1, 2 vai peräti 4? Sopiva lapsiluku selviää täältä!
Ollaankos sitä vasta perheen perustamisen harkintavaiheessa? Vai siintääkö ajatuksissa uusi odotus? Tunnetko epävarmuutta siitä, montako lasta olisi hyvä luku? Huono Isä tekee työn puolestasi ( tai no ei ihan koko työtä) ja esittelee kahden lapsen taktiikkansa:
” Hiljattain se tapahtui. Olin pantannut asiaa lapsiltamme pitkään. Mutta kun 3-vuotias kuopuksemme oli noin kymmenettä kertaa vaatinut minua leikkimään vaaleanpunaisen bussin kuskia, ja pari vuotta vanhempi esikoisemme repi hihasta toiseen suuntaan, niin silloin se tapahtui: “Teitä on kaksi sen takia että te leikitte keskenänne!!!”
Pohdimme vaimon kanssa aikanaan, että mikä olisi sopiva määrä lapsia. Tulimme siihen tulokseen, että kaksi on hyvä määrä. Silloin lapsista on seuraa toisilleen ja he leikkivät ja puuhailevat paljon keskenään ja vanhemmmat saavat rauhassa lukea aamun Hesarin ja katsoa tv-uutiset.
Mutta kuinka kävikään? Leikkivätkö he keskenään? Aika ajoin leikkivät, mutta suurimmaksi osaksi naperot tappelevat ja kinastelevat. Välillä on nyrkit pystyssä. Ja siinä pitää olla jatkuvasti erotuomarina. Tai sitten he haluavat aikuiset mukaan leikkiin. Joka tapauksessa alkuperäinen ajatus siitä, että lapset viihtyvät keskenään ja jättävät aikuiset rauhassa lukemaan aikakauslehtiä, tuntuu nyt toiveajattelulta.
Kirjailija Miika Nousiainen kirjoitti Vadelmavenepakolaisessa, että ruotsalaisissa perheissä on aina kaksi lasta. Poika ja tyttö, sillä niin on idyllisintä. Uskoin viisasta kirjailijaa. Hankimme pojan ja tytön. Mutta kahden lapsen perheissä usein idylli on kaukana (paitsi kenties Ruotsissa), ja ehkä juuri siksi kirjailija Nousiaista pidetäänkin suurena humoristina. Tiettävästi kirjailijan perheessä EI ole kahta lasta.
Viime viikolla vanhempi lapsemme oli isoäidin luona koko viikon ja kotona oli vain yksi lapsi. Se tuntui taivaalliselta, kuin rauha olisi laskeutunut maan päälle ydinsodan jälkeen. Välillä kuulin jopa omat ajatuksenikin. Sitä autuutta kesti yhden illan. Sitten kuopuksemme tajusi, että onkin ainoa lapsi talossa. Siitä se pompottelu alkoi. Yksinäisyyttä poteva pikkutyttö roikkui hihasta aamusta alkaen ja minun piti leikkiä vaalenpunaisen bussin kuskia ja matkustajaa ja korjaajaa ja tarjoilijaa ja tankkaajaa ja ties mitä. Ehkä kahden lapsen kanssa saa sittenkin hetken enemmän aikaa sille Urheilulehdelle.
Älkää nyt käsittäkö väärin. Lapset ovat ihania, ja niiden kanssa on oikein mukavaa leikkiä ja puuhastella. Mutta oma aika on myös tärkeää. Kahden lapsen taktiikka ei sittenkään toiminut.
Mutta mikä sitten on oikea määrä lapsia?
0 lasta = Ainoa oikea valinta, jos et halua ryhtyä vaaleanpunaisen bussin kuskiksi. Joillekin myös valitettava pakkotila.
1 lasta = Suositellaan niille, jotka haluavat jostain syystä lapsen, mutta eivät oikein itsekään tiedä miksi. Turvallinen valinta.
2 lasta = varman päälle pelaamista. Jos toinen lapsista epäonnistuu (esim. sattuu muuttamaan ulkomaille tai ryhtyy BB-julkkikseksi), niin toisella on vielä mahdollisuus onnistua.
3 lasta = Tutkimusten mukaan kolmas lapsi kuormittaa perhettä ja parisuhdetta täysin kohtuuttomalla tavalla. Tätä vaihtoehtoa kannattaa harkita hyvin tarkkaan ja monta kertaa ja mieluusti ammattiauttajan kanssa.
4 lasta tai enemmän = Ei riitä mielikuvitus. ”
Parhain terveisin Huono Isä
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lapsellisen isän kanssa samaa mieltä, ensimmäisten lasten kanssa tuntui työmäärä isommalta. Nyt tämä neljäs mennyt jo paljon helpommin, viidettä toivotaan alulle, sitä en tiedä päättyykö se siihenkään.
Täytyy tunnustaa että joskus haavelin isosta perheestä, sillä minusta lapset oli hauskoja. Toisaalta se saattaa johtua siitäkin että toisinaan itseänikin saattaa lapsettaa. En ehkä ole jaksanut kasvaa aikuiseksi ja aikuistua?
Niin, odotin ensimmäistä lastani innolla. Tai vaimoni odotti, minä seurasin sivusta. Ajattelin olla hyvä isä, niin kauan on äidit lapsistaan huolehtineet. Oli nyt isien vuoro.
Ensimmäisen viikon ja ensimmäisen vuoden jälkeen ymmärsin jo saman kuin huono isäkin; lastenhoito on lähes pelkkää helvettiä.
Olin luullut että kun vaipat vaihtaa, juttelee, syöttää ja leikkii, niin vauvat hymyilee, nauraa ja nukkuu. Olin totaalisen väärässä, sillä voimakastemperamettinen ja koliikkinen lapsi vain huusi, aamusta iltaan ja vain aloittaaksen tuon saman taas illasta aamuun.
Purin hammasta ja yritin hymyillä ja jaksaa, mutta tiesin olevani helvetissä. Mutta mies ei luovuta, se puree hammasta ja lapioi sitten niitä hiiliä!
Nyt kuuden lapsen jälkeen täytyy sanoa että olen erehtynyt monta kertaa, enemmän kuin kuusi kertaa. Niin monta kertaa olen luullut jotakin tietäväni, kunnes käytäntö ja elämä on opettanut aivan jotakin muuta.
Mutta sen olen oppinut että toisen ja kolmannen jälkeen elämä helpotti. En väitä etteikö 6 lasta tappelisi ja vaatisi vanhempien huomiota, mutta väitän että elämä on huomattavasti rauhallisempaa kuuden kuin yhden tai kahden lapsen perheessä.
En ole kasvattanut lapsia kurissa ja nuhteessa, vaan silloin kun tilanne on eskaloitunut sodaksi, niin kävellyt peilin eteen ja yrittänyt päivittää sitä omaa kuvitelmaa.
Olin jo niin kovin monen virheen kautta saanut päivitettyä oman tunkkaisen mieleni, kun eräänä päivänä havahduin kuinka Veikko Sorvanniemi oli tehnyt blogissaan samanlaisen havainnon: Lastasi saattaa vituttaa!
En väitä ettäkö elämä olisi taivasta, mutta olen todella iloinen siitä etten lopettanut sitä hiilten lapiointia ja jättänyt leikkiä aikanaan kesken.
Olen jo vuosia sitten päivittänyt nuo omat vanhentuneet tietoni ja vääristyneet kuvitelmani ja uskallan sanoa että jokainen lapsi on aivan erilainen, mutta voin vakuuttaa että kuuden kanssa elämä on helpompaa kuin yhden tai kahden.
Lapset tarvitsevat yleensä enemmän liekaa, mutta harmillisesti vanhemmat yrittävät puristaa ne lapset johonkin kiiltokuvakansioon ja kuvitelmaan joka on muovattu jossakin kasvatusoppaissa ja naistenlehdissä. Sinne ei mahdu, eikä sinne kuvata niitä Peppi Pitkätossuja joilla on eripari sukat, polvissa paikat ja kengänpohjassa koiranpaskaa. Sääli, sillä sellaiset lapset hymyilee, nauraa, juoksee ja hyppii ja heidän vanhemmat murehtii vähemmän. Ja uskallan vakuuttaa että sellaiset lapset myös käyttäytyvät hyvin. (Välinpitämättömästi ja annansullehetikaikki-kasvatetut lapset ovat niitä huonosti käyttäytyviä)
Kerta vielä kiellon päälle, tällaista siis meillä:D http://vimeo.com/77909425
Todellakin kolme lasta kuormittaa perhettä ja parisuhdetta liikaa. Haaveilin kolmesta lapsesta, ja sainkin kolme pienillä ikäeroilla syntynyttä kullanmurua.. Mutta viimeiset kaksi vuotta kotimme on tuntunut työleiriltä. Kun kaksi vanhinta tappelee raivokkaasti keskenään päivittäin ja taapero karjuu uhmaiän kourissa, ei paljon muuta jaksa kuin selviytyä päivästä toiseen. Nyt vasta helpottaa, kun vanhin lähtee syksyllä kouluun. Silti en ole koskaan katunut kolmen lapsen hankkimista, tämä on ollut rasittavuudesta huolimatta juuri niin ihanaa kuin olin ajatellut. Tosin puoliso on tainnut katua, ja pienoinen ihme on sekin, että asumme vielä saman katon alla:)