Työt alkavat taas ensi viikolla. Kesäloma meni menojaan. Sadetta, viileää ja koleaa. Pari aurinkoista päivää. Jos en selaisi kuvia facebookista, en edes muistaisi mitä lomalla tulikaan tehtyä, kirjoittaa Yhteishuoltaja. 

Uupumus on ollut musertavaa koko kesän ajan. Tämän piti olla sitä akkujen lataamisen aikaa, jotta jaksaa raataa läpi syksyn, talven ja kevään, päästäkseen taas lomalle. Pitkän, pimeän ja räntäisen talven ajan sitä jaksaa sen ajatuksen voimin, että kohta, ihan kohta, on taas kesä. Seuraavaan lomaan on aikaa yhdeksän kuukautta. Ajatus lamauttaa. Sen haluaa sulkea pois mielestä.

Ei tämä näin pitäisi mennä. Työ, jossa vietän kuitenkin suurimman osan arjestani, pitäisi olla mielekästä ja antoisaa. Joskus on sellainenkin työpaikka ollut. Mutta elämä on vienyt täysin erilaiseen elämäntilanteeseen, jossa on ollut pakko ottaa se työ, mihin on päässyt.

Työ uuvuttaa, vie kaiken energian ja siellä tuntee jatkuvasti riittämättömyyttä. Työn laatu ei kiireen ja henkilöstöpulan takia koskaan ole sellainen, että voisin kokea ammattiylpeyttä. Kunpa työpäivän jälkeen tuntisin edes joskus jotakin muuta kuin helpotusta siitä, että selvisin siitä edes jollakin tyylillä läpi.

Jos edes työyhteisön henki olisi sellainen, että siellä tsempattaisiin toisiamme ja ilahduttaisiin työkavereiden näkemisestä, mutta ei, kaikki ovat väsyneitä, kiireisiä, uupuneita. Jos taukoihin on aikaa, vetäydytään niiksi muutamaksi minuutiksi omiin oloihin, eikä jutella tai vaihdeta kuulumisia. Kahvihuoneessakin aiheet pyörivät vain työpäivän aikatauluttamisissa ja jos esimiehiä sattuu paikalle samaan aikaan, sekin puheensorina hiljenee. Osa työntekijöistä poistuu tilasta vähin äänin, jottei esimies vain nakittaisi vielä jotakin ylimääräistä tekemistä.

Arjen oravanpyörässä pitäisi yhteishuoltajuudessa olla niitä pieniä hengähdystaukoja, kun lapset sovitusti ovat joka toinen viikonloppu etäisällään hoidossa ja vastuu kaikesta on hetken aikaa jollakin muulla. Isä kuitenkin yksipuolisesti päätti lopettaa lasten tapaamiset. Aluksi lapset toiveikkaina aina isäviikonlopun lähestyessä odottelivat, kun isä vielä silloin tällöin tuli hakemaan, mutta vähitellen opimme, että on turha pakata lasten laukkuja tai äidin suunnitella mitään omia menoja, koska laukut odottivat eteisessä turhaan ja äiti joutui perumaan sovitut reissut ja ystävien tapaamiset kerta toisensa jälkeen.

Eristäytyminen ystävistä ja vapaa-ajan puute eivät edesauta äidin jaksamista.

Pahalta tuntuu erityisesti lasteni puolesta, kun näkevät päivästä toiseen äidin, joka on väsynyt ja uupunut jo aamulla ja vielä hurjemmassa kunnossa illalla kun kotiin pääsee. Lapset joutuvat viettämään tuntikausia kotona keskenään, koska työpäivä on pitkä ja työmatkoihin menee yli puolitoista tuntia päivässä.

Illalla odottaa kotona ruuanlaittoruljanssi, loputon pyykkirumba ja lapset, jotka ovat odottaneet äitiä kotiin ja kaipaavat kaikki huomiota ja rakkautta. Tarvitsevat apua läksyissä, haluavat kertoa kaiken mitä on päivän aikana tapahtunut. Heille haluaisin aina jaksaa olla läsnä ja osallisena elämässä. Siihen pitäisi ensisijaisesti riittää aikaa. Kaiken muun pitäisi olla toissijaista.

Ahdistus iskee kun joka taholta seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Työelämässä tahti kiihtyy, vaatimukset kasvavat. Kiky pidentää työaikaa entisestään ja lomarahoista viedään kolmannes. Rahat pitää laskea entistä tarkempaan. Suurin osa kesälomasta oli itseasiassa palkatonta vapaata, lomapäiviä kun ei ole kertynyt tarpeeksi. Lapset joutuivat viettämään puolet kesälomastaan kotona keskenään.

Minulla ei ole tarjota lapsille kesäksi pullantuoksuista mummolaa, puutarhaa ja mansikkamaata, kiireetöntä oleskelua isovanhempien tai muiden läheisten seurassa. Mikä uskomaton voimavara ja rikkaus ovatkaan isovanhemmat, jotka riemuiten viettävät aikaa lastenlastensa kanssa. Meillä mummia ja ukkia käydään tervehtimässä hautausmailla kynttilöiden ja kukkien kera.

Lasten isästä ei ole kuulunut kuukausiin mitään.”

Nimim. Yhteishuoltaja

— Team Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta.
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

9 vastausta artikkeliin “Ei ihan paras loma eikä töihinpaluu”

  • Susanna sanoo:

    Voih ❤️ Nyt sun pitää jäädä sairaslomalle. Älä enää yritä sinnitellä, mene lääkäriin ja kerro ja itke siellä tilanteesi. Jää sairaslomalle.

    Sitten kun jaksat, ota yhteyttä joihinkin jo edellä mainittuihin tahoihin ja pyydä apua teidän arkeen.

    Mutta oikeasti; ihan nyt ensimmäisenä SAIRASLOMA.

  • Uupumus on turmioksi sanoo:

    Ooh, nyt voimia sinne! Jos jaksat, soittaisitko perheneuvontaan ja kertoisit tilanteesi. Sain itse apua neuvolasta kun tilanne oli todella tukala.

  • Karoliina sanoo:

    Vaikkei nyt siltä tunnu, niin lapsesi ovat onnekkaita. Heillä on ihana äiti. Sinulla on elämässä oikea arvojärjestys! Toivon, että saat tukea sen parempaan toteuttamiseen. Toivon myös, että saat mahdollisuuksia levätä ja huolehtia itsestäsi. Pyydä tukea mistä vain keksitkin ja ota se vastaan. Tulee vielä päivä, jona arki tuntuu helpommalta ja tulevaisuus valoisammalta.

  • Minna sanoo:

    Kovasti Jaksamista! Toivon, että löytäisit jotakin kautta tukea.

  • Lomaperhe sanoo:

    Hae lapsille lomaperhettä! Tarvitset ja ansaitsen tauon itsellesi ja lapsesi tarvitsevat ja ansaitsevat kesämuistoja! Avun pyytäminen ei ole luovuttamisen merkki. Soita heti huomenna neuvolaan tai vaikka Mannerheimin lastensuojelu liittoon ja kysy miten teidän elämää voitaisiin helpottaa.

  • Selvinnyt sanoo:

    Tuttua tarinaa, onneksi jo selviytynyt tuosta vaiheesta eteenpäin ja lapsi jo aikuinen. Yritä löytää vertaistukea, koska et ole yksin.

  • Toinen Äiti sanoo:

    Lukiessa tuli sellainen fiilis, että olet voimiesi äärirajoilla. Oletko miettinyt lapsille tukiperhettä ja/tai koko perheellenne käytännön apua uuvuttavaan arkirumbaan? Jokaisessa kunnassa on sosiaalihuoltolain mukaisia perhepalveluja. Nämä ovat kaikille perheille tarkoitettuja ns. matalan kynnyksen ehkäiseviä palveluja (perhetyö, tukihenkilötoiminta, tukiperhetoiminta, taloudellinen tuki ym.) Kannustan hakemaan apu rankkaan elämänvaiheeseen ja kovasti tsemppiä!

  • TT sanoo:

    Yhteishuoltaja minäkin. Mies näkee lapsia joka toinen viikonloppu.
    Kesän oon ollut lasten kanssa muuten yksin. Helpottunut, kun tarha alkaa.
    Yksi pappa on käytettävissä tarvittaessa.
    Olen itse hakenut tukihenkilöä MLL.ltä, että jaksaisi välillä vaikka leipoa yhdessä. Sinä tarvitsisit tukiperhettä, että saisit välillä levätä… Tsemppiä <3

  • Heli sanoo:

    Kuulostaa masennukselta. Kannattaa hakea apua.