Hoitajan terveiset päiväkodin pienten puolelta
Tapasin lastenhoitajan, joka on tehnyt töitä kohta 25 vuotta päiväkodissa. Hän halusi kertoa siitä arjesta, jossa pienimmät päiväkotilapset elävät:
”Alle 1,5 -vuotiaat päiväkotilapset ovat aivan väärässä paikassa. Heitä ei pitäisi tuoda lainkaan päiväkotiin. Jos ihan pieni on tottunut ottamaan aamupäivällä pienet unet, lapsi pidetään väkisin hereillä, jotta kaikki lapset nukkuisivat yhtä aikaa nukkumisaikaan. Hereillä pitäminen voi tarkoittaa jopa kasvojen valelua kylmällä vedellä ja vähimmillään kylmässä maassa istuttamista.
Jos päiväkotiin tuleva lapsi ei osaa vielä itse syödä, se on ikävä juttu se. Jos osastolla on kaksi hoitajaa ja monta ihan pientä, hoitajat eivät ehdi syöttää kaikkia nopeasti vaan nälkäinen lapsi tuijottaa ruokaansa kunnes apu ehtii paikalle. Jos housuun tulee kakka, hän odottaa kakoissaan, kunnes joku ehtii auttaa. Jos hoitajat sairastuvat, tilanne pahenee entisestään, koska sijaisia ei oteta.”
Hoitajan mukaan pienet lapset saadaan päiväkodissa juuri ja juuri säilymään hengissä, mutta mitään sen ihmeellisempää ei pienille ole eikä voi tarjota. ”Jotkut vanhemmat väittävät tosissaan, että ”meidän vuoden ikäinen niin kaipaa kavereita”, mikä on puppua. Pieni lapsi ei halua mitään muuta kuin olla kotona.”
Hoitajan mukaan on ikävää, miten suomalaiset äidit käyttävät subjektiivista päivähoito-oikeutta hyväkseen. Hänen mukaansa kukaan ei siis kukaan ota vanhempaa lasta pois päivähoitopaikalta kun vauva syntyy. Jokainen tuo isomman lapsen säännöllisesti päiväkotiin. Meistä on hänen mukaansa kasvanut pullamössöruokittu lellikansa, joka on todella kaukana niistä ajoista kun naiset sotien aikaan hoitivat lapset, pellot, työt ja ihan kaiken ilman mahdollisuutta huilailla kun isompi lapsi on niin väsyttävä.
Hoitaja sanoi tietävänsä mikä on perheiden vakiovastaus kun tästä aiheesta herättää keskustelua. Se on raha. On pakko käydä töissä ja tuoda pienet päiväkotiin. ”Mutta kun ei ole. Hän En käsitä sitä, miksi lasten ollessa pieniä ei tyydytä pieneen ja ahtaaseen asuntoon ja huonoon autoon, jotta lasten kanssa voidaan olla kotona. Nyt jonkinlaisena hyvän elämän tavoitteena on suuri omakotitalo ja hieno auto, mutta ei lasten onni. Lapset asuvat mielummin ahtaasti ja ovat kotona kuin velkaisessa omakotitalossa, jossa he eivät vietä aikaa. ”
Kaikkein paras ikä lapselle hoidon aloittamiseen on hoitajan mukaan lähellä 3 vuotta. Mutta koska se on harvalle mahdollista, hoitaja haluaa vedota äiteihin ja isiin, että pitäkää lapsenne poissa päiväkodista edes niin kauan kuin he ovat 1,5 vuotta, osaavat kävellä ja syödä itse ja jollakin tavalla ilmaista itseään. Se on lapsen etu.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 179 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Haluaisin tuoda muutaman lisänäkökulman keskusteluun, ottamatta kantaa siihen missä pienen lapsen on parasta olla.
Kukaan ei koskaan sano isistä, että oletpas huono isä, kun et jäänyt hoitovapaalle, vaan menit suoraan töihin. On siihen lapsenkin tekemiseen kaksi tarvittu. Nykyään isät osallistuvat toki enemmän, mutta kotihoidontuen nostajista 94% on silti naisia.
Lisäksi se, että se ensimmäinen lapsi on saanut äidin jakamattoman huomion vauva-aikana. Miksi toiselle lapselle ei suotaisi edes osittain samaa? Mielestäni vanhemmalle lapselle on ihan oikeudenmukaista suoda niitä omia kavereita ja sitä hoitoaikaa muutamana päivänä viikosta, varsinkin jos uusi vauva sattuu olemaan vaativa. Paljon riippuu tietenkin asuinpaikasta, mutta jos lähellä ei ole leikkipuistoa tai samanikäisiä lapsia. Itse muistan äidin kotonaolosta sen, että aina oli kiire siivota tai pestä pyykkiä tai tehdä muita kotitöitä, ja kun sisaruksia ei ollut, oli kotona melko usein tylsää.
Ennen vanhaan, kuten on jo aikaisemminkin tullut ilmi, lapset laitettiin töihin heti kun kynnelle kykenivät. Lisäksi pihapiirissä asui usein joku, joka ei enää jaksanut osallistua ”oikeisiin” töihin, joten hänen kontolleen jäi lasten kaitsiminen. Vieläkin lasten on toki hyvä oppia töitä, mutta ehkei siinä määrin kuin ennen vanhaan.
Lapsethan tunnetusti sopeutuvat todella nopeasti ja hyvin uusiin asioihin, joten lapsesta voi olla vaikea nähdä onko hoidossa oikeasti mukavaa. Kuitenkin, jos lapsi alkaa oireilla, on se merkki jostain, jota on syytä tutkia tarkemmin. Jo hoitopaikkaan tutustuttaessa on hyvä tarkkailla nimenomaan hoidossa olevia lapsia. Kukaan vanhempi tuskin veisi omaa lastaan hoitopaikkaan, jossa näkisi, että lapsia kohdellaan kaltoin, tai vastoin omia kasvatusmetodeja. Kylässämme oli joskus perhepäivähoitaja, jonka kotiin ei päästetty vanhempia sisälle kun toivat tai hakivat lapsiaan. Mitä siellä sitten olikin, itse en olisi moiseen paikkaan lastani jättänyt.
On myös lapsikohtaista, mikä hoitotapa sopii kenellekin. On lapsia, jotka hirmuisesti kaipaavat seuraa, ja ovat sosiaalisia. Sitten on lapsia, jotka mieluusti puuhailevat vain itsekseen, tai osallistuvat aikuisten töihin. On vanhempien tehtävä miettiä, mikä on parasta lapselle. Sosiaalisen lapsen voi olla hyvä opetella olemaan ja touhuamaan yksin, ja ujon lapsen taas harjoitella sosiaalisia suhteita.
Oli lapsen hoitotapa mikä tahansa, fakta on kuitenkin se, että se maksetaan verorahoilla, joten työssäkäyntiä tarvitaan. Jokaisella vanhemmalla pitää olla oikeus tehdä omat ratkaisunsa, ja sen jälkeen seisoa niiden takana, olivat muut mitä mieltä tahansa. Silloin ratkaisu on huolella mietitty, kun ei tunne tarvetta puolustella omaa ratkaisuaan. Vanhempien vastuulla on miettiä mikä on parasta juuri heidän lapselleen. Se on toivottavasti aina motiivina, kun puhutaan lasta koskevista päätöksistä, olivat ne sitten karkkipäivää tai hoitopaikkaa koskevia.
kukin tallaa omalla tavallaan. mä ainakin meen äitiysloman loputtua töihin jos vain oman alan töitä löytyy sillä hetkellä, ennemmin takaan hyvän taloustilanteen lasta varten, kuin että saa laskea senttiä joka päivä. mikäs siinä jos on sellaasia kotiäitiä joidenka miehet on jotaki huippujohtajia omine firmoineen ja rahaa on vaikka muille jakaa nii pystyy olemaan kotona. itse olen ollut pienenä päivähoidossa, silti ison perheen takia oli tiukkaa rahan suhteen eikä vaatteitakaan oikeen ollut varaa ostaa. toisaalta se laittoi arvostamaan elämää ja rahaa aivan erilailla kuin esim. kultalusikka persees syntyneillä.. ja vaikka taloudellinen tilanne olisi tulevaisuudessa meidän perheellä hyvä sitte kun on lapsia enemmän ja ovat isompia, kasvatan heidät samallalailla kuin minut on kasvatettu, mitään ei saa ilmaiseksi ja kotitöitä pitää tehdä ja ilman palkkaa.. nykypäivän nuoret kun ei osaa keittää edes perunoja tai laittaa pesukonetta pyörimään. haluan taata sen että ruokaan on aina rahaa eikä niin että jonkun mitättömän arvoisen tuen avulla pitää kituuttaa kaupassa.. ja meillä ei ole lainoja maksettavana, molemmilla on omat autot. tottahan ennemmin omakotitalossa asuisi missä olisi oma piha kuin vuokralla rivitalossa.. miettii että kuitenki jos se omakotitalo olis ja lainaa maksaas siitä nii on se ny melkeen sama maksaako vuokraa vai lainanlyhennystä, vuokrarahojen maksamisesta ei vain saa itte ikinä mitää takaasi. Ja täytyy kyllä sanoa että en oo ikinä ennemmin kuullu moista perhepäivähoidosta tai päiväkodiista. kyllä vaikka olisikin jossaki puutetta työntekijööstä niin kyllä ne katsotaan sen mukaan että riittää kaikille lapsille, ja sitten ei samaan paikkaan enempää lapsia oteta kuin sallittu määrä hoitajia kohden. tai niin tääläpäin asiat ainakin on. eikä voi kukaan sanoa että joo lapsista tuloo ny pahempia tai parempia jos on kotona 3 veeksi asti tai jos menee heti töihin äippäloman jälkeen. kyllä jokainen kasvattaa oman lapsensa parhaansa mukaan ja lapselle oma äiti tietää parhaiten mikä on hyväksi tai ei. kotiäidit syyllistää työhön heti palaavia äitiä ja työssä käyvät äidit kotiäitiä. ei kukaa voi sanoa toiselle että sä kasvatat sun lapsen ny väärin ku meet heti töihin tai toisinpäin että ku jää kotiin. sitä en itse henk.koht. silti ymmärrä että miten kotiäidit ajattelee töihin palaavien pääsevän helpommalla kuin kotiin jäävä äiti, työ tuo osaltaan stressiä ja vie virtaa ja silti aamuisin ennen hoitoon viemistä ja töihin menoa pitää lapset hoitaa ja töiden jälkeen hakea hoidosta ja hoitaa vaikka olisikin aivan rättiväsynyt töiden jälkeen. toki kaikilla on omat mielipiteet mutta hyvät äidit ja isät älkää syyllistäkö toisianne nuon turhista asioista, jokainen jokatapauksessa tekee niinku itse parhaaksi näkee.. tulipas pitkä teksti, mutta siis tämähän on vain mun mielipide asioista. 🙂
Ihan pakko laittaa nyt omat kommentit. toki subjektiivinen päivähoito-oikeus puhuttaa monia ihmisiä, mutta niin kauan kuin siihen on mahdollisuus lain puitteissa, niin toki sitä on oikeus viedä esikoinen hoitoon vaikka onkin itse vauvan kanssa kotona.
Oma elämäni ei kuopuksen syntymän aikaan todellakaan ollut kunnossa; jouduimme suoraan laitokselta lähtemään home-evakkoon lainavaatteissa koko perhe vuokra-asuntoon jonne ostimme uudet huonekalut. Väsähdin totaalisesti koko rumbasta + että vauvalla oli vaikea koliikki. Pelastus oli että esikoinen, tuolloin 4 v. sai jatkaa päivähoidossa tutussa ryhmässä, jolloin itse NUKUIN päivät aina kun vauvakin nukkui. En jaksanut tehdä ruokaa, en juuri mitään kuin vain nukkua. Podin huonoa omaatuntoa esikoisen hoitoon viemisestä, mutta olisi ollut vielä kurjempaa jos hän olisi joutunut kotona yksin leikkimään ja repimään äitiä sängystä ylös.
Onneksi tuo kammottava aika kesti vain muutaman kuukauden ja asiat perheellemme järjestyivät parhain päin : )
Nyt kohta meille syntyy uusi vauva ja en todellakaan vie keskimmäistä hoitoon vaan otin hänet jo hoidosta pois. Aiomme käydä äitiyslomani aikana perhekerhossa, leikkipuistossa ja tavata muita kotiäitejä lapsineen….kyllä siinä tosiaan ihan tarpeeksi virikettä tulee olemaan 3v lapselle. Ja esikoinen on jo koulutiellä.
Mutta…..älkää syyllistäkö toisia äitejä/perheitä heidän ratkaisuistaan sillä koskaan ette voi tietää mikä on perheen tilanne. ”Moni kakku päältä kaunis”.
Ja kyllähän hyvinvointivaltiossa pitäisi vauvojen, lasten ja vanhusten hoito olla niin korkeatosoista että sinne voi hyvillä mielin omansa viesä hoitoon ja luottaa että hoito on laadukastaa.
t: yksi onnellinen äiti
On hienoa, että lasten hyvinvoinnista ollaan huolissaan. Valitettavasti monen on hankala nähdä tulevaisuuteen ja siihen, miten tämän päivän valinnat vaikuttavat myöhemmin.
Oma äitini oli kotiäitinä. Ymmärrän, kuinka etuoikeutettu olin ja arvostan sitä täydestä sydämestäni. Itse valitsisin toisin, in a heart beat. Miksi?
Nuoren äidin voi olla vaikea nähdä tätä: Olet kotona pienen lapsen kanssa. Parisuhde voi niin hyvin kuin vauvan saamisen jälkeen voi. Päätätte hankkia pari lasta samaan putkeen, on kiva kun on isommat sisaret apuna ja leikkikavereina, ja sopiihan se elämäntilanteeseen. Ammatti on jo takataskussa äidilläkin vaikka työelämässä ehti olla vain hetken. Olet kotona 3 lapsen kanssa, ja kun nuorin on 3, alat etsiytyä takaisin työelämään, sillä niin monen ihmisen perheessä alkaa eläminen yhden palkalla tehdä tiukkaa. Lapsilisät käytettiin sitä mukaan mitä tuli, vaikka oli suunniteltu tallettaa lapsille omille tileille kasvamaan korkoa.
Takana on 9 vuotta kotonaoloa, mutta kyllähän se ammattitutkinto auttaa. Vai auttaako? Työmarkkinat ovat muuttuneet, ja työapaikat menevät vasta äskettäin valmistuneille nuorille tai pidemmän työkokemuksen omaaville. Oman alan töitä ei saa. Alat tehdä pätkätöitä siivoojana ja mitä ikinä löytyy. Tämän takia tukien kanssa tulee ongelmia, ja lopputulos on vain vähän parempi kuin plusmiinusnolla. Opiskelu voisi sinänsä olla vaihtoehto, mutta kolmen kympin paremmalla puolella tuntuu hankalalta lähteä opiskelemaan. Päiväopinnoissa niin monet on nuorempia, iltaopiskelu on pois laskuista, että ehtisi olla edes vähän lasten kanssa.
Lopulta vuosia on kulunut, työllisyystilanteesi ollen heikko. Tehdytkin työt olivat huonopalkkaisia eikä eläkettä oikein kertynyt. Lapset menivät teini-iässä töihin voidakseen maksaa harrastuksensa ja muut vapaa-ajanmenot. Ennen tätä he hyvin vähän harrastivatkin kodin ulkopuolella. He työskentelivät myös läpi lukion, koska vanhemmilta ei kehdannut kysyä rahaa. Totta kai se vaikutti koulumenestykseen, mutta minkäs teit.
Huomaat olevasi taloudellisesti riippuvainen miehestäsi ehkä koko loppuelämäsi, oma eläke ei tule riittämään mihinkään. Lapsille jatko-opiskeluista tulee rankkaa, koska taloudellinen turva on niissä töissä mitä ehtii tehdä opiskelun aikana, yrittäen huolehtia siitä, että myös tuet olisivat mahdollisimman hyvät. Pääkaupunkiseudulla asuminen kun on niin kallista.
Eletystä elämästä.
Olipas hyvä kommentti Joku Muu!
Kiitos tästä kommentista <3
Kannattaako niitä kakaroita mennä hankkimaan ennen kuin on varaa siihen? Sitten itketään yhteiskunnalta tukea? Jos ei ole rahaa hankkia lasta, se on suurin ekoteko minkä ihminen voi tehdä. Näin kaikilla olisi kivempaa.
No huh huh!! Ehkä mä oon maailman kaikkeuden paskinnäiti kun mun lapset on menneet molemmat hoitoon alle kaks vuotiaina! Vanhempi oli nuoremman syntyessä eskarissa jos ei olis ollut niin olis ollut osapäiväisesti hoidossa, mutta joka kerta kun hain kotiin niin sanoi että miks sä tulit jo?! Tämä vanhempi on nykyään jo neljäs luokkalainen ja vaihtanut jo kerran koulujakin, pärjää koulussa hyvin ja omistaa mielettömästi kavereita, osa jopa sellaisia joiden kanssa oltu 3vuotiaina päiväkodissa, eli kyllä ne sosiaaliset taidot on tainnut olla jo kehittyneet 3 vuotiaana! Nuorempi on nyt kohta neljä ja viihtyy päiväkodissa hyvin puhuu kavereistaan, eritoten yhdestä samanikäisestä jonka kanssa aloitti samaa aikaan ollessaan 1v8kk ja siitä asti aina puhunut tästä samasta kaverista ja samoin myös kaveri puhuu kotona meidän pojasta!! Kyllä ne on olleet ystäviä jo alle 2 veenä!!! Ja meidän päiväkodissa kyllä pienet saa nukkua silloin kun haluaa ja vaipat on aina vaihdettu!! Vaikka mullakin on ystäviä joilla on samanikäisiä lapsia en ole edes miettinyt hoitavani lapsiani kotona ja joo kyllä se olisi varmaan ollut taloudellisestikkin mahdollista Rakastan lapsiani yli kaiken ja juuri siitä syystä suon heille sen päiväkodin ilon ja aktiviteetit, niitä en ikinä pystyisi tai jaksaisi kotona järjestää! Ja olen myös itsekäs haluan käydä töissä!!! Ja uskon niin että kun äiti voi hyvin niin perhe voi hyvin!!!! Minusta ei ole kotiäidiksi, ja se ei tarkoita sitä että en rakastaisi lapsiani!
Huoh, en yhdy tähän lainkaan! Ensinnäkin päiväkodissa töissä olleena, ei todellakaan tuollaista käytäntöä pienten kanssa ole ollut, ja jos olisi ollut, olisin kyllä älähtänyt ja kovasti. On paljon tilanteita joissa vanhemmat joutuvat viemään pakostakin pienet hoitoon, esim. terveydelliset syyt. Myöskin alle kolmevuotias voi olla jo hyvinkin sosiaalinen, riippuu taas niin lapsen luonteesta. Ja järkyttävä yleistys, että kaikki vanhemmat pitävät isommat lapset hoidossa kun syntyy pienempiä sisaruksia, en minä ainakaan, eikä moni tuttunikaan! Sitä paitsi, nyt kun itse jäin sairauslomalle loppuodotuksessa, otin samantien isommat tytöt hoidosta. Aiotaan jossain vaiheessa käyttää perhekerhon palveluita, kunhan vauva syntyy. Ja PÄÄASIA on että kun äiti voi hyvin, voi lapsetkin hyvin, ja silloin on ketään turha syyllistää!! Ymmärrän toki nämä tapaukset joissa äiti ”laiskottelee” ja se sapettaa, itseänikin joskus, mutta ikinähän emme voi ulkopuolisina ihmisinä tietää perheen taustoja!! Joten aivan liian yleistävä ja syyllistävä kirjoitus kyseiseltä ”hoitajalta”. Ammattitaito sekä ammattietiikka puuttuu häneltä, ihan jo tämä kylmässä istuttaminen kuohutti!!
Tämäpä sattui;
http://www.iltalehti.fi/perhe/2012092716130616_pr.shtml
Tää oli niin laput silmillä ja yleistäen kirjoitettu, että mua lähinnä nauratti. Täytyy itse elää aika kolossa jos todellakin näkee vain tämän puolen suomalaisperheistä. Miks meillä helvetti soikoon on päiväkoteja, jos niihin ei saa lapsiaan viedä? En tajua. Täytyis varmaan säätää lakeja, ettei päiväkoteihin saa tuoda alle kolmevuotiaita missään tapauksessa eikä useampilapsisen perheen vesoja. Kaikki on hoidettava kotona, koska meillä on niin hyvät sosiaalituet, että ihan kaikki suomalaisäidit ja -isät voivat jäädä kotiin, koska muuten lapset menee piloille huonoissa päiväkodeissa, joissa ei ole ammattitaitoista henkilökuntaa lapsia hoitamassa.
Kolme kirjainta: VMP.
Voi jestas! Suomessahan on erittäin hyvin asiat kun voi olla kotona niin pitkään. Katsokaa muuta maailmaa, jossa äitiysloma on korkeintaan muutamia kuukausia. Sitten lapsi hoitoon tai isovanhemmat/hoitaja hoitaa sen kotona.
Suomessakin äitiysloma oli vielä vuoteen 1971 saakka 3 kuukautta. Varmaan kaikki tätä ennen syntyneet ovat kärsineet karmean lapsuuden!
Toki vähän vika on ”yhteiskunnassa” eli kaikissa meissä – mikä muuten tekee yhteiskunnan jos ei ihmiset – kun kulttuurimme on mennyt siihen että lapsiperheet ovat yksin.
Isovanhemmat on palveluasunnoissa vaikka tytär olisi kotiäitinä. Sukupolvet eivät asu enää samassa pihassa. Lapselle ei löydy hoitajia kun sukulaiset asuu kaukana.. Itsehän me näitä valintoja jokainen teemme, missä asutaan ja
kenen kanssa, mikä on asioiden tärkeysjärjestys.
Niin. Eikös juuri hyvinvointiyhteiskunnan tarkoitus ole, että on koitettu kehittää avustuksia ja sosiaaliturvia, ettei nykyisen Suomen kansalaisten tarvitse rehkiä ja huhkia ja polttaa itseään loppuun kuten sodan jälkeisessä Suomessa tai 70-luvulla? Elämme kuitenkin 2012-vuoden Suomessa! Voit lukea tai kysellä vanhoilta ihmisiltä oliko elämä tuolloin helppoa? Eikö nyt ole onni että maksetaan äitiys- ja isyyspäivärahoja, kotihoidontukia ja lapsilisiä, että vanhemmilla olisi mahdollisuus viettää aikaa lastensa kanssa?
Yksivuotiaan tai sitä nuoremman paikka ei missään nimessä ole olla päivähoidossa! Myös, elämäntilanteen mukaan, varmasti tuo 4-vuotta on sopiva ikä, kuten kirjoituksessakin mainittiin. Silloin lapsi on jo omatoiminen ja osaa ilmaista itseään. Mielestäni monet vanhemmat ovat nykypäivänä itsekkäitä ja ahneita, kun vievät lapsensa hyvin nuorena, jopa vauvaikäisenä päivähoitoon. Kuvitellaan, että elämiseen on jotain oikeita mittareita, johon kuuluu hieno talo, tietty määrä lapsia ja kaksi autoa. Niistä pidetään kiinni ja elämä on äkäistä ja kiireen täyttämää, lasten onnellisuudenkin uhalla.
Samuli Putro laulaa laulussaan elämästä ”täydellistä suoritusta en tehnyt minäkään”. Siihen ei pysty kukaan. Siihen silti pystyy, että antaa lapselleen rakkautta, hellyyttä ja varsinkin aikaa. Jos sitä ei pysty antamaan kolmelle lapselle, silloin niitä ei kannata hankkia! Opetelkaa ihmiset katsomaan peiliin, virheistä voi oppia ja omia ajatuksiaan voi muuttaa.
Näkee että jotkut reppanat yrittävät puolustella ratkaisujaan lasten hoidattamisessa, vaikka sydämeen sattuu.
otan nyt kantaa vain tuohon kotona velttoiluun valtion maksamana – kodinhoitontuki on tosiaankinv vain sen reilun parisataa eurimoa kuussa, eli se ei ole ratkaiseva tekijä kotiin jäämisessää tai töihin lähtemisessä. Se tarkoittaa että jostain täytyy tulla rahat siihen elämiseen, laskujen maksamiseen ja lainan lyhentämiseen.
Minä olin kotona 1,5 vuotta lapsen syntymän jälkeen ja sen jälkeen olen tehnyt nelipäiväistä viikkoa. Siitä saa osa-aikaisena kodinhoidontukena 56 euroa kuussa. Se että saan 20% pienempää palkkaa on paljon enemmän kuin 56 euroa kuussa, vaikka en ihmeellisen isopalkkainen olekaan. Eli edelleenkin – kyse ei ole valtion elättämänä oleilusta, vaan ihan omasta valinnasta elää jonkin aikaa pienemmillä tuloilla.
Tottakai monesti rahallinen tilanne ei anna periksi olla lapsen kanssa kotona pitkään. Mielestäni vanhempainvapaan tulisi olla sinne 1,5 ikävuoteen asti, jolloin kaikilla vanhemmilla olisi parempi mahdollisuus viettää aikaa lapsensa kanssa. Kotihoidontuki on naurettavan pieni. Kuitenkaan itse en olisi oman lapseni ensimmäisiä virstanpylväitä, kuten kävelemistä, puhumista ym tärkeää ollut valmis jättämään muiden ihmisten nähtäväväksi.
Ne, jotka ovat täällä väittäneet, että kotiin jäävät vanhemmat ovat laiskoja; miettikääpä uudelleen. Kyllä siellä töissä olisi helpompaa. Siellä ei kukaan vedä itkupotkuraivareita kun asiat ei mene mielen mukaan, ja saat vielä kunnon korvauksen ;D Kotona ollessa ”työpäivä” alkaa meillä klo 6, ja loppuu klo 20.30 kun lapsi nukahtaa. Taukoja ei ole, eikä sairaslomaa saa ikinä. 39 asteen kuumeessa ja oksennustaudissa työnkuva on edelleen sama! Eli en sanoisi laiskan ihmisen hommaksi.
Meillä touhutaan lapsen kanssa koko ajan. Lapsen mielenkiinnon mukaan maalataan, leikitään sormiväreillä, askarrellaan, lauletaan, ulkoillaan, pelataan palloa ja käydään leikkimässä kavereiden kanssa. Lapsi on siis 2,5v. En makaa sohvalla, vaan touhuan lapseni kanssa, opetan hänelle elämästä ja luonnosta. Rajat ovat meillä todella tärkeitä, jo tytön todella voimakkaan persoonallisuuden vuoksi.
Kohta aloitetaan perhepäivähoitajalla, 15 tuntia viikossa, kun alan viimeistelemään opiskelujani. Uskon tytön sopeutuvan hoitoon todella hyvin, koska olen hänestä onnistunut ihan itse kasvattamaan rohkean, avoimen ja luottavaisen ihmisenalun. Tässä iässä alkaa jo kaipaamaan enemmän kontakteja toisiin lapsiin, ja itsekin kaipaan jo ”aikuisten juttuja”. Mutta sitten kun olen vanhus ja elämäni viimeisiä päiviä elelen, niin minun ei tarvitse miettiä niitä muutamia vuosia kun lapset olivat pieniä, ja olivat vierailla hoidossa. Koska siinä vaiheessa työpaikat ja hienot autot ym ei merkitse enää mitään. Mutta ne lapset on oikeasti pieniä NIIN vähän aikaa, että koittakaa niistä nauttia! Eikö sitä voisi vaikka säästää rahaa raskausaikana, jotta voisi olla kotona vaikka sen puoli vuotta pidempään (kun vanhempainvapaa loppuu)?
Hienoa kuulla tuo opettajan silmin nähtävä että on hyvä että lapset on tarhassa. Meillä lapset olivat kotona niin kauan kuin oli kotihoidon tuki vaikka se vaikutti talouteemme hyvin voimakkaasti. Surullisinta minusta oli lukea päiväkodin ammattilaisella miten paljon he pitävät pakkokeinoin lapsia hereillä esim nipistelemällä jne. Hyvin monessa tekstissä alalla työskentelevät ja työskennelleet kertoivat aika inhottavia asioita. Minä olen pitänyt päiväkotia ja sen ammattilaisia hyvinä ja sen että kun vein lapseni sinne heistä välitettiin. Olenko erehtynyt näin pahasti? Nyt alan uskoa sitä mitä kuulen että lapset pidetään ulkona T-paita päällä vielä syyskuun lopussa eikä auteta 5V muistamaan että takki pitää jo olla tai jos kumisaappaat on mukana ja tulee vettä niin ollaan lenkkarit jalassa ulkona. Miten edes voitte pyytää lisää palkkaa jos asiat on näin miten kirjoitetaan? Toivon että ei ole vaan voin vielä uskoa että olette alan ammattilaisia ja välitätte lapsistamme.
ja jestas miten paljon tuli virheitä, kun tekstiä tulee suoraan sielusta. anteeksi siitä.
Niin, alalla kauan olleena on varmaan kertynyt myös sen verran ikää, että omat velat on maksettu ja siitä on aikaa, kun mahdollisesti omat 70-80-luvuilla syntyneet lapset ovat olleet pieniä. Itselläni ei ole lapsia, mutta ekaluokan opettajana olen siitä huolimatta osannut olla. Meillä on talo, kaksi autoa ja velkaa. Jos meille nyt tulisi lapsia tai parikin, nämä asiat ovat jo olemassa olevia asioita, kun rakensimme ja otimme velkaa, olimme siis lapsettomia vailla ajatuksia elämisestä lasten kanssa. Joten:
– jos saamme lapsia, myymmekö talon ja toisen auton ja muutamme vuokralle, että lasten on sitten parempi? En usko sitä mahdolliseksi, enkö haluaisikaan sitä tehdä. Uskon, että lapsi on onnellisempi täällä, jossa meillä olisi oma piha ja vaaratonta metsätietä pyöräilyyn ja yhdessä olemiseen. Esimerkiksi kaksi autoa on oltava, jos asut pienellä paikkakunnalla 10km:n päässä keskustasta, jossa ne kerhot ja uimahallit ja muut ovat – miehen käydessä töissä vielä kauempana.
Sitten toinen näkökulma opettajan silmin:
Nykyään lapset ovat nähneet paljon tullessaan kouluun. Se ei ehkä ole ideaalitilanne, mutta siihen meidän on tyytyminen. Tänä päivänä valitettavasti sellainen lapsi – joka on käynyt vain seurakunnan kerhossa kerran viikossa – erottuu kyllä. Ja se erottuminen ei ole lapsen kannalta kovin positiivinen asia. NÄitä on ollut jo 10 vuoden urallani pari. Pallopelit ovat hepreää, samoin leikkiminen ja yleensöä jutteleminen toisten lasten kanssa. Koulukiusaamisesta puhutaan paljon – yksi kiusaamisen aihe tänä päivänä on se, ettei lapsi ole ystävystynyt ENNEN koulunaloitusta kenenkään kanssa, ei harrasta mitään tai ei vain ole osa toisten lasten arkea – joka muuten opitaan päiväkodissa/perhepäivähoidossa ym ym ym.
Puhut asiaa. Olen täysin samoilla linjoilla. Lapsen tarkoitus ei varmastikaan ole laskea perheen elintasoa enkä kyllä itse usko, että se lapselle sen onnellisempaa lapsuutta ainakaan takaisi. Myös chapter kakkosesta komppaan 100 %:sti. Kyllä päiväkodissa lapsi oppii paljon hyödyllisiä asioita, joita ei kotona opi. Esimerkki elävästä elämästä: Lissu melkein 5 v tuli päiväkotiin ja PURI muita lapsia ihan surutta – myös paljon pienempiä. Ei ollut koskaan ollut lasten kanssa tekemississä ilman äidin jatkuvaa valvontaa. Äidin selitys oli se, että meidän Lissulla ei nyt vaan ole ollut mahdollisuutta oppia, että muita ei saa purra. What the fuck, sanon minä…
Riippuu paljon asuinalueesta, äidin aktiivisuudesta lähteä ulos ja ihmisten ilmoille, sisarusten lukumäärästä, äidin ohjaustaidoista ja monista muista asioita. Jos kymmenen vuoden uralla tapauksia on ollut pari niin ei kuulosta kovin paljolta. Minä pistän huoletta oman kuusivuotiaani syksyllä eskariin, oikeastaan ylpeänä. On käynyt kolmevuotiaasta kerhoissa säännöllisesti, ei ole ollut päiväkodissa. Päiväkoti ei ole ainoa paikka oppia sosiaalisuutta, pelejä yms. Ei ole mitenkään pakollinen pysäkki lapsuudessa. Muitakin vaihtoehtoja on.
