Helsingin kaupunki tarjoaa jatkossa ilmaisen ehkäisyn alle 25-vuotiaille. Hommahan ei hoidu niin, että viskellään nuorisolle ilmaisia kortonkeja, vaan heitä pitää valistaa!

Seksivalistus, siinäpä mukava ja rento termi. Oikein innostava, sellainen sormi pystyssä tässä opetetaan.

Totuushan on se, että seksivalistus on ihan oikeasti ainakin ennen ollut kuivakkaa piinaa, josta on saatu jopa traumoja. Pahimmillaan se oli ”ehkäisyneuvontaa” eli kehotus pitää vetskari kiinni! Ei puhettakaan ”seksuaaliterveydestä”, nautinnosta tai ilmaisesta ehkäisystä.

Se, että sukupolvea toisensa perään on peloteltu ja ohjattu kieltäymykseen, on varmasti jättänyt jälkiään meidän seksikäyttäytymiseemme ja -käsityksiimme.

Ainakin tytöille paasattiin jatkuvasti sitä, että älä vaan anna kenenkään painostaa! Neuvo on toki hyvä ja totta. Mutta siitä saattoi juurtua sellainen käsitys, että pojat ja miehet painostavat tyttöjä ja naisia seksiin, mutta tytöt ja naiset eivät oikeasti halua. Ja että asiaa pitää kovasti tutkiskella ja pohtia, eihän homma sillä tavalla toimi että jos panettaa niin panettaa!

Muuten seksivalistus perustui taudeilla pelotteluun (muistatteko 1980-luvun AIDS-paniikin?) sekä raskaudella pelotteluun. Siinä vaiheessa kun alkoi lapsentekohommiin tulikin melkein yllärinä se, että hetkinen eihän sitä vain pamahda paksuksi siitä, että näkee kikkelin ilman kondomia! Raskaaksi voikin tulla vain tiettyinä päivinä ja niitä pilttejä voi joutua tekemään jopa vuosia…

Käsi ylös kuka muistaa, että seksivalistuksessa olisi puhuttu nautinnosta? Ei taida montaa kättä nousta… Saati että olisi huomioitu muuta kuin heteroseksiä tai erilaisia seksimieltymyksiä. Kaipa sitä oltiin vielä niin lähellä sitä aikaa kun ”seksuaalisia poikkeavuuksia” listattiin sairausluettelossa…ja osan kouluaikanahan ne siellä vielä olivatkin.

Onneksi tuli Cosmopolitan-lehti ja Sinkkuelämää, oli niistä mitä mieltä tahansa, niin ne kertoivat seksistä ja naisen nautinnosta pitkälti kaiken sen, mitä seksivalistuksessa jätettiin kertomatta ja mistä isot tytöt eivät joko tienneet tai kehdanneet puhua.

Onnea ilmaisesta ehkäisystä pääkaupungin nuoriso ja toivokaamme, että nykypäivän ja tulevien vuosien seksivalistus on kevyempää ja iloisempaa! Toki turvallisuus on tärkeää, mutta ei nautintoa pidä unohtaa, edes sormi pystyssä valistaessa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia