasvavat huimaa vauhtia
  • En ole ainakaan vielä ollut perinteisessä syysflunssassa

(Virtsan haju on muuttunut erilaiseksi, jos se nyt jotakuta kiinnostaa…viitannee muuttuneeseen aineenvaihduntaan.)

Kokeile itse, mitä kuuri vaikuttaa sinulle! Yhteistyökumppanini Valioravinto antoi Huonolle Äidille arvottavaksi 10 Oras Plus -pakettia –  Huono Äiti arpoo ne kaikkien teidän kesken, jotka jätätte kommentin tämän blogin kommenttiriville! Kommentti voi olla vaikka sana sitruuna tai mandariini, ihan sama se mulle :). Arvontaan voi osallistua 13.11. asti.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 670 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

670 vastausta artikkeliin “Huono Äiti testasi sitruunakuuria!”