Kaikilla on omat tapansa kasvattaa lapsi,itsellä lapsi täyttää pian 3 ja ollut kotona koko ajan,käydään kerhossa kerran viikossa + leikkipuistoissa vähintään 4 kertaa viikossa ja mitä vielä käy kylässä ystäviä lapsiensa kanssa ja ihan hyvin on pärjätty. mies käy töissä vaki paikassa ja itse lopetin osa aikais työni ja suuntaan opiskelemaan kesken jäänyttä tutkintoani. mikään perhe tai lapsi ei ole samanlainen kun oma,eikä kasvatusta tai hoitoonviemistä,töissä käymistä ole kahta samanlaista kaikki tehdään niin kuin parhaaksi nähdään oman perheen etua ja muuta käytännön asioita (rahallisesti pärjäämistä jne) ajatellen. KAIKKI äidit ja isit varmaan haluavat lapsilleen parasta vaikka käyvät töissä 6pv viikossa tai ovat 24/7 kotona! ei kannata ruveta parjaamaan kotiäitejä tai ”työholisteja” kukin ajattelee perheen etua tavallaan! tsemppiä kotiäideille ja isille kotona ja jaksamista niin ikään äideille ja isille töissä!! ja sinä kerhotäti joka ”kidutat” lapsia istuppa itse jäiseen maahan ja heitä jäävettä naamaasi ja HANKI UUSI AMMATTI!!
Ihan loistava kommentti Nuorelta äipältä! Olen täysin samaa mieltä kanssasi!!
No on teillä jo jutut. Suosittelisin lukemaan erinäisiä lasten kasvatuksesta ja kehityksestä kertovia teoksia. Lapsen EI KUULU OLLA ihmisen muun elämän pysäyttävä tekijä. Lapselle EI TARVITSE RAKENTAA omaa lapsen maailmaa. Kun lapsi syntyy, lapsesta tulee OSA PERHETTÄ. Suomeksi sanottuna: kaiken tekemisen, olemisen, menemisen ja tulemisen ei tarvitse eikä ole tarkoituksenmukaista muuttua vain sen takia, että perheeseen syntyy lapsi. Perhe on kokonaisuus, jossa myös aikuisilla on paikkansa.
Jos olette niin -tin tyhmiä, että ette käy lomareissuilla, ette omista autoa, asuntoa ja ostatte kamanne kirppareilta, niin anti palaa vaan. Tutkittuahan se on, että kaikenlainen sosiaalitoimistojen ja yms. asiakkuus siirtyy vanhemmilta lapsille. Opettakaa toki lapsillenne, että aikuisten tehtävä on olla kotona, venyttää penniä, olla omistamatta mitään ja käymättä töissä.
Meillä on 4 vuotia ja vuoden ikäinen. Asutaan sen verran syrjässä, että kyllä, meillä on KAKSI autoa, ihan velatontakin vielä. Talokin on, siitä on kyllä velkaakin ihan tarpeeksi. Vaatteet ostan lapsille uutena enkä tosiaan mistään marketeista. Kahdesti vuodessa käydään perheen voimin ulkomailla viikon, parin lomareissuilla. Sekä isällä että äidillä on muitakin harrastuksia kuin lapset. Tämän takia nyt varmaan meidän lapsista sitten kasvaa jotain helvetin häiriköitä vai? Huhhuh. Voin surutta sanoa, että meidän lapset on huomattavan paljon parempi tapaisia ja iloisempia kuin muutaman kotiäitituttavan kauhukakarat – jotka ruikuttava kyllä, että olis kiva joskus päästä jonnekin käymään edes – voivoi kun ei oo rahaa. Mutta kaippa ne on niin pirun onnellisia siellä 4 seinän sisällä / kotipihassa aamusta iltaan ja päivästä toiseen. HERÄTKÄÄ!!
Kyllä vaan täytyy elämän vähän muuttua kun tulee vauva taloon. Et voi jatkaa samaan malliin menemistä ja tulemista kun ennen vauvaa. Vauva tarvitsee rutiineja, rauhallista arkea, vanhemman läsnäoloa ja hyvää hoitoa. Ja kun hän siitä kasvaa on rutiinit, säännöllisyys ja hyvä hoito edelleen hänen etunsa. Liian paljon näkee vanhempia, jotka tuskailee huonosti nukkuvien lasten kanssa, taistelevien lasten kanssa, huonosti käyttäytyvien yms. Ei ymmärretä, että vanhemmuus, hyvä vanhemmuus tarkoittaa lasten ehdoilla elämistä, perimmiltään. Eikä se tarkoita, etteikö voisi käydä ulkomailla tms. lomailemassa välillä. Mutta se tarkoittaa, että elämää rauhoitetaan vähän, ehkä paljonkin siitä mitä se oli ennen lasta. Varsinkin ensimmäinen vuosi. Kun jaksaa keskittyä lasten kanssa tavalliseen kotiarkeen, rutiineihin, säännölisyyteen ulkoiluineen ja ruokailuineen, niin saa tasapainoisia, onnellisia lapsia. En väitä, että se on ainoa oikea tapa, mutta kyllä silloin vältytään paljon turhalta kitinältä, taisteluilta, nukkumaanmeno – ja univaikeuksislta, levottomuudelta.
Minulla on kolme lasta, kaikki alle eskari-ikäisiä. Kotona olen ollut kuusi vuotta ja vuoden vielä jatkan. Sitten kutsuu työelämä. Isommat lapset käyvät säännöllisesti kerhossa, ulkoilevat paljon naapuruston lasten kanssa. Sosiaalisuus ja kaikki muut taidot ovat kunnossa. Kun olen heitä jaksanut kärsivällisesti ohjata, venyttänyt hermoja, hoitanut hyvin niin myönnän että kotonaolo on välillä todella helppoa. Kun työni alkavat, alkaa myös kiire erilailla. Mutta älkää nyt hyvät ihmiset väittäkö, että lasten kotonahoitaminen olisi laiskottelua, työtä se on, elämän tärkeintä sellaista. Kun sen tekee hyvin, se palkitsee. Minä olen lapsilleni parasta, mitä he voivat saada. Rakastan heitä yli kaiken. Olen varma omasta äitiydestäni ja siitä, että osaan hoitaa heidät yhteiskuntakelpoisiksi ja paljon enemmänkin. Äitiys ei ole mitään rakettitiedettä, eikä lapset alle kouluikäisenä mitään kovin erikoista tarvitse. Luottakaa ihmiset omaan vanhemmuuteenne. Jos asiat eivät lasten kanssa suju, osatkaa katsoa peiliin. Keskustelkaa lasten kasvatuksesta puolisoidenne kanssa, pitäkää vanhemmuuden rima korkealla.
Ihmettelen todella ”hoitajan” kirjoitusta ja niinkun edellä mainittu jo kirjoitteli että syytettä sitten päiväkotiin! Meillä vanhin poika aloitti 1,3 kk ikäisenä päiväkodin ja kerkesi siellä 3 kuukautta viettämään kunnes kyllästyin siihen kun oli koko ajan kipeenä, kun muut vanhemmat toivat lapsensa kipeenä hoitoon. Nyt olen ollut jo 4 vuotta kotona hoitamassa lapsia vanhin siis 6 vuotias, toinen 2,5 vuotias ja nuorin 1,3 vuotias. Mutta nyt kun on jo menty sen verran pitkälle että ollaan jouduttu niin kauan kaikesta nipostämään ja laskemaan pennejä, mistä venyttää niin olen huono äiti tai en mutta kyllä ne työt. Kutsuu!
En tiedä, missä päin Suomea / maailmaa tällainen päiväkoti on. Itse olen työskennellyt ryhmäperhepäivähoidossa nyt 6 vuotta. Meillä on 2 perhepäivähoitajaa + 1 lastentarhanopettaja + tukirahoilla palkattu avustaja. Lapsia on tällä hetkellä 10, 10 kk ikäisestä 5 vuotiaaseen. En saata uskoa todeksi kirjoittamaasi. Meillä on ollut ja tulee varmasti olemaan joka vuosi alle vuoden ikäisiä hoidettavia. Yleensä niitä on pienessä ryhmässä vain 1, joskus on ollut kaksikin. Lapsen ehdoilla meillä hoidetaan. Pieni lapsi nukkuu silloin kun häntä nukuttaa ja useimmiten ylimääräiset unet hän saa nukkua ulkona vaunuissa sään salliessa. Pienelle lapselle on oma syöttäjä tarvittaessa. Tämä lienee jonkun lainen provosaatioksi tarkoitettu teksti.
Itselläni on 2 jo aikuista lasta. Silloin kun he olivat pieniä oli päivänselvää, että äidit lähtevät töihin lasten ollessa 10 kk ikäisiä. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä eikä kukaan tuominnut äitejä tästä valinnasta. Yhtä hyvin voitaisiin nykypäivänä tuomita kotona vuosikausia olevat äidit, jotka käyttävät järjestelmää törkeästi hyväkseen ketjuttaen 3 vuoden hoitovapaita. Lasten teko suunnnitellaan niin, että töihin ei vain tarvisi mennä. Laiskuttaahan se on, varjottuna lasten hyvinvointiin. Työssäkäyvät ihmiset pyörittävät tätä yhteiskuntaa ja maksavat myös teidän kotihoidon yms. tukenne!
Kauhulla olen seurannut erästäkin perhettä. 3 lasta, pienin vauva ja vanhin viisi. Maaseudulla asutaan. Vanhin lapsi on todella epäsosiaalinen ja hirvittävän huonokäytöksinen. Rohkenen väittää, että kummasti auttaisi, jos lapsella olisi ikäistään SEURAA ja ohjattua tekemistä – jota pienemmät sisarukset – saati äiti – eivät koskaan pysty tarjoamaan. Hoidopaikassa on todella paljon hyviäkin puolia. Oikeanlaista ruokaa eikä mitään eineksiä, säännöllinen päivärytmi, ohjattua virikkeellistä tekemistä, seuraa ja kavereita ja RAJOJA, joiden asettaminen ei tämän päivän kotiäitien kasvatukseen kuulu – lapsihan saattaa siitä mennä vaikka rikki.
Tulemme näkemään parinkymmenen vuoden päästä näiden kotiäitien lumoissa 6 vuotiaaksi asti kasvaneiden lasten aikuisuuden. En ennusta siitä kovin ruusuista.